Teemalla oli hyvä ohjelma Kannabiksesta, kantsii katsella.
http://areena.yle.fi/tv/847580
Huumeluokka
8
<50
Vastaukset
- raakkuna1
Tuo esitelmöitsijä on aika hyvin itse kokenut Marihuanan käyttöä koko elämänsä ajan, ja kaveri on saanut Yhdysvaltain huumepoliiseilta erikoisen tarjouksen alkaa esitelmöimään koulujen oppilaille huumeiden vaikutuksesta elämään. Ja nyt täytyy ymmärtää että kun esitelmöitsijä on Yhdysvaltain huumepoliisin palkkaama esitelmöitsija, ja hänen esittämäänsä opetusmateriaalia tarkkaillaan, niin täytyyhän se olla huumepoliisin hyväksymää. Ja mielestäni hän kuitenkin kokeneena Marihuanan pitkäaikaisena käyttäjänä osoittaa varsin hyvin esimerkkiä oman olemuksensa kautta nuorille, kun taas vastaava alkoholin kestokäyttäjä ei kykenisi enää pitämään uskottavia esitelmiä lainkaan. Huomaatte siis että esimerkin arvo tulee esiin henkilössä itsessään, että Marihuana on paljon parempi nautintoaine vaihtoehto kuin alkoholi. Ja kaiken kaikkiaan tuo aika lyhyeksi jäänyt cannabis tiedoitus päättyi hyvään toteamukseen, että jos aikoo päättää itse omasta nautintoaineestaan että onko se Marihuana, niin silloinkin se selviää kokemuksen kautta parhaiten, että onko se todella sopiva aine henkilölle. Ja tässä loppu toteamuksessa tulee esiin hyvin se tosiseikka että Marihuana on psykedeelinen aine jossain määrin, ja se tarkoittaa että se ihmisen pinnan alla oleva mentaalinen terveystilanne on ratkaisevan tärkeä, sillä sairailla ihmisillä on pinnan alla oleva alue epämääräinen, ja jopa jossain tapauksessa vaarallinen. Ja silloin ei pidä käyttää luonnon psykedeeliä lainkaan nautinnokseen.
- Pikapikapika
Hampparit on hitaaaaaaaiiiitaaaaaaaa.
- raakkuna1
Ja kokemustahan löytyy Marihuanan käytöstä noin 3000 vuoden ajalta, niin mitä ihmettä poliisit kuvittelee kykenevänsä siitä opettamaan.
http://www.youtube.com/watch?v=WiAdGivZli8&feature=related- raakkuna1
Ja nykyisin on tullut lääketieteellisen tutkimuksen kautta esiin Marihuanan medical vaikutukset, jotka on katsottu kansainvälisen lääkäriliiton viimeaikaisissa esityksissä niin arvokkaiksi ihmisen terveyden ylläpidon kannalta, että Cannabis on hyväksytty apteekkeihin. Ja tuo vanha kriminalisoiva lainsäädäntö ollaan parhaillaan poistamassa all over the world.
Ja Suomen poliisienkin pitäis se jo ymmärtää, ja lopettaa tollanen valheellinen probaganda kokonaan, kuin myös Marihuana kasvattajien hillitön vaino.
http://www.youtube.com/watch?v=-9hSOFhBRzk&feature=related - Aivotutkija:
Tehokas ja hyvä tapa asioiden esittelemiseksi ja että saadaan selville mitä todellisuudessa cannabis aiheuttaa pidemmällä juoksulla ihmisen elämään, on se, että on esittää kongreettinen tapaus.
Sinä Raakkuna olet hyvä kannabismannekiini ja todistat elämälläsi tämänkin esitelmöitsijän esiintuomat asiat totuudenmukaisiksi.
Olisi hyvä asia, jos antaisit kuvauttaa aivosi, niin lääketiede saisi aimo harppauksen eteenpäin kun saadaan selville kuinka suuret kerääntymät on kertynyt esim. Raakkunan aivoihin 30 vuoden cannabiksen käytön seurauksena.
Tee Raakkuna hyvä palvelus ihmiskunnalle. - Aivotutkija:
Aivotutkija: kirjoitti:
Tehokas ja hyvä tapa asioiden esittelemiseksi ja että saadaan selville mitä todellisuudessa cannabis aiheuttaa pidemmällä juoksulla ihmisen elämään, on se, että on esittää kongreettinen tapaus.
Sinä Raakkuna olet hyvä kannabismannekiini ja todistat elämälläsi tämänkin esitelmöitsijän esiintuomat asiat totuudenmukaisiksi.
Olisi hyvä asia, jos antaisit kuvauttaa aivosi, niin lääketiede saisi aimo harppauksen eteenpäin kun saadaan selville kuinka suuret kerääntymät on kertynyt esim. Raakkunan aivoihin 30 vuoden cannabiksen käytön seurauksena.
Tee Raakkuna hyvä palvelus ihmiskunnalle.Niin, jäi mainitsematta, että jos annat kuvauttaa aivosi, niin todennäköisesti saisit siitä huomattavan korvauksen.
- Kotikasvatusvapaaksi
Koska se lääkekannabis laillistetaan ?
- Kotipoltto vapaaksi
Sinun takiasi ei koskaan, kun kerran odotat kieli vyön alla, että pääset väärinkäyttämään tätä(kin) KIPULÄÄKETTÄ.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770