Kuolema on sittenkin voitto!

Jos olisin ateisti niin synkältä tämä kaikki tutuisi!
Olen ihan lähiaikoina menettänyt kuoleman kautta kaksi terkäetä hekilöä: toinen on tätini, joka menehtyi haimasyöpään kymmenen kuukauden sairastamisen jälkeen ja eilen tuli tieto että eräs Intiassa pienellä kannatuskellani yli 25 vuotta palvellut pastori oli päässyt Herran luo.
Näin ajallisesti kuolema on hirveä asia, varsinkin jos joutuu riutumaan ja hiipumaan pikkuhiljaa pois ja onhan se läheisille ero maan päällä. Kun seurasin tätini kamppailua ja riutumista varmaa kuolemaa kohti, olisi ollut lohduton ja toivoton tilanne ateistina odotella puolin ja toisin sitä hetkeä milloin elämänlanka katkeaa. Vaikka tätini joutui odotelemaan pitkään lähtöä luurangon laihana niin kuitenkin tämä aika kasvatti ja valmisti hänet kohtamaan iankkaisuuden uskossa Jeesukseen. Terveenä olessa hän piut paut välitti näistä asioista. Vielä viime tapamisella kaksi viikkoa sitten hän tunnusti uskonsa Jeesukseen ja vakuutti olevansa matkalla taivaankotiin.
Joskus puhuimme tädin kanssa että tämä onkin se tärkein vaihe hänen elämäsään
Mitä teille ateistit antaa elämä jos joudutte virumaan kuolinvuoteella odottaen viimeistä hengenvetoa: En ihmettele että ateisteista moni kannttaa eutanaasiaa. Ei ainakaan tätini puhunut kertaakaan, että haulaisi mitenkään jouduttaa lähtöään vaikka ei nyt mitään pitkittäväkää hoitoa pyytänyt.
Olisi todella ankea tunnelma, jos olisin ateisti. Nyt tiedän että ero raikkaistani on vain väliaikainen