Kiimainen humalainen kolli Kiteellä

Kiteen kesäviikonlopussa on tavattu liikaa alkoholia nauttineita kuljettajia. Varhain juhannusaamuna, noin puoli kahden aikaan aamuyöllä, 19-vuotias kiteeläismies pakeni häntä pysäyttänyttä poliisipartiota Kiteen keskustan alueella. Yksin liikkeellä ollut kuljettaja ajoi pitkin taajama-alueen katuja. Enimmillään hän ajoi 124 kilometrin tuntinopeudella alueella, jossa nopeusrajoitus on 40 km/h ja 50 km/h. Auto suistui tieltä liki kymmenen kilometrin takaa-ajon jälkeen Keisarinkujalla Saramäentien risteyksessä. Kuljettaja pakeni metsään, mutta poliisipartio tavoitti hänet ulosajopaikan läheisyydestä. Kuljettaja ei loukkaantunut, mutta autoon tuli vaurioita.

Poliisin alkometriin hän puhalsi 2,54 promillen lukemat. Nuorta miestä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja poliisimiehen antaman pysäyttämismerkin noudattamatta jättämisestä. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon
060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kollit kiinni kirjoitti:

Kiteen kesäviikonlopussa on tavattu liikaa alkoholia nauttineita kuljettajia. Varhain juhannusaamuna, noin puoli kahden aikaan aamuyöllä, 19-vuotias kiteeläismies pakeni häntä pysäyttänyttä poliisipartiota Kiteen keskustan alueella. Yksin liikkeellä ollut kuljettaja ajoi pitkin taajama-alueen katuja. Enimmillään hän ajoi 124 kilometrin tuntinopeudella alueella, jossa nopeusrajoitus on 40 km/h ja 50 km/h. Auto suistui tieltä liki kymmenen kilometrin takaa-ajon jälkeen Keisarinkujalla Saramäentien risteyksessä. Kuljettaja pakeni metsään, mutta poliisipartio tavoitti hänet ulosajopaikan läheisyydestä. Kuljettaja ei loukkaantunut, mutta autoon tuli vaurioita.

Poliisin alkometriin hän puhalsi 2,54 promillen lukemat. Nuorta miestä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja poliisimiehen antaman pysäyttämismerkin noudattamatta jättämisestä. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu