"Hallitus joutuu uusilla rajoituksilla ohjaamaan perintätoimistoja hyvään perintätapaan ja kohtuullisuuteen. Kuntien on myös syytä harkita, onko perintää tarpeellista ulkoistaa.
Kohtuuttomiksi nousevat perintäkulut halutaan kuriin. Hallitus ajaa toimialalle tiukennuksia. Kuluttajien kovasti odottamilla rajoituksilla halutaan tehostaa hyvän perintätavan noudattamista ja estää kohtuuttoman suurten perintäkulujen periminen".
http://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/pienta-rajaa-perintaan/597415/
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies pitää monin paikoin ongelmallisena sitä, että perintäyhtiöitä käytetään kunnallisten maksujen perinnässä. Kuluttajan kannalta erityisen ikävää on, että perintätoimistot saattavat karhutessaan vähentää ensin kulujaan ja vasta sitten laskua.
Seurauksena voi olla, että lasku jää edelleen maksamatta ja kierre jatkuu.
Hallituksen uudistus on tervetullut, mutta perintäkuluja voi moittia edelleen varsin korkeiksi.
Pientä rajaa perintään
Hallitus puuttuu asi
3
<50
Vastaukset
- vienotuuli
Surkeintahan on se et ihminen joutuu turvautumaan tuollaisten riistäjien apuun. Hyvä et asiat laitetaan järjestykseen.
Tarkemmin en asioista tiedä , en ole palveluksia koskaan tarvinnut. - Haistakaa mokupaskia
Kokoomuspaskat ja viherpökäleet antavat tässä "suosituksiaan". (ja samalla täyttävät Suomen musuilla ja neek...)
- Töissäkofirmassa
Lakihan määrää jo max perintäkulut, sitä on olemassa laki puhtaalla paperilla.
Ps. Muistakaa maksaa laskut ajoillaan, tulee halvemaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096516Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884151L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453467TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72850Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251461- 66878
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55853- 9839
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193828Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47809