Helsingin kaupunginjohtaja, kokoomuslainen Jussi Pajunen on antanut selkeän viestin eduskunnalle. Pajunen toivoo eduskunnalta viisautta ja uskallusta palauttaa järjestyssäännöt takaisin kaupungin muokattavaksi. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen haluaisi kieltää kerjäämisen kokonaan: "Oma kantani on se, ettei kerjääminen kuulu suomalaiseen kulttuuriin eikä sitä pitäisi hyväksyä", Pajunen sanoo.
Onko Kansallinen Kokoomus taipunut "tilkkutäkkihallituksessa" jo liiaksi viher-vasemmiston vastakkainasetteluun Perussuomalaisten kanssa ? Yhteiskunnalle vaarallinen ilmiö ja ongelmat esim. lastensuojelussa, rikoksissa ja ihmiskaupassa näyttäisi olevan toissijainen asia. Pääasia näyttäisi olevan se että eri mieltä ollaan periaatteesta asiassa kuin asiassa Perussuomalaisten kanssa.
Tämäkö on sitä vastuullista politiikkaa, joka enenevässä määrin lisää kuin pienentää ennakkoluuloja ulkomaalaisia kohtaan ? Sanotaan EI kerjäämiselle ja siitä aiheutuville vakaville lieveilmiöille, ei etnisille vähemmistöille.
Jos poliittista tahtoa näin vakavan ongelman kitkemiseksi ei löydy hallituksesta, on yksi varma voittaja tiedossa. Se on Perussuomalaiset ja heidän kannatuksensa kasvu. Aika kova hinta periaatteesta olla aina eri mieltä heidän kanssaan vaikka kuinka olisivat oikeassa kansan tahtoa myöten.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nää mitää uskalla. Pahin populistin paskanjauhajasakki koko Kokoomus.
Katsoiko kukaan Huomenta Suomea ? Siellä kuvattu materiaali näytti kuinka rahat vietiin pukumiehille. Mitä tekee kakkakokkarit ? juuri niin. EI YHTÄÄN MITÄÄN.
Lainaus Vartti 9.5:
"Helsingin poliisi on ottanut kiinni useita romanialaisia epäiltynä parituksesta ja törkeästä ihmiskaupasta. Törkeä ihmiskauppaepäily liittyy 16-vuotiaan tytön paritusepäilyyn".
Että näin rehellistä toimintaa.