Kansa tarvitsee lakia eikä armoa!

§ § §

Rikollisuus ja epäeettinen toiminta on yleisempää kulttuureissa, jotka uskovat hyväntahtoiseen ja anteeksiantavaan jumalaan. Sen sijaan uskonnot, joissa on voimakas rankaiseva elementti, hillitsevät rikollisuutta tehokkaammin.

"Uskontoja pidetään usein suojamuurina epäeettistä toimintaa vastaan", sanoo tutkimusta johtanut professori Azim Shariff Oregonin yliopistosta "Tutkimuksemme kuitenkin osoittaa, että epäeettisen toiminnan kontrolloimisessa vielä tärkeämpää on se, mitä nuo uskonnot opettavat."

Tutkijat keräsivät aineistoa useista eri lähteistä. Aineisto uskosta helvettiin, taivaaseen, jumalaan ja tiedot uskonnollisesta osallistumisesta oli peräisin World Values ja European Values -kyselytutkimuksista, joita on toteutettu säännöllisesti vuodesta 1981 alkaen.

Tulokset osoittivat voimakkaan yhteyden ihmisten uskomusten ja rikostilastojen välillä. Usko helvettiin ennusti alhaisia rikostilastoja, mutta usko taivaaseen ja armoon ennusti korkeaa rikollisuutta. Kyseessä on kuitenkin korrelaatiotutkimus, joka ei suoranaisesti osoita syyn ja seurauksen yhteyttä.

Shariffin mukaan samanlaisia tuloksia on saatu psykologisissa kokeissa. Viime vuonna Shariffin ryhmä osoitti, että ihmiset ovat valmiimpia pettämään, jos he uskoivat anteeksiantavaan kuin rankaisevaan jumalaan.
http://www.hs.fi/msn/ulkomaat/Tutkimus Helvetin pelko pitää rikoshalut kurissa/a1305575960845

Tiukka, vanhakantainen 1800-luvun tyylinen kristinusko on palutettava takaisin kunniaan, kirkot ja vapaiden suuntien seurakunnat täyteen tulta ja tulikiveä syökseviä saarnaajia ja tunnustuksellinen uskonnonopetus kouluihin! Nykyinen lässynlässynliberaali linja on kaiken pahan alku ja juuri. Ilman helvetin pelkoa Suomi hukkuu rikollisuuteen ja moraalittomuuteen.

5

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutuus kunniaan

      Avauksesi on tietämättömän ihmisen levittämää hölynpölyä. Ainoat maat missä on rauha ja ihmisoikeudet ovat edes jonkinlaisella tolalla, ovat ne maat joissa on vaikuttanut kristinusko jo vähintään 500 vuotta.

      Kohta nähdää euroopassa kamalia, kun kristinuskosta ollaan luopumassa. Nämä nykyiset ongelmat johtuvat uuspakanuudesta.

      • § § §

        Puhut kuin mieletön! Etkö osaa lukea? Ei ole kyse kristinuskon olemassaolosta tai puuttumisesta, vaan siitä, MILLAINEN kristinusko maassa vallitsee! Siis: MILLAINEN kristinusko - löysä ja kaiken ilman parannuksen tekoa ja helvetin pelkoa anteeksi antava, vaiko ankara ja Jumalan lakia korostava. Jos sinä hyväksyt kaiken synnin ja annat kaiken anteeksi saarnaamatta helvetistä, olet tiellä kadotukseen liberaaleine näkemyksinesi!


      • von bulke
        § § § kirjoitti:

        Puhut kuin mieletön! Etkö osaa lukea? Ei ole kyse kristinuskon olemassaolosta tai puuttumisesta, vaan siitä, MILLAINEN kristinusko maassa vallitsee! Siis: MILLAINEN kristinusko - löysä ja kaiken ilman parannuksen tekoa ja helvetin pelkoa anteeksi antava, vaiko ankara ja Jumalan lakia korostava. Jos sinä hyväksyt kaiken synnin ja annat kaiken anteeksi saarnaamatta helvetistä, olet tiellä kadotukseen liberaaleine näkemyksinesi!

        Ei ole olemassa löysää, tai tiukkaa kristinuskoa. Lain teoilla ei ihminen tule vanhurskaaksi muutenkaan, senhän tiedämme.

        Se, joka on todella uudestisyntynyt Jumalan Pyhästä Hengestä, tulee tuntemaan totuuden.

        Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, yli kaiken ja lähimmäistä, niinkuin itseäsi. Siinä riippuvat kaikki laki ja profeetat.

        Tässä maassa, eikä muissakaan länsimaissa, "vallitse" minkäänlainen kristinusko. Vallitseva piirre on yhä lisääntyvä laittomuus, välinpitämättömyys ja suruttomuus.

        Se, mikä vielä pidättää "laittomuuden ihmisen" astumista esille yhdessä antikristuksen kanssa, on seurakunta. Tämä seurakunta on uskova seurakunta, Jumalan pyhien jäännös.


    • body

      Diktaattorit ihailevat rautaista kuria ja pääpoikki mentaliteettia.

      Sivistysvaltioihin kuuluu avoin, vapaa ja demokraattinen toimintamalli.

      Ja sellaisessa haluan elää.

    • piiiiiiiiip

      Mitkähän ovat uskontoja, joissa on voimakas rankaiseva elementti...ihanko islam. Onko jotenkin suurempi paha tehdä aviorikos kuin käyttää kyseenalaista valtaa tappaa rysän päältä kiinni jäänyt? Todelliseen Jumalan rakkauteen liittyy vapaus valita hyvä eikä paha, mutta Jumalan asettamat lait eivät toki olekaan sama asia kuin eri uskontojen lakien sekamelska.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe