Bekkerellejä piisaa ja cesium puolittuu vasta 30 vuodessa. Pahimmillaan Tokion lahti on laskelmien mukaan keväällä 2014.
Reilun 100 km:n päässä Fukushimasta ja 1340 metrin korkeudessa oleva järvi on saanut myös sellaisen määrän ydinsaastejäämiä, että alueen onkijat eivät ongi enää siitä järvestä.
Japanin rannikot saastuneita
10
<50
Vastaukset
- arvaamatonta??
Totuus on tosi karu, ja mitä on vielä tulossa?
- YDINVOIMA TURVALLISI
Yhtään ihmistä ei kuollut JAPANISSA Fukushiman takia, siitä huolimatta, että voimala on 40 vuotta vanha ja edusti 50 vuotta vanhaa tekniikkaa, ja tulvavallit olivat täysin riittämättömät.
Aika hyvin, kun hiilivoima tappaa pienhiukkaspäästöinä ison osan n. 5000 SUOMALAISESTA, jotka kaikkiaan pienhiukkaspäästöihin kuolevat JOKA VUOSI.
Puhumattakaan siitä, että hiilikaivoksissa kuolee PELKÄSTÄÄN ONNETTOMUUKSISSA väkeä tuhansia ja taas tuhansia joka vuosi, ja huomattavasti suurempi määrä kaivostyöntekijöitä keuhkosairauksiin.- ei vielä
uskon että on kuollut montakin, mutta ei uutisoida, ja siinä katastrofissa eivät pystyneet åpitään lukuja.
Aloituksen Cesium onsurkuhupaisa huoli, kun kyse on maailman vakavimmasta ydinonnettomuudesta jossa PLUTONIUMIA SULI YTIMESSÄ- eli se kaikkein pahin mitä ydinvoimalassa voi tapahtua.
Kauankos se kestää puolittua? 100 000 vuotta?
Ja se laskeuma voi olla ihan missä vaan maapallolla, tuulien mukana.
Uutisissa vaan että ydinvoima on aika terveellistä että ei huolia.
- Äänet Vasemmistolle
EI Natolle, EI ydinvoimalle, EI Guggenheimille, EI Äärioikeiston kahdelle Kokoomukselle=Persut=Kokoomus.
Maapallon luonto vetää äärirajoilla ja ihmiskunta sen mukana. Enää ei ole aikaa pelleillä, nyt on alettava tositoimiin.- Vaemmisto ajoi
Suomen vararikkoon EVM äänestyksessä edusklunnassa tänään. Rahat menee EU:n kapitalistipankkiireille.
Vain kepu ja persut vastusti-
Vasemmisto =Kokoomus - kok, RKP, SDP, vihr.
- Hyvä Vasemmisto
Luontoa ei ole kuin yksi kappale ja kun se on tuhottu, uutta ei voi ostaa kaupasta, mutta sanoppas se niille torveloille, joille raha on orjien tuomaa kultatarjottimella.
- malka silmässä
Entisen Neuvostoliiton ympäristökatastrofit on juurikin vasurien lue kommarien syytä.
- Vasemmiston Nousu
Syksyn kunnallisvaaleissa sanotaankin, porvaripetosjytkyt on nähty ja läpimädäksi todettu.
- Äärivasen nousee
Jep, juuri näin, mutta nyt äänestämmekin kommunisteja!
- me-262
History shows again and again
How nature points up the folly of men
http://www.youtube.com/watch?v=k6rDWqjnW7w
Ps. Niinhän se menee historia näyttää ja luonto osoittaa, mutta milläs meinaatte Japanin pystyvän korvaamaan ydinvoiman...
http://www.youtube.com/watch?v=WYHQuzmeM6M&feature=related
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668