Arhinmäen kahden takap-n politiikka.hallitus

ja ei-hallitus

Vasemmisto ja Arhinmäen kahden taka-p:n politiikka: istuu 2:lla istuimella, sekä hallituksessa kultatuolissa että hallituksen ulkopuolella penkillä haukkumasa EU-riistopolitiikkaa, jonka itse tuppisuuna siunaa hallituksessa.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä Paavo, 2012

      Arhinmäki rakentaa nyt sellaista Eurooppaa, että sen oma pentu joutuu aikuisena orjatyöhön. Sellaiseen kulien hommaan jota Euroopan uudet pankkiirisukujen vallanperijät sille säälistä saattavat antaa.

      Paavo Arhinmäki on laskenut niin, että nykymenolla menemällä hänellä on Audin penkillä vielä 3 lokoisaa vuotta edessä. Sillä rahamäärällä ja kansanedustajan eläkkeellä Arhinmäki voi siirtyä vaikka lopullisesti eläkkeelle, ja alkaa golfaamaan.

      Hoitakoon pentu ja sen sukupolvi jälkeen jääneet velat. Saa perään jäävä kakara aikoinaan itse järjestää omat asiansa, niinkuin itse parhaiten taitaa.

      —"Minä Paavo Arhinmäki voin hyvin nyt, kesällä 2012, ja se on tärkeintä."

    • Kyllä Paavo

      äänestää kaikista asioista juuri kuten Katainen ja Kokoomus sanovat tai muuten omat edut kutistuu ja joutuu tyytymään verovaroilla kustannettavaan taksiin Audin sijaan. Kokoomuksen luotettavin mies on Arhinmäki joka sai äänet vähävaraisilta ja heti mahdollisuuden tullen hyppäsi Kokoomuksen kelkkaan.

    • Piiskurien mies

      Ihmeellistä on, että perheellinen, työläistaustainen Arhinmäki äänestää noin linjassa piiskurien kanssa.

      Äijä on häpeilemättä mukana tukemassa Euroopan suurpääoman voittokulkua.

    • paavo myi itsensä

      Ylioppilas Paavo myi heti itsensä, kun pääsi makailemaan Audin takapenkille. Siellä on mukava istua ja odotella veronmaksajien rahoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1979
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      989
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      868
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      747
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      740
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      718
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      683
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      80
      674
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      662
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      207
      655
    Aihe