Näin Helsinki valloitetaan.

Huus-kone

HS: Kartta sen kertoo - Näin Neuvostoliitto aikoi vallata Helsingin
Helsingin Sanomat on saanut käsiinsä kartan, joka kertoo, millaisia suunnitelmia Neuvostoliitolla oli Helsingin valtaamiseksi kylmän sodan aikana 1980-luvulla.

Kartassa valloituskohteiksi on merkitty esimerkiksi presidentinlinna, eduskunta ja ministeriöt, mutta myös pankki- ja postikonttorit. Kartta on peräisin vuodelta 1989.

Karttasarjan lehdille on merkitty huolellisesti muun muassa vedenpuhdistuslaitokset, satamat, joukkoliikenteen varikot ja asemat sekä lentokentät. Osa merkityistä kohteista saattaa sijaita nykyisin toisaalla ja osa on lopettanut toimintansa.

Karttaa tutkinut Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksen johtajana toiminut, everstiluutnantti evp. Jarmo Nieminen arvelee, että valtaussuunnitelmat oli tehty mahdollisen suurvaltakonfliktin varalle.

Niemisen mukaan neuvostotiedustelu on päässyt käsiksi erittäin salaisiin tietoihin. Tällaisina hän pitää muun muassa Suomenlinnan Vallisaaren ammusvarastojen sijaintia koskevia merkintöjä

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012062215746711_uu.shtml

13

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rivikorpraalin poika

      Nieminen pitää kiinnostavana yksityiskohtana, että kartassa ei ole merkintää Santahaminen etelärannan salaisista ohjuspattereista.

    • tyrgew3

      Mulla on Naton samanlainen kartta vuodelta 2011

      • Juhannusmuistio...

        "tyrgew3", saatko sen kartan tänne.
        Vai onko se henk.koht?

    • kaksi roistovaltiota

      No jos natollakin on kopio samasta kartasta niin silloin Venäjän hyökkäys on amerikkalaisten siunaama! Jos ne vaikka yhdessä valloittaa Helsingin?

      • nailon piit

    • Helsinginkartat

      Näyttää Iltalehti pysä journalistisessa linjassaan ja jatkaa paskan puhumista. Luin Hesarin jutun uudelleen. Nieminen ei puhu mitään valloitussuunnitelma tai erittäin salaisista tiedoista.

      • Oikolukija...

        Onko noin pahasti ohranjyvä silmässä vai vääristeletkö tahallaan?

        "Hän arvelee, että Helsinkiä koskevat VALTAUSSUUNNITELMAT oli laadittu mahdollisen suurvaltakonfliktin varalle.
        ”Kyseessä olisi ollut kaappaushyökkäys, jonka tarkoituksena oli yhteiskunnan avainkohteiden miehitys”, hän sanoo.
        Kuuden kartan sarja on päivätty aivan kylmän sodan lopuille vuoteen 1989. Tietoja on kuitenkin kerätty vuosien, jopa vuosikymmenien ajan.
        Karttasarjaan merkityt kohteet on jaoteltu niiden luonteen mukaisesti joko sotilaallisiksi, sotateollisiksi tai sotahallinnon kohteiksi.
        Niemisen mukaan neuvostotiedustelu on päässyt käsiksi myös ERITTÄIN SALAISIIN TIETOIHIN. Tällaisina hän pitää muun muassa merkintöjä, jotka osoittavat Suomenlinnan Vallisaaren tiettyjen ammusvarastojen sijainnin.
        ”Sijainnin neuvostoliittolaiset varmaan tiesivät, mutta karttaan ei ole merkitty kuin sellaiset ammusluolat, joissa todella oli toimivia räjähteitä."
        Jotakin jäi silti neuvostotiedustelultakin onkimatta.
        Esimerkiksi Santahaminan etelärantaan sijoitetut ohjuspatterit ovat jääneet karttaan merkitsemättä. Sittemmin ohjuspatteri on purettu."
        http://www.hs.fi/kotimaa/Kartta paljastaa Neuvostoliiton salaiset suunnitelmat Helsingin valtaamiseksi/a1305575726034

      • Ota noista selvää.
        Oikolukija... kirjoitti:

        On muuten kaksi erilaista tarinaa Sanomalehdessä ja netti-Hesarissa, kolmas versio on Iltalehdessä. Ota noista selvää.

    • turhaa hälyä

      Sehän oli turistikartta, tutustumiskohteita mm: Presidentinlinna, Eduskuntatalo, Kaupungintalo, Valtioneuvoston linna, Smolna, Suomen ulkoministeriö jne. Eihän turistikarttoihin ole tapana merkitä ohjuspattereita tai vastaavia.

    • eikukavaan

      Jarmo Nieminen vastaa hesarin keskustelu palstalla. Hesarin toimittaja ovat kirjoittaneet täyttä sontaa Niemisen nimissä.

    • varmana kaikesta

      Vastaavat suunnitelmat on tehty lännessäkin, siitä voit olla varma.

    • Itämaan tietäjä

      Naton vastasuunnitelma 60-luvun tyyliin V:n valtauksen etenemisen hidastamiseksi on ydinasehyökkäs Vantaan ja Malmin kentille ja keskustan tuhoaminen.
      Siinä menee suomalaisiakin, mutta mitäs niistä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe