Aselaki tiukentuu, laittomat aseet lisääntyy ja juuri vasemmisto ajaa tälläistä.
Sen sijaan he haluavat poistaa laittomat jopa terroristeihin kuuluvat siirtolaiset laillistamalla heidät ja samaan aikaan viedä hyviltä ihmisiltä aseet pois joilla he ehkä voisivat puolustaa itseään terroristeihin kuuluvaa siirtolaista jota tässä tapauksessa voimme pitää joukkotuhoaseena.
Saksassa vasvihreät vaativat insestin vapautamista,enään siis ei olisi rangaistavaa sekstailla omaan perheeseensä kuuluvan kanssa ja kaikihan tietää mihin sisäsiittoisuus johtaa, lisääntyvään vihervasemmistolaisuuteen.
Hollannissa vihervas oli jo perustamassa pedofiilipuoluetta jonka periaatteet olivat suojaseksiikärajan alentaminen Muhammedin suosittamalle tasolle.
Jos näillä liberaalipöllöillö ei olisi mitään vastavoimia niin kaaos ottaisi vallan, en tiedä miten ihmisen täytyy seota tullakseen liberaaliksi, ehkä huumeilla on osansa tähänkin asiaan.
Tie helvettiin on päällystetty liberaaleilla.
Vallan liberaalia on myös maamme oikeuslaitos, tämäkin lapsensa murhannut ja polttanut kävelee ulos vankilasta 12v kuluttua, menee ehkä uusiin naimisiin ja ehtii vielä saada uusiakin lapsia kukaties vielä polttaa nekin.
Kuolemantuomio on oikea ratkaisu ,ei halailu tai terapia.
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/06/1568975/syyttaja-vaatii-lapsensa-polttaneelle-tyrnavalaisisalle-elinkautista
Laiton on laitonta.
Tosimies.
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750