Taloudellinen kaaos on vain uuden kalibrointia.
Vanha ja raskas systeemi joka on perustunut velkaan ja yhksi taho on siitä hyötynyt jää taakse.
Me ihmiset heräämme enemissämäärin tiedostamaan sen että meitä on ohjailtu ajattelemaan tietyllä tavalla. Esim. uskonnot ovat vain uskomuksia, mutta yksikään ei ole tuonut sitä vastausta jota kaipaamme. Eli mikä me oikeasti olemme.
Emme ole suinkaan mitään uhriolemukseltaan olevia mitättömiä olentoja jotka antavat vastuun kannon itsestään ulkopuolelle.
Mutta näin olemme tehneet. Odotamme että jokin ulkopuolinen tulisi ja auttaisi meitä ymmärtämään maailmankaikeuden salat ja nostamaan ulos taloudellisesta romahduksesta joka on väistämättä edessä.
Olemme antaneet 1% hallita meitä, mutta sen aika on ohi.
Se mitä etsit olet sinä itse. Usko voimaasi, koska olet voimakkaampi kuin luuletkaan. Älä anna voimaasi ulkopuolelle itsestäsi. Älä usko siihen mitä sulle kerrotaan, vaan usko ainoastaan mitä sinä itsellesi kerrot.
Sydämmeni ei ole koskaan minulle valehdellut eikä ole minua pettänyt.
EU romahtaa USA romahtaa Neukut sekä muutkin romahtavat. Rajat ovat keinotekoisia eivät ikuisia, mutta sinä olet ikuinen Nyt Hetkessä.
Ihmiset vapautuvat orjuudesta
23
84
Vastaukset
- olisi aika
vapautua kaikesta orjuudesta ja lopettaa samalla orjuuttamasta niitä eläimiä, eli tämä asia ei koske pelkästään ihmisiä!!!!!!
- Iloa ja naurua
On aika tiedostaa se että aseilla ei saada mitään pysyvää aikaiseksi.
Sinä valitset haluatko itkua vai naurua.
Minä valitsen ilon ja naurun.
Olet Luoja ei Jumala lopettanut luomista seitsemään päivään. Luominen jatkuu edelleen ja me olemme Luojia. On meidän päätettävissä millaisessa maailmassa haluamme elää. - Vapaus Häämöttää:
Kunhan tajuamme että kenomme on tilapäinen asumus, niin orjuus kaikkoaa:
Tuhannet tutkimukset lapsilla jotka muistavat edellisen elämänsä paljastaa jotakin hyvinkin tieteellistä tietoisuuden ikuisesta identiteetistä:
http://www.iisis.net/index.php?page=semkiw-ian-stevenson-reincarnation-past-lives-research - Ikuinen Minä
Vapaus Häämöttää: kirjoitti:
Kunhan tajuamme että kenomme on tilapäinen asumus, niin orjuus kaikkoaa:
Tuhannet tutkimukset lapsilla jotka muistavat edellisen elämänsä paljastaa jotakin hyvinkin tieteellistä tietoisuuden ikuisesta identiteetistä:
http://www.iisis.net/index.php?page=semkiw-ian-stevenson-reincarnation-past-lives-researchMikään ei ole muu varmaa kuin muutos.
Universumi muuttuu, ja niin muuttuu Maaplaneetta sekä ihmiset.
Olemme Maapallon osia 75% vettä ja 25% hiiltä. Emme ole erillisiä mistään.
Harha on siinä että meille on uskoteltu että on olemassa erillinen voima jota joku kutsuu Jumalaksi. Uskonnot luotiin uskomuksilla joilla voidaan pelolla hallita.
Mutta me olemme kaikki saman Lähteen osia josta kaikki mitä on, niin on.
Miksi hallita pelolla, koska silloin vahingoitat vain itseäsi. Meidät on tehty rakkaudesta.
Muistakaa aina tämä: yksi ihminen, ollessaan yksin ja harmoniassa rakkauden ja Hengen kanssa, on paljon voimakkaampi kuin miljoona, jotka rypevät vihassa ja tuskassa. - Vain Jeesus on vapau
Iloa ja naurua kirjoitti:
On aika tiedostaa se että aseilla ei saada mitään pysyvää aikaiseksi.
Sinä valitset haluatko itkua vai naurua.
Minä valitsen ilon ja naurun.
Olet Luoja ei Jumala lopettanut luomista seitsemään päivään. Luominen jatkuu edelleen ja me olemme Luojia. On meidän päätettävissä millaisessa maailmassa haluamme elää.VAIN Jeesus on vapaus.
Maallisessa elämässä emme ole vapaita nin kauan kuin ihmisille luodaan sosiaaliturvatunnus-henkilönumero, joka itseasiassa on osakekirja, jonka omistaa valtio, tai vieläkin korkeammat tahot ja joka on noteerattavissa pörssissä? Asia joka on unohdettu aikojen kuluessa ja kansat totuneet siihen harhaan että ihmisillä on oikeuksia, mutta ne harvat, jotka maapallolla hallitsee oikeasti, eivät välttämättä jaa samaa käsitystä. Ja he määräävät mitä täällä tapahtuu? - Sielu Vapaa, Keho Ei
Vain Jeesus on vapau kirjoitti:
VAIN Jeesus on vapaus.
Maallisessa elämässä emme ole vapaita nin kauan kuin ihmisille luodaan sosiaaliturvatunnus-henkilönumero, joka itseasiassa on osakekirja, jonka omistaa valtio, tai vieläkin korkeammat tahot ja joka on noteerattavissa pörssissä? Asia joka on unohdettu aikojen kuluessa ja kansat totuneet siihen harhaan että ihmisillä on oikeuksia, mutta ne harvat, jotka maapallolla hallitsee oikeasti, eivät välttämättä jaa samaa käsitystä. Ja he määräävät mitä täällä tapahtuu?Häpeä jo, puhut lahkolaismentaliteetilla, joka on jo tappanut miljardeja ihmisiä, eikä vähiten arabimaissa. Myös keskiajan noitavainot kerettiläisiä vastaan nousivat tuosta sinun edustamastasi "ainoan oikean lahkon" ideasta.
Tässä todellista ekumeniaa:
http://www.harekrishnatemple.com/chapter27.html
"If one loves Krishna, he must love Lord Jesus also. And if one perfectly loves Jesus he must love Krishna too. If he says, "Why shall I love Krishna? I shall love Jesus," then he has no knowledge. And if one says, "Why shall I love Jesus? I shall love Krishna", then he has no knowledge either. If one understands Krishna, then he will understand Jesus. If one understands Jesus, you'll understand Krishna too" - Korkein Filosofia?
Ikuinen Minä kirjoitti:
Mikään ei ole muu varmaa kuin muutos.
Universumi muuttuu, ja niin muuttuu Maaplaneetta sekä ihmiset.
Olemme Maapallon osia 75% vettä ja 25% hiiltä. Emme ole erillisiä mistään.
Harha on siinä että meille on uskoteltu että on olemassa erillinen voima jota joku kutsuu Jumalaksi. Uskonnot luotiin uskomuksilla joilla voidaan pelolla hallita.
Mutta me olemme kaikki saman Lähteen osia josta kaikki mitä on, niin on.
Miksi hallita pelolla, koska silloin vahingoitat vain itseäsi. Meidät on tehty rakkaudesta.
Muistakaa aina tämä: yksi ihminen, ollessaan yksin ja harmoniassa rakkauden ja Hengen kanssa, on paljon voimakkaampi kuin miljoona, jotka rypevät vihassa ja tuskassa.Ilmaiset monimutkaisesti sen että psykofyysisen, ajan, ulottuvuuksien ja tilavuuden rajojen puitteissa syntynyt ja toimiva psykofysiikkamme ei voi ymmärtää sitä samanaikaista ykseyttä ja erillisyyttä, jota ajan ja paikan ulottumattomissa sijaitseva syvimmän minämme Jumalan Rakastaminen on.
"Käsitttämättömällä tavalla samalla yhtä ja erillään Korkeimmasta". - Oo hupajamata!
Sielu Vapaa, Keho Ei kirjoitti:
Häpeä jo, puhut lahkolaismentaliteetilla, joka on jo tappanut miljardeja ihmisiä, eikä vähiten arabimaissa. Myös keskiajan noitavainot kerettiläisiä vastaan nousivat tuosta sinun edustamastasi "ainoan oikean lahkon" ideasta.
Tässä todellista ekumeniaa:
http://www.harekrishnatemple.com/chapter27.html
"If one loves Krishna, he must love Lord Jesus also. And if one perfectly loves Jesus he must love Krishna too. If he says, "Why shall I love Krishna? I shall love Jesus," then he has no knowledge. And if one says, "Why shall I love Jesus? I shall love Krishna", then he has no knowledge either. If one understands Krishna, then he will understand Jesus. If one understands Jesus, you'll understand Krishna too"Ei uskonvainot ole kristillisyydestä syntynyt, vaan katolisen maallisen vallan toimesta, jolla ei ole mitään tekemistä luterilaisen kristillisyyden tai uskon kanssa- vaan saman maallisen, valtillisen halllitusvallan kanssa jota edustaa valtio, joka keskiajalla oli katolinen kirkko.
Tuo on satanistien propagandaa, että he syyttävät kristittyjä kaikesta mahdollisesta. Kristillisyyteen kuuluu anteeksianto ja ihmisyys.
Pyydä syntejäsi anteeksi Jeesukselta.---
ps
aloitukseen:
Talous on vain rikkaiden omistamaa ja määräämää, he omistavat valtiot ja poliitikot, ja pitävät kansat ja ihmiset kurissa talouden ja tarvittaessa muillakin keinoin, esim sodilla. Sama valta on hallinnut läpi historian- ja he omistavat myös median eli määräävät siitä mitä saamme tietää ja mitä emme... - ???
Oo hupajamata! kirjoitti:
Ei uskonvainot ole kristillisyydestä syntynyt, vaan katolisen maallisen vallan toimesta, jolla ei ole mitään tekemistä luterilaisen kristillisyyden tai uskon kanssa- vaan saman maallisen, valtillisen halllitusvallan kanssa jota edustaa valtio, joka keskiajalla oli katolinen kirkko.
Tuo on satanistien propagandaa, että he syyttävät kristittyjä kaikesta mahdollisesta. Kristillisyyteen kuuluu anteeksianto ja ihmisyys.
Pyydä syntejäsi anteeksi Jeesukselta.---
ps
aloitukseen:
Talous on vain rikkaiden omistamaa ja määräämää, he omistavat valtiot ja poliitikot, ja pitävät kansat ja ihmiset kurissa talouden ja tarvittaessa muillakin keinoin, esim sodilla. Sama valta on hallinnut läpi historian- ja he omistavat myös median eli määräävät siitä mitä saamme tietää ja mitä emme...Et sitten lukenut ennenkuin vastailit? Tuossa puhutaan kerettiläisistä, eli juuri katolisen kirkon teoista. Eikä siinä taida olla mitään lausetta missä väitetttäisiin että uskonvainot olisivat kristittyjen käsialaa?
Onhan se hyvä että kristityillä on tämä armon ja hyvyyden käsite, toivoisi että siinä hurmoksessa olisi enemmän myös aivoja mukana?
Kolmiyhteinen Herra on lähtöisin Zarathustran opeista Iranista. alunperin ne olivat kolme erillistä jumaluutta, mutta kun oppineet eivät olleet enää tyytyväisiä tähän, muutettiin tämä saman Luojan kolmeksi aspektiksi.
"When his
philosophy found no honor in India, Zarathustra preached in Iran. It
was by the influence of Zarathustra's ideas that Satan, an equally
powerful rival to God, made his imaginary appearance first in the
religion of the Jews and then in the religion based on the Koran.
Then, influenced by Zarathustra's idea of two Gods, the idea of three
gods, or a `Trinity' made its appearance in the religion
[Christianity] that had come from the Jewish religion.
"At first, three separate gods were concocted in the philosophy of
Trinity. Later, learned scholars were no longer satisfied with this,
so they made a compromise stating that these three concocted gods
were God, the Holy Ghost, and Christ." (Bhaktivinoda Thakura, Tattva-
viveka 1/21)
- IandI
Iloa elämään ja tanssia.
http://www.youtube.com/watch?v=Pwe-pA6TaZk&feature=player_embedded#! - kuksaa2
Milloin Suomen köyhät työläiset vapautuvat ay-pamppujen ja vasurijohtajien pikkuporvarillisesta riistosta? Kyllä Venäjä opettaa demokratian.
- Hetikö?
Milloin sinä lopetat rahoittamasta sinun kotrolloijaa?
- Pidätyksiä tulee
Vaikka tämä kuulostaa uskomattomalta, mutta kaikki ne jotka ovat rikkoneet ihmisyyttä vastaan tullaan pidättämään lähiaikoina. Kysymyksessä ovat pankkiirit ja ne joiden edunmukaista on se että ihmiset ovat unessa ja heitä on helppo hallita.
- Jobs Apple Steve
Jos jokin oikeus on maailmassa niin Kokoomuslaiset, demarit ja kepulaiset häipyy hornantuuttiin pilaamasta ihmisten elämiä ja tuhoamasta isänmaatamme.
- kuksaa2
No, kuka on se arvovaltainen herra pidättäjä? Eihän koira ku se toisen koiran kintuille.
- Minä ja Minä
Aivan ihminen ja maapallo ovat vain 6000 vuotta vanhoja. No vai onko sittenkin jotakin muuta?
- Uusin Tiede (!)
Minä ja Minä kirjoitti:
Aivan ihminen ja maapallo ovat vain 6000 vuotta vanhoja. No vai onko sittenkin jotakin muuta?
Muinais-Intian Veda-kirjat puhuvat samanlaisista miljardien vuosin ikäisistä maailmankaikkeuksista kuin moderni tähtitiedekin.
Galaksijoukkojen superklusterit mainitaan Veda-teksteissä "vaahdoksi syitten valtameressä".
Uusin tähtitiede onkin löytänyt superklustereiden struktuurin joka on kuin solukkoa vaahdossa:
"With the increase of the linking density threshold from the cosmic average density, the
foam-like cosmic web
is subsequently broken into individual supercluster-like groups and further halos.
To be in accordance with normal friends-of-friends halos with the linking length of 0.2 in units of the average separation of particles, halos in this paper are defined as groups with the linking density threshold $\rho /\bar{\rho }=1 \delta =80$, where ρ is the grid density, and $\bar{\rho }$ is the average mass density of the universe.
Groups with lower linking densities are then generally referred to as supercluster-like groups. By analyzing sets of cosmological simulations with varying cosmological parameters, we find that a universal mass function exists not only for halos but also for low-density supercluster-like groups until the linking density threshold decreases to - Demonit on
Uusin Tiede (!) kirjoitti:
Muinais-Intian Veda-kirjat puhuvat samanlaisista miljardien vuosin ikäisistä maailmankaikkeuksista kuin moderni tähtitiedekin.
Galaksijoukkojen superklusterit mainitaan Veda-teksteissä "vaahdoksi syitten valtameressä".
Uusin tähtitiede onkin löytänyt superklustereiden struktuurin joka on kuin solukkoa vaahdossa:
"With the increase of the linking density threshold from the cosmic average density, the
foam-like cosmic web
is subsequently broken into individual supercluster-like groups and further halos.
To be in accordance with normal friends-of-friends halos with the linking length of 0.2 in units of the average separation of particles, halos in this paper are defined as groups with the linking density threshold $\rho /\bar{\rho }=1 \delta =80$, where ρ is the grid density, and $\bar{\rho }$ is the average mass density of the universe.
Groups with lower linking densities are then generally referred to as supercluster-like groups. By analyzing sets of cosmological simulations with varying cosmological parameters, we find that a universal mass function exists not only for halos but also for low-density supercluster-like groups until the linking density threshold decreases tokristillisten lähteiden mukaan kymmeniätuhansia vuosia vanhoja. Ihmiskunnan sanotan olevan 6000-10 000 vuotta vanha.
Maapallo ainakin miljoonia vuosia vanha.
Ihmiskunnan lyhyt ikä ei tieteen mukaan ole mahdollinen, koska kehittyminen darwinin oppien mukaan apinasta, ei ole voinut tpahtua noin nopeasti- van nykyisin puhutaan
älyllisestä muotoilusta,muokkaamisesta- intelligent design'ista, joka tarkoittaa että jokin ulkoinen taho on muokannut ihmiskunnan perimää kehittäen ihmislajia.
PS
Aloitus on oikeassa-
ihminen ei ole pelkästään ainetta, vaan myös henkisyyttä eli elämää, elämänvoimaa.
- kuksaa2
Toki toki
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10244291
Laske ja elä ikuisesti!- Loput esiin
Kuksaa2 sinäkin olet kuin varvas joka ei muista että loppukehokin on olemassa.
- Rakasta..
Emme koskaan tiedä, miten yksi pieni ystävällinen teko vaikuttaa toisiin. Ja mahdollisesti muuttaa heidän elämänsä.
Se mitä annamme, palaa aina meille, tavalla tai toisella. Huolehtikaa siis, että ajatuksenne ja tekonne ovat rakastavia ja ystävällisiä.
Meillä on niin paljon voimaa. Käyttäkäämme sitä viisaasti.
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=9DXL9vIUbWg - Kokrates
Vain raha on ikuista.
terv Kokoomuksen puoluetoimisto - jos haluat tietää
mitä todella olet, niin tästä lääkkeestä on apua muistamaan "rajan" taakse.
http://en.wikipedia.org/wiki/Ayahuasca
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647