Jeeus on meidän Vapahtajamme ja Pelastajamme.
Jumala rakastaa meitä kaikkia niin paljon että lähetti tänne maanpäälle ainoan Poikansa,jottei yksikään joka Häneen uskoo,hukkuisi,vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Jeesus on meidän paras joululahjamme,ilman Häntä meillä ei olisi toivoa,pelastusta. Hän syntyi maailmaan meidän Vapahtajanamme ja Pelastajanamme. Hän Ristillä sovitti verellään meidän syntimme.
Kuvittele näkymää Beethelemissä 2000 vuotta sitten. Se oli öiden yö ja kuitenkin se alkoi kuten kaikki muut sitä edeltäneet yöt.
Mutta siitä oli tuleva historian mahtavin ja merkityksellisen yö. Se oli yö joka voitti pimeyden ja toi mukanaan päivän,joka ei enää koskaan vaihtuisi yöksi. Se oli yö jolloin Jumala lähetti maailmaan Hänet ,joka on "mmailman valkeus". Loistakoon Hänen valkeutensa myös sinun elämässäsi tänä joulun aikana.
"Minä olen maailman valkeus,joka minua seuraa,se ei pimeydessä vaella,vaan hänellä on oleva elämän valkeus."
Kun otat/olet ottanut Jeesuksen vastaan elämääsi sinä vaellat tässä valkeudessa, et enää pimeydessä.
Joh. 12: 41 Jeesus sanoo: ”Minä olen valo, ja olen tullut maailmaan siksi ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.” Vaeltakaamme tässä valkeudessa päivittäin.
1Joh. 1: 5-10: "Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus, ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valehtelemme emmekä tee totuutta. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä."
1Tess. 5:5-8: "Sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia. Älkäämme siis nukkuko niin kuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat. Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo."
Ef. 5:8-14: "Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina - sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä - ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle; älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin, nuhdelkaakin niistä. Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät; mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi on valkeutta."
Mt. 5:14-15: "Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampun jalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville."
2Kor. 4:2,6: "vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä... Sillä Jumala, joka sanoi: 'Loistakoon valkeus pimeydestä', on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoista, levittäisi valoansa."
valkeus
10
61
Vastaukset
- goddeloos
paavalin satukirjat 5:22-24
3. Moos. 20:9-12
Room. 11:7-10
Mark. 4:25
Joh. 5:14
Mietin aina miksi uskovaist eivät KOSKAAN tuo näitä esiin raamatun 'rakkaudesta'...
Kolikon toista puolta ei pahemmin nähdä uskovaisten puolelta...- Heburu
Jokainen ihminen kulkee kohti kuolemaa päivä päivältä, eläimet raatelee toisiaan ja taistelee selviytymisestä, vaikka kuinka hakisit rakkautta tästä maailmasta sitä et tule ikinä löytämään.
Rakkaus on siinä että kun me olimme vielä syntisiä Jumala lähetti poikansa pelastamaan meidät pahuudesta.
Jeesus on syntisiä varten ei hyviä varten. - goddeloos
Heburu kirjoitti:
Jokainen ihminen kulkee kohti kuolemaa päivä päivältä, eläimet raatelee toisiaan ja taistelee selviytymisestä, vaikka kuinka hakisit rakkautta tästä maailmasta sitä et tule ikinä löytämään.
Rakkaus on siinä että kun me olimme vielä syntisiä Jumala lähetti poikansa pelastamaan meidät pahuudesta.
Jeesus on syntisiä varten ei hyviä varten."Jokainen ihminen kulkee kohti kuolemaa päivä päivältä, eläimet raatelee toisiaan ja taistelee selviytymisestä, vaikka kuinka hakisit rakkautta tästä maailmasta sitä et tule ikinä löytämään."
- Evoluutio kulkee ja jos rakkautta sinä et tästä maailmasta löydä olet tyhjän päällä....
"Rakkaus on siinä että kun me olimme vielä syntisiä Jumala lähetti poikansa pelastamaan meidät pahuudesta."
- kuka oikeasti pyysi sitä?
"Jeesus on syntisiä varten ei hyviä varten. "
- Eli huonot taivaaseen, kunhan katuu ja hyvät helvettiin vaikka kuinka hyvin eläisivät? Miten se menee? Eihän sarjamurhaaja tapettuaan esim 40 ihmistä syötyään heidät voi päästä taivaaseen... vai voiko? Missä kulkee raja uskovaisen moraaliin????
- 6+12
Etkö tajua tarinasi typeryyttä? jumalasi loi kaiken, siitti itsensä ja "tappoi" itsensä, jonka jälkeen nousi taivaisiin ja joskus sitten tulee tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Ja omien sääntöjensä mukaan se joka uskoo sen olevan totta pelastuu taivaisiin. Muussa tapauksessa joutuu ikuiseen kidutukseen.
Kun tuollaiseen joku uskoo, niin ei voi olla kuin tyhmä.- tee parannus
Raamattu ei kerro tarinaa vaan iankaikkisesti pysyvät totuuden.
Sinä 6 12 olet valinnut uskonnoksesi valheen, älä tule ruikuttamaan meille pahasta Jumalasta kun alat niittämään sen uskon hedelmiä. - 6+19
tee parannus kirjoitti:
Raamattu ei kerro tarinaa vaan iankaikkisesti pysyvät totuuden.
Sinä 6 12 olet valinnut uskonnoksesi valheen, älä tule ruikuttamaan meille pahasta Jumalasta kun alat niittämään sen uskon hedelmiä.höpö höpö. Minä en tuollaiseen typeryyteen usko. Äsken juuri mieheni kanssa ihmeteltiin, että paljonko kaltaisiasi kaheleita Suomessa oikein mahtaa olla.
- Ai hurjaa
Hei kotiäiti. Uskonnot ovat saastuttaneet aivosi tosi pahasti.
Hyvää tekstiä kotiäiti - lisää vain evankeliumia.
Kai huomaat kuinka pimeyden lapset kärvistelevät , kun Sana sattuu heihin?- kotiäiti85
:)
- kuunteleva_kirkko
Hei Kotiäiti ja muut,
Seuratkaamme tätä valkeutta, jotta voimme sitten kuollessamme todeta kuin vanha Simeon saadessaan Jeesus-vauvan Jerusalemin temppelissä käsivarsilleen, että on nyt nähnyt Maailman valon ja voi rauhassa kuolla.
t. Maarit-pappi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671