Mistä tiedät?

#-#

Aina sanotaan että Jumala on ajan ja tilan ulkopuolella. Mitä todisteita meillä on siitä että näin on?

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Herra armahda

      Kuka sanoo? Itse kuulin tämän ensimmäisen kerran, vaikka olen yli 60 vuotias uskova. Jumalahan on kaikkialla, myös ihmiskäsityksen tiedon ja ymmärryksen ulkopuolella.

      Jännä ilmiö!

      Ihmiset tutkivat Jumalaa, jota hänen suuruutensa ja viisautensa vuoksi kukaan ei voi tutkia. Monet innokkaimmat ja omasta mieleskään kaikista viisaimmat tutkijat ovat päätyneet sellaiseen tulokseen, ettei Jumalaa ole olemassakaan. Heitä viisaampaa kun ei voi maailmankaikkeudessa ollakaan. :-)))))))))) Ajatelkaa kuinka naurettavaksi maailman tyhmin olento, ihminen, voikin parhaimmillaan "viisastua".

      ITSEÄÄN ihminen ei suostu tutkimaan, eikä hän suostu nöyrtymään Jumalan väkevän voiman ja iankaikkiseen elämään pelastavan sanan johdatukseen.

      Joitakin meistä rikkiviisaista ihmisistä Jumala on kuitenkin pelastanut. Se on tapahtunut Hänen saarnauttamansa hullutuksen kautta, - niin kuin Raamattu sanoo.

      Hallelujaa kiitos Jeesus!!!

      Kun näitä itseään ylen viisaina pitävien ihmisparkojen viestejä lukee, näitä joita uskovien sivuille tippuu päivittän, ei voi muuta kuin kauhistua. Kansa vaeltaa mustat pussit päässä ja korvatulpat korvilla kohti helv'ettiä, pilkaten JUmalaa he nauravat omaa onnettomuuttaan.

      • Ota järki käyttöön

        Sinä olet epätavallisen tyhmä ja taikauskoinen ihminen. Kirjoitat täyttä soopaa.

        Luepa hiukan muutakin kuin sitä satukirjaasi. Tietoa on nykyisin helposti saatavilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      82
      3917
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2851
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2282
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1291
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      879
    6. 130
      855
    7. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      801
    8. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      774
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      736
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      710
    Aihe