Minulta pääsivät vahingossa pillerit loppumaan kesken viime sunnuntaina kun oli 2. pilleriviikko menossa (kuvittelin että kaapissa on vielä yksi liuska, mutta eipä ollutkaan) ja sain uuden reseptin ja lisää nappeja vasta tänään. Nyt minulta on siis jäänyt neljän päivän napit ottamatta ja alkoi tietysti jonkin sortin vuotoakin tulemaan. ehkäisyteho on tietystikin alentunut reippaasti, mutta kuinkahan kauan tällaisessa tilanteessa menee että se palaa taas ennalleen? Riittääkö esim. viikon lisäehkäisy, vai pitääkö kenties käyttää jotain muuta ehkäisyä koko kuukausi tai jotain? Merkki on Yasmin, ja ohjekirjasessa ei sanota mitä tällaisessa tilanteessa tulee tehdä.
Soittelen asiasta varmasti toki lääkäriinkin, mutta kun nyt sattui tämä jussikin tähän niin menee maanantaihin ennen kuin sieltä saa ketään langan päähän :P
PS. Ai niin, sellainenkin älytön kysymys tuli mieleen, että entä jos on ollut yhdynnässä muutama päivä ennen näitä "unohduksia", ei kai siitä voi raskaaksi tulla, vai kauanko ne siittiöt voi oikein elää? Ja eihän se ovulaatiokaan voi ihan heti ekana unohduspäivänä tapahtua, joten kaipa ne pikkuveijarit ehtivät muutamassa päivässä kuolla?
Useiden pillerien unohtaminen, kuinka pian teho palaa ennalleen?
13
392
Vastaukset
- huoooohh
"PS. Ai niin, sellainenkin älytön kysymys tuli mieleen, että entä jos on ollut yhdynnässä muutama päivä ennen näitä "unohduksia", ei kai siitä voi raskaaksi tulla, vai kauanko ne siittiöt voi oikein elää? Ja eihän se ovulaatiokaan voi ihan heti ekana unohduspäivänä tapahtua, joten kaipa ne pikkuveijarit ehtivät muutamassa päivässä kuolla? "
Siittiöt voi elää useampia päiviä...
Raskaus on siis kyllä mahdollinen, jos noin monta pilleriä jää syömättä. Kyllä se ovulaatio voi melko nopeasti tulla, jos ei sitä tiettyä hormoniannosta kehoon tule.
Tee ehdottomasti raskaustesti reilun parin viikon päästä.
Ja seuraavaan liuskaan asti käyttäisin lisäehkäisyä. - pillerikohellusta
Ok, vetelen nyt sitten ilman taukoja yhden liuskan putkeen ja lisäehkäisy koko sen ajan. Kai se ehkäisyteho jo seuraavaan liuskaan mennessä kuitenkin palautuu? Pitänee varmistaa vielä maanantaina ehkäisyneuvolasta, ja tehdä mielenrauhan takia se raskaustestikin sitten parin viikon päästä...
Jospa sitä taas tästä edespäin muistaisi uusia reseptit ajoissa -__- - sigh....
Täysin selvällä suomen kielellä lukee sielä olevassa kaavakuvassa näin:
"useampi kuin yksi tabletti unohtunut syklin aikana - > kysy lääkäriltä" - Pillerikohellusta
No älä ihmeessä? Sanoin jo että aion kysyä vielä lääkäriltä, mutta se menee ensi viikkoon koska yths lekuri jäi justiinsa kuulemma lomalle ja kunnallisellakaan eivät perhesuunnittelussa vastaa ennen kuin jussin jälkeen. -ja niin kiire asia ei ole että alkaisin päivystystä vaivaaman.
Selosteessa ei varmasti lue, että miten mun nyt nuita pitää syödä ja kauanko käyttää muuta ehkäisyä, sen verran hyvin olen siihen tutustunut. Kunhan ajattelin nyt täällä kysyä ennakkoon (hätäinen ja utelias kun olen, ja näitä muillekin sattuu).- sigh----
Ei niin. Siellä ei lue ohjeita sellaiseen mikä vaatii lääkärin kannanottoa, siksi joissakin kohdissa kehotetaan ottamaan yhteyttä lääkäriin.
tätähän sinun ei toki tarvtise tehdä, jos raskaus saa tulla unohduksesta huolimatta. Sitten vain jatkaa pillereiden käyttöä ikään kuin normaalistija kysyy maanantaina yths:ltä miten pitkään lisäehkäisyä on käytettävä.
Jos raskasus ei ole toivottava, voi noissakin asioissa aivan hyvin SOITTAA päivytyksen neuvontanumeroon (joissakin kaupungeissa on terveysneuvontanumero eriskeen) ja sieltä selviää eteenpäin. jos hyvin käy eikä tuntiraja ole mennyt umpeen tehokkaamalle je-pillerille, voit saada siihen puhelinreseptin.
netisät löytyy päivystyksen puhelinnumerot kunkin kaupungin nettisivujen kautta.
- pillerikohellusta
Käsittääkseni vahvin jälkiekäisy on se ulipristaalitabletti joka pitäisi ottaa viimeistään viiden vuorokauden sisällä, joten ei sitä ehdi kuitenkaan. Jos nyt aletaan tarkoilla päivillä pelaamaan niin tämä raskaudelle altistuminen sattui viime torstaina, ja sunnuntaina otin viimeisen e-pillerin (eli 3-4pv myöhemmin). Maanantaina huomasin että ups, niitä ei olekaan enää jäljellä -> kiireellä uusimaan reseptiä yths:lle. Sain reseptin ja lisää nappeja eilen torstaina ja aloitin saman tien uuden liuskan. Yths:n neuvonnassa sanoivat reseptiä hakiessani että lääkäri jäi justiinsa lomalle, joten jos on jotain kyseltävää pitää soittaa kaupungin terkkarille, JOSTA taas perhesuunnittelu&ehkäisyneuvonnan puhelinvastaaja sanoi että vastaavat maanantaina.
Eli jos nyt olen raskaaksi tullutkin niin myöhäistä on enää jälkiehkäistä, eli ei tässä mikään kiire ole ja ihan hyvin voin odottaa siihen maanantaihin. Raskauden osalta ei siis auta kuin toivoa ettei niin huono tuuri olisi käynyt ja testata sitten ensi kuussa ja katsella sitten miten menetellään. tällä hetkellä se olennaisin tieto on kuitenkin se, että milloin se ehkäisyteho palaa taas ennalleen ettei tule mokailtua. - sigh---
Esimerkiksi kuparikierukkaa voi käyttää 7 vuorokauteen asti. Siksi aina kannattaa ottaa yhteys siihen lääkäriin, koska keinoja on, vaikka niistä ei yleisesti ihmiset tiedä.
Reseptin olisit voinut saada uusittua apteekissakin (soittavat lääkärille), kun kyseessä oli kiireellinen tilanne. yths:lläkin se olisi onnistunt, ainakin meillä: terkkari haastattelee, informoi lääkriä ja lääkäri soittaa puhelinreseptin apteekkiin. - Kierukan käyttäjä
Mulle lääkäri sanoi että kuparikierukan voi asentaa jälkiehkäisyksi jos yhdynnästä on alle 5 vuorokautta. Ei taida olla olemassa mitään mikä yli tuon viiden vuorokauden toimisi!
Ainakin ennen vanhaan käskettiin käyttämään jotain muuta ehkäisyä koko liuskan loppuun asti jos on unohtanut yli yhden tabletin peräkkäin, joten varmaan sinunkin (aloittaja) kannattaa tehdä niin!- sigh----
minulle gynekologi asensi kuparikierukan 5. päivänä ja sanoi, että sen ehtii tehdä 7. päivään asti.
- pillerikohellusta
Päivitelläänpäs, eli sain sillon jussin jälkeen yhteyttä lääkäriin ja siellä sanoivat että voi aika huoletta olla raskauden suhteen, sillä munasolun kypsyminen ja ovuloituminen vie jonkin aikaa kun se ihan lepotilasta alkaa, ja näin käy pillereiden kanssa lähinnä silloin jos pääsee taukoviikko venymään (taukoviikolla keho ehtii jo vähän alkaa jo palautumaan "normaaliin" kiertoon). Siittiöt elää kuulemma normaalisti max. 5 vrk, joten mun tapauksessa kypsymisen ja ovulaation olisi pitänyt sattua kahdessa päivässä ja keskellä pilleriliuskaa (=epätodennäköistä, joskaan ei mahdotonta). Lisäehkäisyä käytettävä kuulemma tämän liuskan loppuun saakka.
Tein sen raskaustestin 3vk yhdynnästä ja negaa näytti, loppuviikosta pitäisi menkkojen alkaa joten katellaan nyt vielä.. Tietysti sitä tämmösissä pelkää aina pahinta.
Ja tuosta nopeasta reseptin uusimisesta, enpä tiennyt että voisin saada reseptin uusittua muka apteekissa nopeammin kuin omalla terveysasemalla, vähän oudolta kyllä kuullostaa moinen? Kun olen yths:ltä pillerit saanut nii ntietysti sinne ensiksi myös juoksin kun tajusin että ai mulla ei olekaan näitä enempää. Se on mysteeri, miksi sen reseptin ja lisänappien saaminen vei peräti neljä päivää, ilmaisin kyllä mielestäni ihan selvästi että mulla ei ole näitä nyt enää, mutta käskivät vaan tulla torstaina hakemaan uuden reseptin. En alkanut kyseenalaistamaan, mutta varmaan olis pitänyt..
En nyt tahdo alkaa vääntämään tästä kun en mikään lääkäri ole, mutta ainakin netissä sanotaan myös useassa paikassa (käypähoito, terveyskirjasto, ehkäisy.net, jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen sivut ja monet monet muut..) että viiden tai viimeistää 6vrk sisällä on kuparikierukka asennettava. Voihan se olla että gynesi puhui totta ja yleisesti sanotaan muuta, jotta ihmiset eivät jättäisi sitä viime tinkaan.- sigh----
googlella löytyi ja helposti: "Kuparikierukkaa käytetään jälkiehkäisyyn, vaikka jälkiehkäisyä ei ole määritetty kierukan viralliseksi käyttöaiheeksi. Kierukka suositellaan asetettavaksi 5(-7) vuorokauden kuluessa suojaamattoman yhdynnän jälkeen."
Lähde: Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim
2006;122(15):1879-80
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Gynekologiyhdistyksen, Suomen yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä: Elise Kosunen, Niilo Ala-Fossi, Sirkka-Liisa Ala-Fossi, Dan Apter, Jorma Komulainen, Sirpa Peura, Tuija Savolainen ja Aira Virtala
--------
Kyllä se reseptin uusiminen onnistuu nopeastikin. Eitoki apteekkikaan voi tehdä ihmeitä, joten jos lääkäri on lomalla sinä päivänä tai lähtenyt kotiin, niin sitten on vähän "nou can do"
terveysasemilta reseptit saa uusittua nopeasti, jos informoi terkkaa mahdollisimman paljon asian kiirellisyydestä. Silloin kannattaa jäättää kaikki turha nolostelu pois, sillä terkka joutuu sitten arvoimaan onko asialla ns. oikeasti kiie.
- Pillerikohellusta
Ookoo, no ota tästä sitten selvä, sillä TherapiaFennicassa (pitäisin kohtuu luotettavana teoksena kun lääkäreille, opiskelijoille yms. suunnattu) sanotaan taas, että "Kuparikierukka voidaan asettaa 5 vuorokauden kuluessa suojaamattomasta yhdynnästä. Raskaus alkaa 1-2 %:lla."
Omituista sinänsä että on noin ristiriitaista tietoa, kahden vuorokauden heitto on kuitenkin aika paljon. Liekkö se 7 sitten ihan äärirajoilla että saattaa vielä onnistua, mutta ei välttämättä. - sigh---
Olettaisin, että se on tapauskohtaista.
Lääkärit eivät tee hoitopäätöksiään TherapiaFennican mukaan, vaan se on ikäänkuin kehys ja sitten tapauskohtsaisesti lähdetään sitä säätämään.
Tuossakin lainaamassani kohdassa on ilmiselvästi laitettu yksi numero sulkuihin, seitsemän. Minulle - tieteellisen koulutuksen saaneena - sulut kertovat paljon. Varmasti 5 päivää on ihanteellisin tulos (tarkistin äsken,että tuo 5 piävän sääntö johtuu siitä, että silloin (kun puhumme kuparikierukasta jälkiehkäisynä) raskauden mahdollisuus on 1-2 % eli vielä aikahyvä je-teho. On selvää, että 7 päivän kohdalla laitettuna raskauden mahdollisuus on suurempi, mutta se on vielä tarpeeksi pieni, koska erikseen manitaan,että voidaan asentaa 7 päivään asti. kierukkaakaan ei asenneta jälkiehkäisynä, jos on liian pieni onnistumis%
Gynekologi voi varmaan asentaa senkin jälkeen tietyissä tapauksissa. Hänellä on siihen koulutus ja osaa sen avulla laskea yhteen teorian, käytännön, potilaan tilanteen ja siihen vaikutteneet seikat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655