Imaami Vantaalta: Pilapiirtäjät MURHATTAVA!

Tappokäsky Suomessa!

Vihapuhetta mediassa - missä
reaktiot?
Helsingin Sanomat julkaisi viime sunnuntaina artikkelin Moskeijan nuori polvi. Juttu sisälsi pari hiuksianostattavaa kommenttia tasa-arvosta ja sananvapaudesta. Julkinen paheksunta ja vihapuheen tuominta antaa kuitenkin oudosti odottaa itseään.

Kaikelle rasistiselle ja väkivaltaan yllyttävälle vihapuheelle on pantava stoppi! Tämähän on ollut viime viikkojen yhteiskunnallisen keskustelun yksi korostetuimmista teemoista. Ja hyvä niin, juuri näin onkin toimittava. Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia (r) uhkailevat facebook-ryhmät on tuomittava, samoin ’maahanmuuttomyönteisiin’ tutkijoihin ja toimittajiin kohdistuvat herjaukset ja tappotoiveet. Yksiselitteisesti.

Mutta kai tämän pitäisi toimia toisinkin päin?

Vantaalainen islamin radikaalia tulkintaa kannattava Abdillahi Farah Muhamed kertoo HS:n artikkelissa ”silmää räpäyttämättä”, että profeetta Muhammedin pilapiirtäjät on surmattava. Myös naisen ja miehen välisestä tasa-arvosta hänellä on erikoislaatuisia näkemyksiä:

”Suurin ongelma Suomessa on, että somalialaiset naiset ajattelevat olevansa vapaita ja voivansa tehdä mitä haluavat. He ovat vieneet miehiltä kunnian olla vastuussa kaikesta siitä, mitä nainen syö, mihin hän pukeutuu ja mitä lapsille opettaa.”

Huh-heijakkaa! Missä viipyy tasa-arvoministeri Stefan Wallinin (r) tyrmistynyt vastaus tällaiseen puheeseen? Miksei Alexander Stubb (kok) ole tuominnut näkyvästi julkista vihanlietsontaa ja väkivallalla uhkailua. Sananvapausihmiset haloo? Eikö Abdillahin kommentti todellakaan anna aihetta länsimaisen oikeusvaltion pelisääntöjen puolustamiseen?

Haastattelu julkaistiin jo pari päivää sitten ja sitä seuranneesta täydellisestä hiljaisuudesta lienee vedettävä se johtopäätös, että vastaus kaikkiin ylläoleviin kysymyksiin on ei.

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/pol...missa-reaktiot

pidätetty terroristi Abdillahi Farah Muhamed työskenteli päiväkodissa
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/R.../1135256012710

http://www2.hameensanomat.fi/keskust... elamantapaan/

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/pol...missa-reaktiot

http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/ho...A?opendocument

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011...33995_uu.shtml
Vastaa lainauksen kanssa

40

480

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yx toimiva linkki
    • Höpsö kysymys

      Veisitkö lapsesi päiväkotiin, jossa tuo työskentelee?

      Tai kuka hyvänsä muslimimies?

      • Biff667

        Veisin.


    • Tosi on

      Eiköhän olisi aika karkoittaa nuo vihapuhujat ja tappokäskyjen antajat Suomesta?

      • Kohta Suomeenkin?!

        Tanskassakin jo 140 SATANELJÄKYMMENTÄ muslimia pyrkivät oikeustaloon murhatakseen tuomarit, koska siellä oli pari muslimijengiläistä syytettynä murhan yrityksestä. Tapahtui nyt maaliskuussa. Tästä ei tainnut olla halaistua sanaa suomen mediassa?

        http://midnightwatcher.wordpress.com/2012/03/14/muslim-gangs-terrorize-denmark-with-islam-comes-fear-and-with-fear-comes-power/

        "Yli 140 muslimijengiläistä vangittiin Tanskassa koska yrittivät vallata oikeustalon jossa pari muslimiveljestä olivat tuomiolla murhayrityksestä syytettynä.

        Kaikki nämä muslimit kuuluivat rikollisjengeihin jotka ovat ottaneet omakseen suuria alueita Tanskan kaupungeista ja lähiöistä. Heillä oli naamarit sekä luodinkestävät liivit. He heittivät kiviä ja pulloja yrittäessään väkisin tunkea Glostrupin käräjille 6.3.2012. Glostrup on pahasti islamisoitunut Köpenhaminan lähiö. Poliisi käytti patonkeja sekä pippurisumuttimia estääkseen jengiläisiä, joilla oli ainakin kahtakymmentä erityyppistä asetta, mukaan lukien sorkkarautoja, nuolia, vasaroita, puukkoja, talttoja sekä nuijia.

        "By Soeren Kern – “More than 140... ...weapons, including crowbars, darts, hammers, knives, screwdrivers and wooden clubs."

        Glostrupin käräjillä oli syytettynä pari Pakistanilaista mamua joita syytettiin ampumisesta, sekä yrityksestä murhata pari kilpailevan jengin muslimiveljestä. Poliisin mukaan syytetyillä oli 9 mm. käsiase tapahtumassa Ballerupissa, toinen muslimilähiö Köpenhaminan pohjois-osassa. Ammunta liittyi käsistä riistäytyneeseen välienselvittelyyn kilpailevien muslimijengien välillä Bagsvaerista, eräs kolmas Köpenhaminen muslimilähiö, ja toinen jengi oli Kokkedalista pohjois-Zealandista. Viimeisen muutaman kuukauden aikana muslimijengit ovat syyllistyneet arviolta viiteenkymmeneen ammuntaselkkaukseen viimeisten kuukauksien aikana."

        The trial in Glostru...... ... for at least 50 shootings in and around Copenhagen during the past several months.

        Tämä hiljattainen väkivalta muistuttaa vastaavaa tapausta mamujengien ja Tanskalaisten jengien kuten Helvetinenkelit tai AK81, josta tuli monta ruumista, sekä sairaalapotilaita. Tämä tapahtui Köpenhaminassa ja muissakin kaupungeissa."

        The recent violence is reminiscent of an earlier conflict between immigrant gangs and Danish gangs like the Hells Angels or the AK81 that left many people dead or wounded in Copenhagen and other Danish cities."


    • Vastaan!

      Vastaan lainauksen kanssa: "Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia (r) uhkailevat facebook-ryhmät on tuomittava"

    • Tosimies.

      Tässä näemme taas että sananvapaus ei koske suomalaisia.
      Jos arvostelemme liikaa imaamin puheita niin meidät laitetaan vankilaan ei itse pahantekijää, samoin kävi Halla Aholle.

      Itse olen sitä mieltä että tuollainen imaami on vaarallinen ja hänet tulisi karkoittaa hevonvittuun Suomesta jos hän on ulkomaalainen,Suomen kansalaisuus tulisi tarvittaessa ottaa pois.

      Miksi ei vihreätnaiset ole sanoneet mitään.
      Itse piirsin juuri Muhamedin tai tavallaan piirsin, pyyhin perseeni ja kakka joka jäi paperiin muistutti erehdyttävästi häntä.

      • Hävitä paperi

        Kyseessä oli selvästi ns. vihakakka.


    • Ilman missä olet

      Vai onko Virkamies Ilman laittanut päänsä muslimin *erseseen

    • cwire_

      Muhammed on kuollut, Jeesus elää

      • NIIN siinä kävi

        Ja Jeesuksen apostolit todistavat siitä,- MUTTA miksi muhamettilaiset eivät puhu Jeesuksen apostolien todistuksista yhtään mitään, vaan huutavat vain, että jumalalla ei ole poikaa ?

        Tulee mieleen vain suunnaton pimeys ja uskon kateus, joka on eksyttäny kaikki muslimit omaan järjettömään pimeyteen, ja pääsyyllinen siihen on muhametti , ja sitä houkkamaista pimeyttä jatkavat islamin opettajat, ja jotka kivittävät hengiltä niitä, jotka islamilaiset ovat itse pettäneet !

        On se omituista porukkaa, sen näki jo aikoinaan aabrahamkin, jo etukäteen.


    • Tappokäskyä pukkaa

      Mutta kun tappomääräyksiä julkisesti julistava tappokiihottaja onkin MUSLIMI, niin viranomaiset eivät uskalla asiaan puuttua. Odottelevat vain, josko Halla-aho kommentoisi asiaa tavalla joka mahdollistaisi taas hänen tuomitsemisensa. MIelikuvituksesta ja omasta persiistään kaivettujen todisteiden nojalla.

      Onpahan todistettu, ettei suomen laki ole sama kaikille.

    • Ja nyt kaikki

      Nyt jokaikinen länsimaalainen piirtämään muhamettikuvia. Se on ainoa toimiva konsti saattaa muhametit järkiinsä !

      • seivästä kurkkuun

        ei niitä saa järkiinsä,mahdottomuus. voisi kyllä kokeilla ja piirtää kaikki mahdolliset paikat muhammetteja täyteen,mitä ne sitten keksii. joka lehteen aina wc-paperia myöten kuvia mahd. paljon.
        ne tekee mitä vaan,koska taivaassa heitä odottaa n.20 neitokaista jokaista täällä tapettua "vääräuskoista" kohden. siellä on heillä suunnattomat orgiot,kateeksi käy.
        harva muu uskova saa niin paljon naisia, "hulluille luvattu kaikki". pakanat ei saa ketään,joten täytyy tässä elämässä ottaa niin paljon naisia kuin suinkin saa ja ehtii.


      • Allah = Lucifer?
        seivästä kurkkuun kirjoitti:

        ei niitä saa järkiinsä,mahdottomuus. voisi kyllä kokeilla ja piirtää kaikki mahdolliset paikat muhammetteja täyteen,mitä ne sitten keksii. joka lehteen aina wc-paperia myöten kuvia mahd. paljon.
        ne tekee mitä vaan,koska taivaassa heitä odottaa n.20 neitokaista jokaista täällä tapettua "vääräuskoista" kohden. siellä on heillä suunnattomat orgiot,kateeksi käy.
        harva muu uskova saa niin paljon naisia, "hulluille luvattu kaikki". pakanat ei saa ketään,joten täytyy tässä elämässä ottaa niin paljon naisia kuin suinkin saa ja ehtii.

        Ongelma on että niitä neitsyitä ei ole, on kyse lupauksesta joka onkin suurin petos. Ihminen murhaa toisia lippua varten, ja avautuukin tie synkimpään mahdolliseen..

        Katso itse, neitsyet loppuivat jo:

        http://gatesofvienna.blogspot.fi/2010/06/al-qaeda-to-go-on-strike.html


    • Gogled

      Ei ole muhammed noussut kuolleista, eikä ole muhammed voittanut kuolemaa, eikä ottanut tuonelan ja kuoleman avaimia.
      Jeesus on noussut kuollesta, Hän on voittanut kuoleman,Hän on ottanut tuonelan ja kuoleman avaimet, Hän elää, hallitsee ja Hänellä on kaikki valta, ei muhammedilla.

      • eri tiet, eri määrä

        'Kaikki tiet vievät sinne perille'.
        Näin jotkut selittävät. Kun islamissa kehotetaan tappamaan vastustajat, niin Jeesus sanoo, että rukoilkaa vihamiestenne puolesta. Onko siis kyse saman Kuninkaan profeetoista eli kuka on se oikea profeetta? Ja vievätkö näin vastakkaiset tiet samalle portille? 'Kavahtakaa vääriä profeettoja.' 'Heidän hedelmistään te tunnette heidät.'


    • hysss hysss vaaan

      Melkoinen vihapuhe. Eikö tuollainen kuuluisi pääuutisiin jo ?

      Miksi suomeen vastaanotetaan alkeellisia ja väkivaltaisia ?

      • Murhameininki

        Siksi kun ne ovat menneet vittuilemaan omassa maassaan niin paljon, että ne tapettaisiin siellä, jos eivät luikkisi karkuun.
        Osa on tehnyt vähän muutakin, kuten eräs "pappi", johon Suomi hassasi miljoonia rahaa, estääkseen arvon herraa saamasta tuomiota siellä missä teki rikoksensa.


    • Tosi on

      Olisko syytä herätä vihdoin todellisuuteen? Millä oikeudella nuo saavat uhkailla missäpäin maailmaa hyvänsä toisen uskoisia ilman mitään rangaistusta.?

    • jokivarrenmies

      Suomeen ei saisi ottaa porukkaa Lähi-idästä vaan Kauko-idästä, siellä "tiedetään"/tunnetaan, mitä sana TYÖ tarkoittaa. Nämä terroristikaapuiset tulisi poistaa maastamme ja niillä, joilla on "kansalaisuus", tulisi se perua. Onneksi Suomessa paljon soita, jonne tuollaiset "rauhan uskonnon jalorotuiset" musselmaanit oikeastaan kuuluvat, olisivat kerrankin "hyvissä hapoissa".

    • 17+18

      Up.

    • gaggaaggagagagagag

      Okei. Murhataan sitten. *CHAK*

    • älä sotke asioita

      Ihmiset ja muslimit on kaksi eri eläinlajia

    • öllöh ygbur

      Missäs tämä Abdillahi Farah Muhamed mahtaa asua? Voitaisiin ruveta järjestämään profeetan pilapiirrosnäyttälyitä noilla nurkilla, niin saadaan musufanaatikot houkuteltua esiin koloistaan.

    • Piirretään pila

      Mistä niitä tanskalaisen pilapiirtäjän sarjakuvia saa ostaa? :-) Vääräuskoisten karkoittaminen omalta aluuelta jää pelkästään suomalaisten omalle kontolle, jollei poliisi saa valtuuksia rikollisten mamujen käännyttämiseen maahanmuuttovirastolta.

      • Ei Suositella?

        Netistä löytyy, voi laittaa tekstit suomeksi ja sitten printata jos huvittaa..?


    • hämmästyttävää

      Lehdissä ei mainita vihapuheesta vieläkään. Tuo jos joku on vihapuhetta !

      Miksi suomen lehdistö hyssyttelee kuin pahinmoinen pelkurijoukkio !?

      Suomen lehdistöä voitte miettiä tuon uutisen kautta. Hiljaista on kuin huopatossutehtaassa.

      • kysyttävää

        Jussufiko se käy laittamassa aina miinuksen, kun vihauskontoa kritisoidaan !?


    • ei ylitä mediakynnys

      "yksittäistapaus"

    • Kaksoisstandardi

      Kun suomalainen sanoo pahasti muslimista pelkällä huonolla huumorilla, niin se on viharikos, mutta kun imaami sanoo sen suomalaisesta tosi tarkoituksella, niin se on okei?

      • ...........

        Näinhän se menee monikultturistien kierossa ajatusmaailmassa; länkkäri on aina syyllinen rasismiin ja viharikoksiin, mutta muslimit ovat syyntakeettomia uhreja silloinkin, kun he ovat selvästi syyllistyneet em. rikoksiin


      • Tarkkailija
        ........... kirjoitti:

        Näinhän se menee monikultturistien kierossa ajatusmaailmassa; länkkäri on aina syyllinen rasismiin ja viharikoksiin, mutta muslimit ovat syyntakeettomia uhreja silloinkin, kun he ovat selvästi syyllistyneet em. rikoksiin

        Eipä olisi 10-vuotiaana kloppina 60-luvun lopussa uskonut, millaiseksi sekametelisopaksi tämäkin maa muuttuu. Lakanahemmot olivat eksoottinen lisä joissakin leffoissa siihen aikaan.


      • 15+10
        Tarkkailija kirjoitti:

        Eipä olisi 10-vuotiaana kloppina 60-luvun lopussa uskonut, millaiseksi sekametelisopaksi tämäkin maa muuttuu. Lakanahemmot olivat eksoottinen lisä joissakin leffoissa siihen aikaan.

        Ja vielä hullummaksi tämä maa menee. Nyt Helsinkiinkin on avattu iranilaisen äärijärjestön tukema moskeija, jossa varmasti tapahtuu vihan- ja väkivallanlietsontaa.

        Itse asiassa jopa jenkeissä, joka toimii jihadisminvastaisen taistelun kärjessä, suurin osa moskeijoista julistaa väkivaltaa: http://www.youtube.com/watch?v=WPyTy1PXoBM


    • wefwiefiwie

      Huomaan kaipaavani sitä lapsuuteni suomalaista Suomea, jossa ei ollut tätä vaimonsa säkkeihin pukevaa vihapuheita uhoavaa murhakehotuksia sinkoilevaa paskasakkia. Alkaa Breivik vaikuttaa melkolailla järkimieheltä mitä pidemmälle Suomen islamisaatio etenee. Tämän tien päässä odottaa vääjäämättä sisälissota etnisine puhdistuksineen. Siinä ei kuulkaas jonkun poliittisen KKO:n kannanotto paljoa paina kun vaakakupissa on oma ja lastenne henki. Ehkäpä se sisällissota tulee sitten käydä, uuden terveen kansallisen identiteetin on synnyttävä valtaisien uhrauksien ja verenvuodatuksen kautta kun se kerran mentiin hukkaamaan monikulttuurihulluuteen. Viimeistään siinä vaiheessa kun kantasuomalaisia kuolee paskasakin terrorin uhreina kuvittelisi silmien aukeavan islamin perusolemuksesta.

    • hate crime

      Onneksi Kari Suomalainen ei ole enää tätä näkemässä.Imaamit saisi kyytiä.

    • ihimettelen

      Eikö ne imaamitkin ole suomen kansalaisia ja suomen
      lakien alla?

      Jos joku muu,sanotaan nyt vaikka perus-suomalainen
      antais tuollaisen käskyn,jo olis suomi sekaisin ja media
      menis niin kovaa,että mahan alus olis jalkoja täynnä.

      Kuinka tuohon ei puututa?

      • tietää mistä puhuu

        http://www.tv7.fi/vod/player/?program=19193.
        Tämän entisen muslimipapin mielestä islam
        on kuin syöpä joka havaitaan vasta kun parantaminen
        on myöhäistä.
        Tämä mies on tutkinut islamin harhaa puoli vuosisataa,
        ja varmasti tietää entisenä muslimina mitä tuo uskonto on.
        Hän puhuu ns.kaffarasta joka tarkoittaa koko länsimaisen
        yhteiskunnan tuhoamista ja valtaamista.
        Hän tuntee koraanin ja hadditit kuin omat taskunsa.
        Muslimien tarkoitus on olla suvaitseva,kiltti,sopuisa,
        että he pääsevät syvemmälle länteen.
        Suosittelen katsomaan tämä.Klikkaus nuolesta keskeltä.


      • kuinka nopeasti
        tietää mistä puhuu kirjoitti:

        http://www.tv7.fi/vod/player/?program=19193.
        Tämän entisen muslimipapin mielestä islam
        on kuin syöpä joka havaitaan vasta kun parantaminen
        on myöhäistä.
        Tämä mies on tutkinut islamin harhaa puoli vuosisataa,
        ja varmasti tietää entisenä muslimina mitä tuo uskonto on.
        Hän puhuu ns.kaffarasta joka tarkoittaa koko länsimaisen
        yhteiskunnan tuhoamista ja valtaamista.
        Hän tuntee koraanin ja hadditit kuin omat taskunsa.
        Muslimien tarkoitus on olla suvaitseva,kiltti,sopuisa,
        että he pääsevät syvemmälle länteen.
        Suosittelen katsomaan tämä.Klikkaus nuolesta keskeltä.

        saa nähdä poistetaanko tämä juttu.
        Ihmettelen median sokeutta vai pelkoako se on?


    • Missä media nyt on?

      Tappaminen kuuluu ns. normaaliin toimintaan islamissa.
      Siksi ne uskaltaa.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1998
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1037
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      877
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      763
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      751
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      13
      725
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      685
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      669
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      210
      668
    Aihe