Hyvä muistaa.

9+9

Room. 1: 1-9

1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
2 jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
3 hänen Pojastansa-joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa-Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,
5 jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,
6 joihin tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte:
7 kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
8 Ensiksikin minä kiitän Jumalaani Jeesuksen Kristuksen kautta teidän kaikkien tähden, koska teidän uskoanne mainitaan kaikessa maailmassa.
9 Sillä Jumala, jota minä hengessäni palvelen julistaen hänen Poikansa evankeliumia, on minun todistajani, kuinka minä teitä lakkaamatta muistan,

Tässä room. 1:1-9 jakeissa on kolme hyvää opetusta meille vl:ille:

1.) Jeesuksen Kristuksen palvelijoina meidät on erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia: Jeesuksesta Kristuksesta.(jakeet 1-4)

2.) Jeesukselta Kristukselta tulee armo ja apostolinvirka ( ei keltään muulta ), että syntyisi uskon kuuliaisuus Kristuksen nimeä kohtaan eli ollaan kuuliaisia Kristukselle.( jae 5 )

3.) Me julistamme Paavalin tavoin Hänen Poikansa evankeliumia eli (lestadiolaisittain) Hänen Poikansa synninpäästöä eli ei itse julistamaamme synninpäästöä, vaan Kristuksen antamaa syntien anteeksiantamusta.(jae 9)

1

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesus on Herra

      Kristuksen evankeliumi on paljon paljon muutakin, kuin synninpäästöä.

      Kristuksen oppi siirtää meidät pois kuoleman valtakunnasta, eläviksi Kristuksen ruumiin jäseniksi. Meistä tulee siis kokonaan uusi luomus Kristuksessa Jeesuksessa.

      Jos Jumala suo, niin käydään tätä lestadiolaisen teologian problematiikkaan hieman lävitse.

      *) Kristuksen opissa YKSI Kristuksen teko vanhurskauttaa. Ja vanhurskaus otetaan vastaan LAHJANA, Uskon kautta.

      Lestadiolaisessa teologiassa vanhurskautta "pidetään yllä"
      "syntiä pois panemalla", anteeksianomisin, katumisin ja isiltä
      perittyjen jumalanpalvelusmenojen avulla. Lupa uskomiseen siis edellyttää tiettyjä liikkeessä omaksuttuja muotomenoja.

      Kristuksen opissa USKO KRISTUKSEEN telkee kerralla vanhurskaaksi, ja kilvoitusta tehdään VANHURSKAUTETTUINA.

      kILVOITUS Kristus-uskossa EI OLE itsensä VANHURSKAANA PITÄMISTÄ erilaisten TEKOJEN avulla, vaan uskolla Kristukseen,
      - häneen Kastettuna Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

      Lestadiolaisessa teologiassa elävä pelastava usko voi muuttua kuolleeksi yhdessä silmänräpäyksessä. Sellainen oppi on kamalaa eksytystä. Tämä johtuu siitä että "uskon"- kilvoitus on pelkästään ennalta määrättyjen IHMISTEKOJEN, - ei Jeesuksen Kristuksen varassa, joka yksin uskolla omistetaan.

      Kolmen kyynärän Jumala on erittäin heikko jumala, eikä ihme, sehän rakentuu ihmisopin varaan, ja on tasan ihmisen kokoinen, heikko kyttäävä vertaileva ja horjuva kaikin puolin horjuva. Näitä jumalsia kun on vanhoillislestadiolaisten seurakunnassa 100000 kappaletta ja kaikki erilaisia. :-))))

      Kolmen kyynärän Jumala on epäluuloinen syntikyttä, ja rakentaa autuuden ihmisten kilvoituksen varaan, ei yksin Kristuksen tekoon joka uskolla omistetaan.

      Siksi kolmen kyynärän Jumalalla on apunaan satoja ellei tuhansia ihmisoppeja "päälle näkyviä merkkejä", jotka on kehitetty siksi, että voidaan ihmissilmin valvoa jokaisen kilvoittelijan "uskoa".
      Kolmen kyynärän Jumalan oppi kun perustuu ihmisen ulkoiseen olemukseen. Sen sijaan elävän Jumalan Jeesuksen kristuksen oppi perustuu SYDÄMEN tilaan. Eli kiinteään rakkaussuhteeseen Jeesukseen Kristukseen, ja hänen kauttaan Jumalaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6057
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3566
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2721
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2199
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1679
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1272
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1236
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      26
      1127
    Aihe