Jos uskoo YECin, ja on todistanutkin sen jo itselleen, niin uskoo, että oma Galaksimme sai alkunsa 6013 vuotta sitten. Sitä ennenkin Jumala loi, ja varmaan jokseenkin samanlaista loi kuin nykyäänkin.
Se ei ole mahdollista, että olisimme ainoa, tai edes oma Galaksimme olisi, Jumalan "elollisen olennon" ainoa luomistyö maailmankaikkeudessa, se ei todellakaan ole mahdollista.
Mutta se on mahdollista, että muualla on Jumala luonut elolliset eri järjestelmällä, kemiallisesti kuin meidät, ei siis välttämättä "samoilla aminohapoilla" geenejänsä ja ympärillä olevaa kehoa.... Jos jossakin muualla on ollut planeetan maaperässä eri määrä, joitain kemiallisia aineita, on elolliset siellä luotu ja kehittyneet eri tavoin.
YECIN siis todistan sillä, että Genesiksen todistus neljästä luomispäivästä vetypilvelle, PITÄÄ PAIKKANSA, koko galaksimme massalle ja omien laskujeni mukaan Galaksimme halkaisija voi olla TÄLLÄHETKELLÄ vain 7 valovuotta(tämän uskon) eikä 100000 valovuotta(tätä en usko). Mutta tietenkään nämä eivät ole niin "varmoja" asioita, että ne voisi tietää varmasti.... Koska jos koko aurinkokunta on ollut joskus kehitteillä, ei sen aikaa lasketa rinnakkaisten aikojen poistumisen vuoksi alun hetkillä samoin kuin nykyään. Jos siis kaikki nykymaailman eliöiden päällekkäiset toiminnot poistetaan "suoritettamasta", jää alussa kaiken luomiseen paljon enenmmän suoritustehoa.... Siis kuten tietokoneen moniajossakin on yhdellä prosessorilla, tai rajallisella määrällä prosessoreita....
Evoluutio, ja Big-Bang teoria on aikamääritelmineen totta, jos rinnakkaista, samaan aikaa suorittavaa aikaa ei ole LAINKAAN ollut olemassa, vaan kaikki on suoritettu SARJA-ajassa, kaikki ajat peräkkäin laittaen, mutta se ei ole totta, että vain SARJA-aikaa kaikki olisi, siksi en tällähetkellä usko, Evoluutio-teorian aikaskaalaan....
Emme ole ainuita.
2
<50
Vastaukset
- antihihhuli
Käsittämätöntä roskaa.
Mutta leikinpä sen verran mukana että kysyisin seuraavaa:
Jos nyt olisi niin, kuten kirjoituksessasi pohdit, että se sinun mielikuvitusystäväsä jahve olisi luonnut jonnekkin toisaalle maailmankaikkeuteen jotain toisenlaisia olentoja, niin onkohan sielläkin pitänyt käydä jeesuksen kuolemassa välillä?
Aika ikävä toimenkuva käydä erilaisten alienien tapettavana eri galakseissa.
Ja mites jos ne toiset otukset perustuvat erillaiseen kemiaan? Eikö niitä sitten luotukkaan jumalan kuvaksi?
Mitäs jos jossain multiversumin perähikiältä löytyy maailma, joka koostuu kokonaan antimateriasta. Silloinhan kristuskin on siellä automaattisesti antikristus.
Oletko koskaan pohtinut, miksi logiikka tekee sinun höpötyksellesi samaa kuin vessapaperi kakalle?- tieteenharrastaja
Ei noita pähkähullusiineja oikeastaan pitäisi kommentoidakaan. Mutta kun kysyt:
"..toisaalle maailmankaikkeuteen jotain toisenlaisia olentoja, niin onkohan sielläkin pitänyt käydä jeesuksen kuolemassa välillä?"
Kuvitelmasihan olisi johdonmukainen vain siten, että Jumala voi inkarnoitua myös toisenlaiseksi olennoksi, jolle ei välttämättä tapahdu samaa ja samaan aikaan kuin meillä. Jos vaikka alienit olisivat älynneet kiertää syntiinlankeemuksenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018844- 695805
- 245377
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni415271Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv385114Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h835020- 624533
- 434207
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on543515- 493185