vasemman käden sormissa ja kämmenessä outo tunne. Ei pistelyä, eikä särkyä, olisiko puutuminen oikea sana. Lisäksi vasempi käsi on huomattavasti vaaleampi kuiin oikea käsi, ei tunnu kylmältä.
voiko johtua niska-hartia jumituksesta, eilen olin lääkärissä ja verenpaineet olivat hyvät.
huolestunut?
3
124
Vastaukset
- elliivo
Jossain kohtaa hermo jumissa. Ilmeisesti juuri niskassa.
Minulla oli rannekanavan ahtauma ja se aiheutti peukalo-etusormi-keskisormi-puutumistuntemuksia. Hoidettiin leikkauksella.
Pojallani nitkahti niska ja puutumisen tuntemuksia oli kädessä, jalassa ja kasvojen toiselle puolen.
Hermojen impulsseja voidaan mitata. Minulle tehtiin sekä sähkö-että neulakoe. Niistä selviää onko hermot puristuksissa. - Gjees
Veikkailen samaa kuin edellinen: Hermot jumittaa jossain kohtaa. Voipi olla oikestaan missä tahansa välillä olkapää - ranne. Jos mahdollista, niin hankkiudu fysioteraupetille. Minulta ainakin saivat käden kuntoon muutamalla hoitokerralla.
Kannattaa tietysti yrittää saada lähete, ettei tule niin kalliiksi itselle. Onneksi meidän työpaikalla fysioterapiakin kuuluu työterveydenhoidon piikkiin. - ?
ookei :) itsellä vaan se että veikkaan aina ensimmäiseksi kaikista pahinta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1221635Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501386- 141195
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?28799