Heikkoa johtaja-ainesta Suomessa

"Kyyttösonni Ahti voitti Paatelaisen ja Arhinmäen EM-veikkauksessa"

http://www.hs.fi/msn/kotimaa/Kyyttösonni Ahti voitti Paatelaisen ja Arhinmäen EM-veikkauksessa/a1305575665392

Sonni on parempi kuin ministeri ja päävalmentaja.
11129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Lahjakas yksilö. Eiköhän tuolle Kataisen hallituksesta jokin paikka löytyisi?

Äänestä

Jos vaikka Arhinmäki luovuttaisi sonnille paikkansa. Jos on hyvä häviäjä.

Äänestä

Kylän kravattisonni

Äänestä

Voin kertoa että vastaavaa korkean tasoisen sonnin ennustamis taitoa on käytetty mm. Espanjassa ja Intiassa erittäin hyvin tuloksin hyväkseen. Ja huomata sopii että tavallinen emä nauta ei osaa ennustaa osuvasti.

Tämä asia on tietysti huumori luonteisena esitetty, mutta esittämäni asia on ollut eräiden tiedossa, että tarvitaan ainoastaan hyvän rotuinen sonni, joka asetetaan yksinkertaiseen päätöksentekoon, johon voi vastata 1-3 eri vaihtoehdolla. Ja sitten annetaan tuon jalorotuisen sonnin tehdä päätös ihmisten puolesta. Niin homma toimii kyllä.

Äänestä
  • Raakkunalta voi aina pyytää tarkempaa selvitystä aiheeseen. Ja haluan lisätä edelliseen lausuntooni että kyyttösonnin ennustamiskyky on huomattu suomalaisessa maatalossa aikaisemminkin, mutta myös tiedetään että jos kysymys asetetaan vaikkapa raviveikkauksen merkeissä siten että sonnilta halutaan tiedustella asetetulla vaihtoehdokkaiden rivillä voittaja hevosta, niin silloin sonni on taatusti tietämätön asian suhteen, ja syö varmaankin ihan tavalliseen tapaan jostain muusta ämpäristä. Ja sama pätee myös Raakkunan kohdalla, että kaikkiin kysymyksiin ei voi antaa vastausta.

    Äänestä

  • raakkuna1 kirjoitti:

    Raakkunalta voi aina pyytää tarkempaa selvitystä aiheeseen. Ja haluan lisätä edelliseen lausuntooni että kyyttösonnin ennustamiskyky on huomattu suomalaisessa maatalossa aikaisemminkin, mutta myös tiedetään että jos kysymys asetetaan vaikkapa raviveikkauksen merkeissä siten että sonnilta halutaan tiedustella asetetulla vaihtoehdokkaiden rivillä voittaja hevosta, niin silloin sonni on taatusti tietämätön asian suhteen, ja syö varmaankin ihan tavalliseen tapaan jostain muusta ämpäristä. Ja sama pätee myös Raakkunan kohdalla, että kaikkiin kysymyksiin ei voi antaa vastausta.

    Intiassa lehmä on Pyhä. Ja kun asiaa tarkennetaan, niin voin kertoa että lehmä on Venuksen korkein olento, siinä mielessä että se on kesy, ja hyvin miellyttävä luonteeltaan. Ja tuo entiteetti (sielu) joka asustaa lehmässä, on ansainnut itselleen osan jossa se on antautunut täydellisesti palvelemaan ihmistä. Ja näin olleen on monesti huomattu että kun emäntä huolehtii hyvin karjastaan, ja isäntä saattaa renttuilla ja juopotella, eikä osaa olla oikealla tavalla päätöksen teossa, joka olisi hyvinkin tärkeä maatalon kohtaloa ajatellen, niin silloin kyyttösonnin laatuinen uroslehmä kykenee tietämättään antamaan vastauksen tärkeään kysymykseen. Tämä asia on ymmärrettävissä siten että Kaikkivaltias Jumala on kaikessa laatunsa mukaisesti. Aamen.

    Kuten minulla on tapana itse hahmottaa esityksiini oleellisen tärkeitä kysymyksiä esiin, niin uskon että kaikkia kiinnostaa miksi ilmoitan että ennustamisen taito esiintyy ainoastaan jalorotuisessa uros lehmässä, eli sonnissa. Niin vastaus on yksinkertainen, mutta valaisee hyvin ymmärrystänne laajemminkin. Ensinnäkin lähdetään siitä että kyseessä on aito alkuperäisrotua oleva kyyttolehmä, ja silloin olemme suomalaisen karjan kanssa tekemisessä. Ja tuo jalo kyytto laji on ollut suomen heimon todellinen pelastaja noin 4000 vuoden ajan, eli kanta Arjalaiset perheet ovat asuneet korvessa tuhansia vuosia, ja suomen rotuinen kyyttolehmä on ollut elintärkeä perheen ravinnon lähde. Niinpä tänä päivänä kyyttolehmä on aidosti ansioitunut vielä laadukkaammaksi lehmärodun edustajaksi maailmassa, jossa kosmoksen laki säätelee kaikkea, ja Universaali palkkio järjestelmä antaa myös eläinroduille oman ansionsa evoluution kierrossa. Joten tämä esille tullut kyyttosonni edustaa erittäin korkeaa entiteetti laatua lehmien joukossa. Ja uroslehmä on taivaan managmentin mukaan vielä jumalallisempi kuin emänauta, sillä kyyttosonni on ansainnut itselleen Mars, Jupiter, Venus laatua itseensä enemmän kuin emälehmä, jolla on ainoastaan Venus itsellään hallussa. Ja kun ajattelemme elämänkiertoa lehmien kohdalla, niin toki emänauta ansaitsee hyvinkin poikiessaan, ja imettäessään vasikoita, ja antaessaan runsain määrin maitoa myös ihmisten käyttöön. Niin tälläisen arvokkaan Venus palvelun jälkeen emälehmä syntyy uroslehmäksi, eli sonniksi. Joten hyvä rotuinen sonni Mars, Jupiter, Venus managmentillaan osaa tietämättään toimia ohjelmansa mukaisesti myös silloin oikein kun emäntä tarvitsee vilpittömästi ennustamisen taitoa.

    Alkuperäiskansat ovat aina kunnioittaneet härkää, joka on Jupiterin korkein edustaja eläinmaailmassa. Mutta toisaalta on täytyy ymmärtää härkä symboli liittyy myös pakanuuteen, sillä Jupiterilla on myös Lusifeerinen pimeä puolensa, joka on useinkin edustanut hallintaa maapallolla.

    http://mallav.files.wordpress.com/2010/06/crete_bullleaping1.jpg?w=325&h=212

    Huomatkaa että puhun ainoastaan härän symboli merkityksestä (Kultainen Härkä)ja tietenkään itse sonni eläimessä ei ole lainkaan Lusifeerista pimeyttä.

    Tässä kyyttosonnia käsittelevässä ketjussa haluan hieman tuoda myös hevosen planetaarista laatua, joka on norsun jälkeen korkein Jupiterin puhtaan puolen edustaja maanpäällä olevassa eläinmaailmassa.

    http://3.bp.blogspot.com/-f_sUY6xWmEE/UPhu8LpElRI/AAAAAAAAAbg/RPqEvOykdVM/s1600/Hevoset.JPG

    Intian muinaiset Veda Tietäjät saivat näkyjen (Visioiden) kautta tietoonsa planeetta Jumal hahmoja, kuten tämä varsin tunnettu Elefantti Jumal hahmo, joka hallitsee varsin helposti Intian Maharadjojen kautta kansakuntaa (pyörittämällä etusormeaan)

    http://ic.pics.livejournal.com/snowgrouse/540145/159687/159687_original.jpg

    Äänestä

Tämä on juurikin täsmällinen kuvaus ministerin toimenkuvasta joten ei muuta kuin sonnille kravatti kaulaan ja Arhinmäki kesälaitumelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ministeriainesta kirjoitti:

"Kyyttösonni Ahti voitti Paatelaisen ja Arhinmäen EM-veikkauksessa"

http://www.hs.fi/msn/kotimaa/Kyyttösonni Ahti voitti Paatelaisen ja Arhinmäen EM-veikkauksessa/a1305575665392

Sonni on parempi kuin ministeri ja päävalmentaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu