Nato laajentaa sotilasverkostoaan kaikille mantereille.

Antivainolainen

Maailman militarisoituminen: Nato laajentaa sotilasverkostoaan kaikille mantereille

2012-06-24 01:13:18

NATOn 55 jäsenmaan korkeat sotilasviranomaiset tapasivat Kroatiassa 18.–20. kesäkuuta strategisessa sotilaallisessa konferenssissa. Annetun tiedon mukaan osallistujat olivat useista jäsenmaista kautta mailman aina Etelä-Amerikkaa, Pohjois-Afrikkaa, Eteläisen Tyynenmeren valtioita ja Itä-Aasia myöten.

Mukana oli jäseniä eri blokeista kuten Rauhanturvaamisryhmä (Partnership for Paece), johon mm. Suomi kuuluu ja joka toimii jonkinlaisena valmistavana ryhmänä täysjäsenyydelle; Välimeren ryhmä ja istanbulin ryhmä.

Organisaation syventämisen ja laajentamisen strategia perustuu kolmeen sotaan (Kosovo, Afganistan ja Libya).

Historia ei tunne vastaavaa sotilaallisen toiminnan keskittymistä. Sotilasliittoon kuuluu nyt kolmannes maailman kansoista.

Tämä on ensimmäinen yritys luoda kansainvälinen sotilasliitto, joka kykenee ja on valmis puuttumaan minkä tahansa suvereenin maan asioihin omien johtomaiden itsekkäiden geopoliittisten etujen vaatimalla tavalla.

Toimittajan kommentti:

Kyse ei siis ole puolustusliitosta tai rauhanturvaamisesta vaan hyökkäysliitosta, joka on ottamassa oikeuden omiin käsiinsä planeetalla. On irvokasta puhua rauhanturvaamisesta kun sotilasliitto itse luo sotia.

Olemme jo saaneet esimakua mitä tämä tarkoittaa käytännössä: puhdasta tyranniaa ja heikompien ja pienempien ryöstämistä sekä alistamista suuremman herruuteen.

Lähde: GlobalResearch

Toim.: Seppo KJ Utria

Verkkomedia.org. 23.6.2012

25

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puurim

      Mahdollisesti kolme ministeriä on tehnyt salasen sopimuksen naton kanssa

      • Ylikalifi Obama

        Se on nyt menoa sitten. Naton ylikomentaja Barak Hussein Obama on Islamisti, kuten hänen vaimonsakin. Tämä on faktaa, todistettavissa olevaa tieotoa, sekä paljas totuus asiasta.

        Sharia tulee koska maailman rikkaat käyttävät islamisaatiota aseenaan poistaa kansallisvaltioilta itsemääräämisoikeuden. Rinnan tämän kanssa on valtioiden köyhdyttäminen velkaorjiksi, eli suomeksi sanottuna muutama rikas suku siirtävät valtioiden omaisuudet omiin holveihinsa.


      • kokoomus pettää aina

        Ja niistä jokainen kuuluu kokoomukseen.


      • adjajgd
        Ylikalifi Obama kirjoitti:

        Se on nyt menoa sitten. Naton ylikomentaja Barak Hussein Obama on Islamisti, kuten hänen vaimonsakin. Tämä on faktaa, todistettavissa olevaa tieotoa, sekä paljas totuus asiasta.

        Sharia tulee koska maailman rikkaat käyttävät islamisaatiota aseenaan poistaa kansallisvaltioilta itsemääräämisoikeuden. Rinnan tämän kanssa on valtioiden köyhdyttäminen velkaorjiksi, eli suomeksi sanottuna muutama rikas suku siirtävät valtioiden omaisuudet omiin holveihinsa.

        dfjaj


    • kuksaa2

      Suomessa vai missä valtiossa?

    • kuksaa2

      Ei Kremlin demokraattinen väki ole kiinnostunut Nato-herrojen epädemokraattisesta arvovallasta eli köyhien riistosta.

    • helppoa ku heinäntek

      Mitään sotia ei olisi tällähetkellä jos terroristi uloste usa pysyisi kotimantereella ja ostaisi rahalla toisilta öljyt ja malmit.

    • Pimeetä

      Niinistö on pimee jos se hyväksyy USAn ja Naton tukikohtia tai asevarastoja tänne.

      • Mi täh !

        "asevarastoja tänne."
        Sinun kotiisiko niitä kaavaillaan ?


      • Rotschildt tekee
        Stop sionismi ! kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        erinomaista punkkua.

        Sinä punikki (vai pikkunatsiko lienet) osaat vain loisia ja jauhaa paskaa.

        Kummastako siis pitäisi päästä eroon?


    • Onhan se

      upeaa nähdä roistovaltio NATOn piirittämänä.

      Roistot pitää pitää kurissa ja nuhteessa. Mafiavaltiot.

    • In satan usa trust

      Mitäs jätejenkit mahtaisivat sanoa jos venäjä alkaisi viemään omia ohjuksia kanadaan,kuubaan,brasiliaan,meksikoon ja väittäisi että ne ovat siellä pohjois-korean uhkaa varten vaan?

      Sairaat jätejenkit tahtovat aloittaa ydinsodan koska niillä alkaa öljyt olla vähissä.

      • Sotaa kyllä...

        "Sairaat jätejenkit tahtovat aloittaa ydinsodan"

        Ei, ei ja vielä EI ! Sitä he eivät halua, koska tietävt, että se voisi olla ihmiskunnan loppu.

        Ydinaseistuksessa Venäjällä on ylivoima, suhteessa USA:n.


      • Naurattaaa...

        Kanada on NATO-maa ja USA, Kanada ja Meksiko ovat talousliitossa, lol!


      • nato tappaa
        Naurattaaa... kirjoitti:

        Kanada on NATO-maa ja USA, Kanada ja Meksiko ovat talousliitossa, lol!

        Niin nyt olikin kyseessä vertauskuva mitä uloste usa mahtaisi tehdä itse.


      • Taidat olla tyhmä
        Tyhmä kysymys kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Niin asetelma olisi täysin sama mitä se nyt on uloste usan tuodessa ydinohjuksia euroopan kamaralle mukamas pohois korean takia.

        60luvulla venäjä aikoi viedä ohjuksia kuubaan jolloin melkein alkoi ydinsota.


      • rusinapää
        Tyhmä kysymys kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Sä et taida olla käynyt edes peruskoulua läpi vaikka ikään onkin paljon.


    • kummasti ovat

      lisääntyneet sekä tällaiset "Anreit" ja natokiimaiset kommentit, ihmeellinen yhteensattuma,tai no..

      • Montako sulla on ?

        "tällaiset "Anreit"

        Onko ne Kaneja vai rottia, kun niin lisääntyvät ?


    • give me or die

      Maailman ainot terroristivaltio ulosteusa tahtoo kaikkien maiden öljyt ja rahat sodalla uhkailun avulla.

    • Suomi turvaan

      toivottavasti nato laajenee nopeasti ennenkuin Niinistö myrkytetään poloniumilla

    • Vakava kysymys

      Olisiko maailmassa sotia tällähetkellä jos uloste usa pysyisi kotimantereella ja ostaisi rahalla toisilta öljyt ja malmit?

    • bad thing

      Suomella ihme vimma mennä rikollisten kanssa kimppaan ja siitä ei hyvää seuraa.Viimeeksi 40luvulla natsien kanssa ja nyt taas fasisti usa elukkoiden kanssa.

    • sur ur sur urrrr

      MurhisMarskin sauva oli maailman ensimmäinen motorisoitu tekopenis jota se työnteli ahkeraan väljään hanuriinsa.

    • ilma puhdistui

      Onpas ollut rauhallista muutaman päivän, ei ole näkynyt yhtään hornettia häiriköimässä. Syykin taisi löytyä, natolaisilla on perinteinen marssiviikko menossa, joten eivät he silloin jouda lentämään puolustusrahojamme kankkulan kaivoon.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe