Patrialla mahdillisuus suuriin kauppoihin.

Patrialla on mahdillisuus saada jopa miljardin kaupat Venäjän kanssa AMV Neno -kranaatinheitinajoneuvojen toimittamisesta.

Paavo vladimirov Väyrynen ei edes päässyt neuvotelemaan puutulleista venäläisten kanssa muista asioista puhumattakaan. Venäläiset pitävät, aivan oikein, Paavo Väyrystä isänmaansa petturina ja siten erittäin epäluotettavan. Nyt kun Keskustan "parhaat" voimat ovat pois päätöksenteosta, saavat isänmaalliset voimat paljon aikaan, tosi kovalla työllä, siis ahkeruudella ja rehellisyydellä, juuri niillä jotka ovat Keskustalle puolueena ja keskustalaisille kauhistus.

Irakin jälleenrakennuksessa nyt jo kysytään suomalaisilta urakkatarjouksia, kiitos Erkki Tuomiojan ja Alex Stubbin sinnikkäästä isänmaallisesta työstä, jolla on palautettu luottamusta Suomeen ja suomalaisiin. Epäluottamuksen aiheutti Anneli Oikeus- ja Totuustollisko Jäätteenmäen valehtelu ja juoruämmänä toiminimen.

Miksi ette perusta sitä Tolliskomaata, kun olette kaikissa tärkeissä asioissa eri mieltä kuin ahkerat, rehelliset isänmaalliset kansalaiset?
1159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

GPS anturit optiona laittaa.
Kun rajan ylittää, koneet menee epäkuntoon.

-vaikka kyllä kait keno-erkki ja Tarja ei pahalla näkisi vaikak Venäjään liityttaisiinkin.

Tarjan puhetta 70 -luvulla
"Suomelle olisi hyväksi liittyminen Neuvostoliittoon "

Olihan Keno-erkkikin mielenosoituksissa suuren Neuvostoliiton hyväksi.

Mitä Erkki nyt sanoo, saaneen panna toisesta korvasta ulos.

Äänestä
  • Ompa taas Tolliskototuutta tulossa. Ei Tarja Halonen, eikä kukaan muukaan sosialidemokraatti ole ikinä puhunut sitä' puhetta mikä Tolliskojen Totuutena vieläkin kiertää.n "Puhun niin totta kun voin" sanoi Tolliskomaan juoruämmä kun oikein valehteli.
    Täytyy olla todellinen Syöttiläsmaakunnan ja -puolueen Tollisko, ettei totuutta usko. Tarja Halonen oli tuolloin SAK.n lakimies ja jos hän olisi puhunut kekkos-stalinistisia puheita, hänellä ei olisi ollut enää seuraavana päivänä mitään asiaa entisesn työpaikkaansa.

    Syöttiläs-Tolliskot uskovat Tolliskototuutta.

    Äänestä

Katsooko töllismaa telkkaria.Kuin Onslow,hitaasti harkiten.Röyhtäylittävien maailman sanansaattaja Urpilainen`tuo mieleen aaveen.Kaikki on pelureiden hinnoiteltavissa.Aletaampa kuolemaan.

Poistutaan sakista niin valaistuneet päsmärit saavat aikaan lujaleukaisen tähtisikermän pimukan.

Sanomatta paras.Veikkaampa että seuraavat vuodet kyllästyttävät tallustelijan.

On se,Kaunis eliitin edustaja.Björnin puutarhan kaunein kukinta.Luovutan.

Äänestä
  • Miten Matti Vanhanen, minusta tintuu, että hän on jo ajat sitten irtautunut Tolliskojen Totuudesta.
    Koska Tolliskojen maa tulee toimeen omillaan? Syöttiläät painaa Tolliskojen Totuutta ja Tolliskojen Totuuden Torvet painaa kuin tuomiopäivän pasuunat tätä iänikusta valhetta.
    Jos olisin Tollisko lukisin mitä Savupirtin Poika teki että sai aikaan Noottikriisin ja Yöpakkaset. No ei Tolliskot mitään mistään tiedä.

    Tollioskojen totuus eroaa oikeasta tutuudesta kuin yö päivästä.

    Äänestä

Rosmiunin on syytä lopettaa alkoholin nauttiminen välittömästi. On paljon parempi laittaa antabusta ihon alle. Tuollaista tekstiä ei kukaan kirjoita selvin päin, ei edes Ernesto.

Äänestä

"Irakin jälleenrakennuksessa nyt jo kysytään suomalaisilta urakkatarjouksia, kiitos Erkki Tuomiojan ja Alex Stubbin sinnikkäästä isänmaallisesta työstä, jolla on palautettu luottamusta Suomeen ja suomalaisiin."

Kauhistuttavaa edes ajatella, millaista myyrän työtä Jäätteenmäki teki vallanhimossaan 2003. Kepulle ei koskaan Suomen etu ole tärkein, vaan kepun etu. Jos nuo sattumalta kohtaavat, se on todella sattuma.

Kuten Kekkosestakin sanottiin, Kekkosen politiikan sisältö on Kekkonen itse.

Aika pirusti naurattaa, kun pääministeri Mauno Koivisto pani jauhot suuhun Kekkoselle sanoen, ettei hänen hallituksensa kaipaa Kekkosen, vaan eduskunnan luottamusta, kun Kekkonen Neuvostoliittoa nuollakseen pyrki hajottamaan hallituksen.

Äänestä

Osmium on sosialisti.
Vie vaikka viimeisen leipäpalan naapurin lasten suusta.

Äänestä
  • Osmium ja hänen kaltaisensa elättää tämän Kepulandian, maksaa maatalous"yrittäjen" eläkkeet, lomakorvaukset ja luopumisesta aiheutauvat kulut. Ja tietysti aivan järjettömän suuren kansallisen tuen, 200 eri tukea metsätaloudelle. Tämän tuen turvin MTK kuristaa metsäteollisuuden ulos Suomesta.

    Kepulajohdon,siis pamput ja pamputtaret ovat painaneet oikeaa Tolliskototutta jo Savupirtin Pojan ja Suuren ml/kepu sotasankarin Arvo Korsimon ajasta läheien muutamaa poikkeusta ja pientä hetkeä kukuunottamatta. Kepulainen sotasankari on rintamakarkuri ja /tai suuri mustanpörssin joppari.

    Matti Vanasen kehitys oli hyvä merkki siitä, että jopa kepulainen voi kehityä. Ilman kepuun sisälle rakennettua rikollisuutta ja sen ilmentymiä KMS:ää ja Nuorisosäätiön rötöksiä olisi Vanhasesta kehiottyä arvostettu ja kunnioitettu johtaja, kun hän olisi kehittänyt lisää, erinnut Keskustasta ja hylännyt kepulaisen rikollisen moraalin.

    Äänestä

  • Osmium 76 kirjoitti:

    Osmium ja hänen kaltaisensa elättää tämän Kepulandian, maksaa maatalous"yrittäjen" eläkkeet, lomakorvaukset ja luopumisesta aiheutauvat kulut. Ja tietysti aivan järjettömän suuren kansallisen tuen, 200 eri tukea metsätaloudelle. Tämän tuen turvin MTK kuristaa metsäteollisuuden ulos Suomesta.

    Kepulajohdon,siis pamput ja pamputtaret ovat painaneet oikeaa Tolliskototutta jo Savupirtin Pojan ja Suuren ml/kepu sotasankarin Arvo Korsimon ajasta läheien muutamaa poikkeusta ja pientä hetkeä kukuunottamatta. Kepulainen sotasankari on rintamakarkuri ja /tai suuri mustanpörssin joppari.

    Matti Vanasen kehitys oli hyvä merkki siitä, että jopa kepulainen voi kehityä. Ilman kepuun sisälle rakennettua rikollisuutta ja sen ilmentymiä KMS:ää ja Nuorisosäätiön rötöksiä olisi Vanhasesta kehiottyä arvostettu ja kunnioitettu johtaja, kun hän olisi kehittänyt lisää, erinnut Keskustasta ja hylännyt kepulaisen rikollisen moraalin.

    No, Rosmium, joko olet kiertänyt pullon korkin kiinni.

    Äänestä

on samalla vieä suurempi mahdollisuus

Äänestä

...vietaas härmää kuin pässiä sarvesta!!!

Ensiin tämäänsä "runkkari vääpeli" tuli suomeen ISOTTELEMAAN, jaan nytteen tarjoa tätä "porkkanaa" RYSSÄLÄISITTÄIN, eliin antakaa meille muutama näitään Patrian kranaatinheitinvaunua "TESTATTAVAKSI" NIIN TILAAMME NIITÄ HETIKOHTA 500 KAPPALETTAAN!!!

Tässä lauseessa tämä sana "testattavaksi" pitäälukea "KOPIOITAVAKSI" TOTAALISEN VARMASTEEN, ja muutenkaan ei ole mitenkään joos järkevää myyrä pyssyjä SUOMEN ainoalle jos mahdolliselle (luonnolliselle) riistäjälle ja vihamiehelle, joka me jo historiastamme tunnetaan epärehelliseksi suurmulkuksi joon kumminkin!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Osmium 76 kirjoitti:

Patrialla on mahdillisuus saada jopa miljardin kaupat Venäjän kanssa AMV Neno -kranaatinheitinajoneuvojen toimittamisesta.

Paavo vladimirov Väyrynen ei edes päässyt neuvotelemaan puutulleista venäläisten kanssa muista asioista puhumattakaan. Venäläiset pitävät, aivan oikein, Paavo Väyrystä isänmaansa petturina ja siten erittäin epäluotettavan. Nyt kun Keskustan "parhaat" voimat ovat pois päätöksenteosta, saavat isänmaalliset voimat paljon aikaan, tosi kovalla työllä, siis ahkeruudella ja rehellisyydellä, juuri niillä jotka ovat Keskustalle puolueena ja keskustalaisille kauhistus.

Irakin jälleenrakennuksessa nyt jo kysytään suomalaisilta urakkatarjouksia, kiitos Erkki Tuomiojan ja Alex Stubbin sinnikkäästä isänmaallisesta työstä, jolla on palautettu luottamusta Suomeen ja suomalaisiin. Epäluottamuksen aiheutti Anneli Oikeus- ja Totuustollisko Jäätteenmäen valehtelu ja juoruämmänä toiminimen.

Miksi ette perusta sitä Tolliskomaata, kun olette kaikissa tärkeissä asioissa eri mieltä kuin ahkerat, rehelliset isänmaalliset kansalaiset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu