Koulussa (tms.opiskelu paikassa) oli leikki missä 4 lapsen joukosta yhden voi ampua.
Olin ykis ryhmästä ja olimme kiipeämäss ylös ns.pomppulinnamaiseen muodostelmaan aseet olalla.
Ylhääällä pommpulinnannassa sanoin koulukeverielleni (joiden katse oli tyhjää täynnä) että emme voi tehdä tätä ja tappaa yhtä miestä! Kaikki on aivan väärin! jne.
Muut ryhmässä myöntyivät. Palasimme kolme meistä ns.junaan muiden koulukavereiden luo ja he olivat varmoja että yksi ammutuitsa on eräs joka oli valmiikis jo heikkokuntoinen (vammautunut), mutta sitten junaan astuikin tämä vammautunut. Muut olivat ihmeissäämn, ketään ei ammuuttu.
Ryhdyn hurajsti puhumaan tappamista vastaan , kuinka kaikki siitä kärsivät vanhemmat, sukulaiste, kaikki, puhun Jumalasta, omastatunnosta, että mikään ei ole oikein tälläisessä "pelissä", samalla kun puhun ääneni ikään kuin katoaa, tuntuu etten saa ääntäni kuultavaksi, puheeni on huutoa ja itkua mutta se ei kuulu kunnolla, kuin olisi kurkku kipeä.
Muut anatvat paljon vastaväitteitä. onien silmissä on tyhjyys, ilkeys ja sieluttomuus.
Joku tyttä vieressäni puhuu kuinka lapset ovat hylättty.
Jumala on asettanut sielun ihmisiin, kirkastanut ihmisen omatunnolla ja kirkastanut sielun, jottei se olisi valmis tappamaan. Ilman sielua niin tapahtuu. ilman sisäistä kirkkautta kaikki olisivat kuoria, ilman ihmisyyttä.
Näin uni kertoi.
Tämän aamun uni
HylätytLapset
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455170Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241653Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151559Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501456- 141225
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4113081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171047No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol221020Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771008Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60837