Beb Zyskowictzin epäluottamus Euroa kohtaan

Benin synkkyys

Pitkäaikainen Kokoomusvaikuttaja ja yksi puoluen vahvoista miehistä, Ben Zyskovicts on paljastanut pahan epäluottamuksensa Euroa ja sen kestävyyttä kohtaan.

»» "Voi olla, että 10–20 vuoden kuluttua on laaja konsensus siitä, että oli perusteetonta uskoa yhteisvaluutta euroon, sanoi eduskunnan pankkivaltuutettu kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) perjantaina Ylen Ykkösaamussa."»»
http://www.hs.fi/talous/Zyskowicz Ylelle Usko euroon voi ihmetyttää 10 vuoden kuluttua/a1305576501970

»» "Voi olla, että jälkikäteen ihmetellään nykypäättäjien ymmärtämättömyyttä niin kuin me ihmettelemme 1990-luvun vahvan markan politiikkaa: "Olihan selvää, ettei se voi kestää."»»

On kyllä aikamoista takinkääntyäjän tekstiä kokoomusmieheltä, joka toisinaan on puhunut aika rehellisen tuntuisesti, ja ihan järkeviäkin asioita.

Faktaa kuitenkin on että Zyscowicts oli eilen 103 muun kansanedustajan kanssa oli painamassa JAA-nappia eduskunnassa, ja myymässä Suomea 12.5 miljardilla tuon kiviriipaksi käyneen Euro-rahapolitiikan kylkeen kiinni.

Euro rahana ja rahayksikkönä voi kyllä toimia jatkossakin.

Mutta nykyinen Europolitiikka, tukipaketteineen, EVM-rahastoineen ym, se ei vaan yksinkertaisesti toimi.

Euroalueen veturimaat Ranska ja Saksa lähtivät tälle tuhoisalle tukipakettien linjalle keväällä 2010. Tämä politiikka on loputtava.

14

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pen...

      Syskovitsi!

      • Aivan..

      • vappunaamari

        Benhän on tuota tunnettua juutalaisperäisztä huumori-sukua ja tullut Suomeen pitämään meitä suomalaisia hyvällä tuulella.


    • hyvä Ben

      Zyckowist on puhunut monessa asiassa aivan oikeita ajatuksia mm. hän on julkisesti vastustanut johtajien suuria bonusetuja.
      Kun saataisiin Ben vielä toimimaan sanojensa mukaan, niin hyvä tulisi.

      • Syksyllä äänestetään

        Ben yrittää epätoivoisesti haalia takaisin ne äänestäjät, jotka ovat jättäneet kokoomuksen Jyrkin rahanhävittämis-fantasian takia.
        Jos Jyrki muistaisi ahneudessaan ja vallanhimossaan sen, että Suomen kansasta on jo enemistö avun tarpeessa. Mutta ei, kotimaassa kipeästi tarvittavat rahat kunniamerkki-Jyrki raahaa Välimeren maihin.
        Suomalaiset eivät taida muistaa lähettää kymmenyksiä päättäjien sveitsi-tileille.


      • Ben-ny Hill Show?

    • Romahdus tulee

      Zyskowizin pitäisi ymmärtää sellainen tosiasia, että mitä pidempään Etelä-Eurooppaa hyysätään, lisävelanotolla yhteiseen muiden miden piikkiin, niin sitä pidemmälle se tarpeellinen talouden oppitunti heillä siirtyy.

      Etelän talouksien ja kadunmiesten elämän on romahdettava kunnolla, pankkien pitää kaatua. Muuten oppi ei mene perille. Suomi kävi tämän kuurin läpi 90-luvulla, ja myös Ruotsissa oli samaan aikaan lievä pankkikriisinsä. Molemmat maat oppivat uusilla tavoille taloudenpidossa.

      Euroalueen kyky jatkaa tästä eteenpäin, ilman että välissä on SUUREN MITTALUOKAN talousromahdusta. Sellainen ei ole mahdollista. Zyskowicz reaalipoliitikkona tietää sen, mutta ei sano sitä ääneen.

      Romahduksen on matemaattinen pakko tulla näillä nykyisillä velkaantumisen lukemilla. Ja se aivan romahdus aivan 100% varmasti myös tulee.

      • Brainwork

        Ei kai kukaan tosissaan usko benin olevan euro- ja eu-vastainen? Ei suomalaiset voi olla noin tolloja...kyseessä hämäys. Ovelaa, sama juttu S. Katajan poisjäämisen kanssa (evm äänestyksestä).Ei ole sattumaa. Ei nämä asiat ole.


    • rkiksi kiinteis

      "Rahaa Unioniin" on yksi tunnetuimmista Euroopan historian hölmöläistarinoista:

      Hölmöläiset, ei kun eurooppalaiset yhdistivät Euroopan valtiot, mutta siinä oli paha vika, rahaa oli liian vähän. Koska kukaan ei halunnut olla köyhä, päätettiin hankkia Unioniin lisää rahaa. Mutta miten? Sitä pohdittiin yhdessä. Lopulta joku keksi, että rahaa voitaisiin tuoda säkillä Unionin toisesta valtiosta, jossa rahaa oli yllin kyllin. Toinen hoksasi, että työ helpottuisi kun samalla kannettaisiin toisella säkillä rahaa toisestakin Unionin valtiosta, ja myös kolmannesta...jne.

      Hölmöläiset...ei kun unionilaiset jakaantuivat moneen ryhmään. Toiset kantoivat rahaa Suomesta Kreikkaan ja toiset kantoivat rahaa Kreikasta Suomeen. Työ oli aika helppoa, sillä setelisäkit ovat kevyitä ja ykkösten ja nollien lisääminen kovalevylle ei ketään rasita. Unionin rajoilla ja internettin verkoissa kävi melkoinen vilske, kun toiset toivat ja toiset veivät. Mutta jostain syystä Unionin varallisuus ja kokonaisrahamäärä vain entisestään pieneni.

      Unionin viisain mies Jyrki kulki siitä ohi ja kysyi, mitä hölmöläiset olivat tekemässä. Nämä selittivät. Jyrki otti kännykän ja soitti Ziionin Rothschildille, joka lainasi Unioniin lisää rahaa. Hölmö...ei kun Unionin asukkaat kirjautuivat nettipankkeihinsa - ja ihmeiden ihme, sinne todellakin oli tullut lisää rahaa. Miten viisas Jyrki olikaan!

      Jyrkin mentyä hölmöläiset päättivät Ottaa ziionisteilta vielä enemmän lainaa. Lainaa otettiin yhä enemmän ja enemmän, kunnes lainan kokonaismäärä ylitti Unionin kaiken omaisuuden arvon. Unionissa oli nyt siis jo enemmän lainaa kun omaisuutta. Saataisiinko ziionisteilta vieläkin enemmän lainaa? Yksissä tuumin päätettiin laittaa nimet paperiin, ja luovutettiin näin kaikki päätäntävalta ja omaisuus ziionisteille. Kun Unionin asukkaat olivat muuttaneet kaiken omaisuutensa vihreäksi paperirahaksi, sen arvo romahti kasaan. Onneksi kukaan ei jäänyt alle.

      Hölmö...ei kun Unionin asukkaat olivat hieman pahoillaan, kun heillä ei enää ollut tehtaita, ei kotia, ei omaisuutta, ja rahakin oli muuttunut arvottomaksi paperiksi, jolla voisi tapetoida vessansa seinän, mutta kun kukaan ei omistanut enää edes ulkohuussia.
      Mutta sitten he lakkasivat murehtimasta, kun joku keksi, että omaisuudesta onkin vain kuluja,,,,kuten esimerkiksi kiinteistöverot, ja tyhmänä on kiva olla kun ei rasita polla.

      • hyvin sanottu

        ........


    • havukka2

      Eurotouhu on tosiaan samanlaista, kuin niiden kuuluisien hölmöläisten valon kantaminen ulkoa pimeään huoneeseen.
      Vertaus pätee kaikkeen eikä muuta tarvitse sanoa.

    • ja me maksamme

      Zyskowicts on kokoomuksn pahin paskanpuhuja ja ikuinen kokoomuksen töppäilyjen selittelijä. On ollut ehkä nuorempana kunnollinen ja rehellinen ihminen; mutta onko nykyään rehellisessä suhteessa edes omaan itseensä, koska kaikki on kaupan, omaatuntoa myöten (= poliittinen huoraus)?

      Ei kannata kuunnella! Eikä missään tapauksessa äänestää. Tietääkö kukaan, mitä hyvää tämä herra on saanut tav. kansalaista ajatellen aikaan (lakialoitteita, jotka tulleet voimaan). Taitaa olla pikemminkin siellä veronkiristysporukan puolella (=vahva valtiontalous= köyhä kansa).
      ------------------------
      Valtakunnallisesti Apollon konkurssin näkyvin hahmo oli kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz. Hän joutui Apollon hallituksen muiden jäsenten tavoin maksamaan vahingonkorvausta siitä, ettei hallitus valvonut riittävästi yhtiön johdon toimintaa.

      Suurimman osan miljoonakorvauksista maksoi hallitusten jäsenten vastuuvakuutus. Zyskowicz muistaa joutuneensa maksamaan omasta pussistaan korvauksia noin 100 000 markkaa, 17 000 euroa.

      – Apollon konkurssi ja siitä seuranneet tapahtumat ovat yhä julkisen urani kovin kolaus. Oli muun muassa vaikea selittää julkisuudessa, ettei meitä hallituksen jäseniä syytetty rikollisesta toiminnasta, vaan siitä, että emme olleet valvoneet yhtiön johtajien toimia, Zyskowicz sanoo.

      http://www.ts.fi/uutiset/talous/1073959960/Apollon konkurssi paatokseen

      • ja me maksamme

        Lisäys: kahteen ei voi koskaan luottaa; huoran rakkauteen ja poliitikon sanaan ( eikä ehkä enää poliisinkaan).


      • ja me maksamme
        ja me maksamme kirjoitti:

        Lisäys: kahteen ei voi koskaan luottaa; huoran rakkauteen ja poliitikon sanaan ( eikä ehkä enää poliisinkaan).

        ... h.uoran rakkauteen...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe