Jytkyn eli kansamme muutostarpeen lässäyttäminen oli Timo Soinin tehtävä, jonka hän odotetusti teki SMP-historiansa perusteella.
Nyt on joko tai vaihe, puolueessa kahdenlaista ilmaa, toinen on Pulla-Sorsa sakkia, joka tekee sitä millä parhaiten saa pullia pöytään, ja sitten on osasta sakkia jolla on aatteellisempi ja isänmaallissävytteisempi vakaumus. Onko puolue hajoamassa?
Suomen kansa olisi ansainnut oikean muutosvoima-puolueen, eikä Vatikaanin salaseura Opus Dei-yhteyksistä Timo Soinia,(lähde ilta lehti -artikkeli) joka on hyvin tarkasti pitänyt puoluen omissa käsissään, Timo Soinin-puolueena, eikä esim. päästänyt sitä kansanliikemäiseksi vapaammaksi liikehdinnäksi. Toki Suomen kaavamainen poliittinen kulttuuri vaikuttaa, ja voi olla että olisi myös ollut huono toimia toisinkaan. Tämä ei myöskään sinänsä ole Soininvastainen kirjoitus, koska ei ole sen parempi tai huonompi kuin muutkaan poliitikot Suomessa keskimäärin, joutui vain tilanteeseen , jossa todella apua tarvitseva kansa olisi tarvinnut vakaumuksellisen johtajan PSlle - ja joutui pettämään kansan.
Mutta kunnallisvaaleihinhan tämä ei vaikuta mitenkään.
PS = Pulla-Sorsa-puolue, menee sinne missä ruokitaan.
Jytkynlässähdys
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647