Taivas on ihana paikka.Sinne on hyvä pyrkiä,koska Jumala on luonut meidät taivasta varten.Hän on asettanut sisimpäämme kaipauksen päästä Hänen yhteyteensä,elämään uskossa Jeesukseen sekä kerran pelastumaan taivaaseen..
Jos haluat pelastua:
ota Jeesus vastaan omakohtaisena vapahtajanasi. Kaikille jotka ottivat hänet vastaan Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi niille jotka uskovat Hänen nimeensä.(Joh.1:12)
tunnusta syntisi Jeesukselle ja pyydä ne anteeksi. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. (Room.3:23)
Niin on Jumala maailmaa rakastanut että antoi ainokaisen Poikansa ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi(joutuisi kadotukseen)vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä(Joh.3:16) Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut niin myös sinun perhekuntasi(Apt.16:31)
Tehkää siis parannus ja kääntykää,että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista.(Apt.3:19-20)
Tunnusta Jeesus Vapahtajaksesi ihmisten edessä. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi että Jumala on hänet kuolleista herättänyt niin sinä pelastut,sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.(Room.10:9-10)
Vain Jeesus voi sinut pelastaa ja antaa sinulle syntisi anteeksi. Syntien anteeksi saaminen on välttämätöntä koska taivaaseen ei pääse mikään synti. Valitse ketä haluat palvella. (Lapsikaste ei pelasta)
Jeesus rakastaa sinua ja tahtoo pelastaa sinutkin.
Voit rukoilla ihan yksinkertaisesti esim. näin.
Annan minun syntini anteeksi.tiedän että olen rikkonut sinua vastaan.anna anteeksi. Uskon että Jeesus on sovittanut ristillä minunkin syntini. Haluan ottaa Jeesus sinut vastaan henkilökohtaisena Vapahtajanani.Haluan seurata sinua Jeesus. Tule Herra Jeesus,avaan sinulle sydämeni.
Jeesus pelastaa-ei kukaan muu
200
1244
Vastaukset
- kotiäiti85
"ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman" (Apt. 4:12).
- body
Ei ole muita joukkueita kuin me, Näinhän ne huutaa futisjoukkueet.
Taivaaseen on muitakin polkuja, ei se noin huonoksi ole tehty että on vain yksi polku.
Sinne on muitakin polkuja. - Aamenaamenaamen
body kirjoitti:
Ei ole muita joukkueita kuin me, Näinhän ne huutaa futisjoukkueet.
Taivaaseen on muitakin polkuja, ei se noin huonoksi ole tehty että on vain yksi polku.
Sinne on muitakin polkuja.Jeesus Kristus on ainoa tie Taivaaseen.
- Anonyymi
Uskovaisille voisi myös tehdä oman vessan. Eihän ole sopivaa, että he vähemmistönä määräilevät muiden vessakulttuuria.
Koska he elävät Raamatun mukaan niin mallihan pitäisi tietenkin olla sen mukainen, eli varmaankin jonkunlainen maakuoppa ja vieressä pyyhkimistä varten sammalta ja käpyjä.
- evlut
Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut
- pakksukko
Helvetti on kuuma paikka, sinne on mukavaa päästä lämmittelemään.
- Voi.sinua.poloista
pakksukko kirjoitti:
Helvetti on kuuma paikka, sinne on mukavaa päästä lämmittelemään.
Niinhän sinä poloinen luulet!
- Anonyymi
pakksukko kirjoitti:
Helvetti on kuuma paikka, sinne on mukavaa päästä lämmittelemään.
"Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu."
- Anonyymi
pakksukko kirjoitti:
Helvetti on kuuma paikka, sinne on mukavaa päästä lämmittelemään.
Etpä tiedäkään, miten kuuma!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etpä tiedäkään, miten kuuma!!!
Mitäpä kuumuus tai kylmyys sieluun vaikuttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etpä tiedäkään, miten kuuma!!!
”Ja samalla tavalla herjasivat häntä ryöväritkin, jotka olivat ristiinnaulitut hänen kanssansa.”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu."
Ja kun Pilatus tahtoi tehdä kansalle mieliksi, päästi hän heille Barabbaan, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.
- Anonyymi
pakksukko kirjoitti:
Helvetti on kuuma paikka, sinne on mukavaa päästä lämmittelemään.
Ei sitä edes ole,se on Katolilaiseten paskan sanaa !
Katolilaiset on saatanan seuraajia ,pikku kuoripikien pedoja,nää papit..Irlanti,Kananada yms..Sairas lahko,sairas paavi ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu."
"Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu."
Jesus Kristus tuli..tiedätkö miksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu."
Jesus Kristus tuli..tiedätkö miksi?Tiedän. Pelastamaan meitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän. Pelastamaan meitä.
Meitä jokaista kurjaa syntistä.
Hei, Taivastiellä taivalletaan jalat mullassa ja pää pilvissä.
t. Maarit-pappiMaarit sanoi :
Hei, Taivastiellä taivalletaan jalat mullassa ja pää pilvissä.
__________
Kristinuskon romutajat eivät siitä tiedä mitään.- SananMiekkaSivaltaa
Allekirjoituksellasi osoitat, että et usko Jumalan sanaa.
Tee parannus! - InhoittavaTotuus
Paavalia seuraavien ihmisten pää on todella pilvessä hänen Saatanalta saamiinsa erinomaisiin ilmestyksiin.
Menkää Tampereen tuomiokirkkoon katsomaan, kuka siellä pilvissä teitä johdattaa. - Anonyymi
pertsa2012 kirjoitti:
Maarit sanoi :
Hei, Taivastiellä taivalletaan jalat mullassa ja pää pilvissä.
__________
Kristinuskon romutajat eivät siitä tiedä mitään.Hyvin kuvattu!
- Anonyymi
InhoittavaTotuus kirjoitti:
Paavalia seuraavien ihmisten pää on todella pilvessä hänen Saatanalta saamiinsa erinomaisiin ilmestyksiin.
Menkää Tampereen tuomiokirkkoon katsomaan, kuka siellä pilvissä teitä johdattaa.Siinä Teuvo-vihaa.
- Anonyymi
InhoittavaTotuus kirjoitti:
Paavalia seuraavien ihmisten pää on todella pilvessä hänen Saatanalta saamiinsa erinomaisiin ilmestyksiin.
Menkää Tampereen tuomiokirkkoon katsomaan, kuka siellä pilvissä teitä johdattaa."Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta."
Näin sanoo RAAMATTU, siitä anteeksiantamuksesta
"Jer. 19:9 "Ja minä (Herra) panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa ..." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta."
"Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni."
"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni."
Jeesus on turvallinen!
- kotirouvaQmaRva
Aivan. Elämässä ei ole mitään muita vaihtoehtoja kuin joko Jeesus tai Helvetti. Erilaisuus on syntiä, sillä kaikkien on sopeuduttava yhteen ja ainoaan samaan Jeesus-muottiin.
Jos olet epäkelpo etkä sopeudu muottiin, joudut helvettiin jossa sinua kidutetaan ikuisesti. Jos siis olet joukkoon sopimaton tässä maailmassa, olet sitä myös kuolemassa.
Älä ajattele itse, vaan tee niinkuin käsketään. Sopeudu muottiin tai pala helvetissä!- Kaaskas
Jos pittää valita kerta jeesuksen seuraajien joukko tai helvetti niin pittääpä sitten varata vasta ja saunamyssy mukkaan.
- FaktaJyrää
Kaaskas kirjoitti:
Jos pittää valita kerta jeesuksen seuraajien joukko tai helvetti niin pittääpä sitten varata vasta ja saunamyssy mukkaan.
Tämäkin suuta suurempi lausunto käsitellään Tuomarin edessä ja katsotaan, onko Sovitus otettu lausunnon jälkeen vastaan.
- Anonyymi
Kaaskas kirjoitti:
Jos pittää valita kerta jeesuksen seuraajien joukko tai helvetti niin pittääpä sitten varata vasta ja saunamyssy mukkaan.
Kun tietäisitkin, mistä puhut.
- Anonyymi
Kaaskas kirjoitti:
Jos pittää valita kerta jeesuksen seuraajien joukko tai helvetti niin pittääpä sitten varata vasta ja saunamyssy mukkaan.
Kyllä saunakaljat pitää myös muistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun tietäisitkin, mistä puhut.
Suunpieksäjiä riittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä saunakaljat pitää myös muistaa.
Eipä kuule taida siellä olla kaljoja tarjolla.
- sdfghjkli
Trollallaa, mitä humpuukia. Pelkkä trollihan sinä olet. Mutta JOS olet tosissasi, niin ikävämpi juttu.
- Anonyymi
"Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu."
Aamen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu."
Kunnia Jumalalle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu."
Määränpää on selvä! Jeesuksen luo taivaaseen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu."
Taivas on ihana paikka !
- ja maarit komppaa
kotiäiti85 on oppikirjaesimerkki tapauksesta, jossa uskonnollisten auktoriteettien täytyisi ottaa vastuu ihmisten päiden sekoittamisesta. Ei hyvältä näytä.
- Anonyymi
No vie tokkiisa!
trololol
en halua tulla pelastetuski, ouuu- lemposoikoo
Helvetti viehättää..
- Älä.mene.helvettiin
lemposoikoo kirjoitti:
Helvetti viehättää..
Helvetti on hirvittävä paikka! Ei, sanat eivät riitä kuvaamaan sen kauheutta!
- Anonyymi
Älä.mene.helvettiin kirjoitti:
Helvetti on hirvittävä paikka! Ei, sanat eivät riitä kuvaamaan sen kauheutta!
"Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu."
- Anonyymi
Älä.mene.helvettiin kirjoitti:
Helvetti on hirvittävä paikka! Ei, sanat eivät riitä kuvaamaan sen kauheutta!
Niinpä!
- Anonyymi
Älä.mene.helvettiin kirjoitti:
Helvetti on hirvittävä paikka! Ei, sanat eivät riitä kuvaamaan sen kauheutta!
Niin olen kuullut. Valkoisissa kaavuissa soitetaan harppua ja huudetaan hallelujaa loputtomasti.
- Anonyymi
Otan osaa.
- Anonyymi
Otan syvästi osaa.
- Anonyymi
Älä.mene.helvettiin kirjoitti:
Helvetti on hirvittävä paikka! Ei, sanat eivät riitä kuvaamaan sen kauheutta!
Sinne ei KENENKÄÄN pitäisi joutua, mutta moni on tälläkin palstalla sanonut menevänsä sinne mielellään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu."
Näin on.
- Anonyymi
lemposoikoo kirjoitti:
Helvetti viehättää..
Vai niin. Älä mene sinne!!!!!
- Anonyymi
lemposoikoo kirjoitti:
Helvetti viehättää..
No mene sinne sitten, mutta muista, että sinua varoitettiin.
- nähty on jo
ja tässä todistamme kaikki kuinka yhdellä loppuunajetulla uskovais-äidillä alkaa iso pyörä pahasti heittämään.
- body
"Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on TAIVASTEN VALTAKUNTA.
Siinä on yksi taivaspolku ja Jeesuksesta ei puhuta mitään.
Jos olisi vain Jeesuspolku taivaaseen ja ne jotka eivät ole ikinä Jeesuksesta kuulleet, joutuisivat tuomioon.
Se olisi epäoikeudenmukaista, se olisi rikos noita kohtaan jotka eivät ole Jeesuksesta mitään kuulleet ja silloin taivas ei olisi taivas, vaan vääryyden paikka.- jooeisitäjeesustataas
Niinpä. Siinä se totuus. Uskovaiset ovat hengellisesti köyhiä. Onneksi en kuulu joukkoon.
kotiäiti85 sanoi :
Taivas on ihana paikka.Sinne on hyvä pyrkiä,koska Jumala on luonut meidät taivasta varten.Hän on asettanut sisimpäämme kaipauksen päästä Hänen yhteyteensä,elämään uskossa Jeesukseen sekä kerran pelastumaan taivaaseen..
__________
Taas hyvää tekstiä sinulta etenkin kun ateisteja nirhoo ja joukossa yksi
papitarkin ,mutta täällä papit eivät ole evankeliumin tuojia vaan sen kohteita.- Anonyymi
Hienoa on, että on uskovia, Kotka vievät evankeliumia eteenpäin muillekin, eivätkä pidä sitä vain itsellään.
- yeeyeyeyrey
siis miltä pitäisi pelastua? sen saman jumalan sietämättömän julmalta tuomiolta jonka uskotaan pelastavan taivaaseenko?
- inkqistor
Höpöjuttujen kertojat tuomitaan hornan tuuttiin..
- AamenkiitosJeesus
Näin Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät,
- Anonyymi
inkqistor kirjoitti:
Höpöjuttujen kertojat tuomitaan hornan tuuttiin..
Niinpä, mutta Jeesus pelastaa. 😁
Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi:
"Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. Luukas10:21
Aloittaja on kylläkin todiste tästä....- Anonyymi
Kyllä.
- Mirka ...
Lääkäri voisi pelastaa kotiäidin. Psykoosi on vakava sairaus.
- Anonyymi
Et tiedä mitä puhut.
- Pysytään sanassa
Kerropa missä kohtaa Raamatussa on ilomoitettu ikäraja, jolloin Pyhän Kasteen sakramentin voi ottaa vastaan?
On olemassa vain YKSI KASTE. Ei ole olemassa mitään lapsikasteita tai aikuiskasteita, ei vesikasteita eikä uskovien kasteita. Pelkkä kaste ilman uskoa ei pelasta ketään se on selvä.- Anonyymi
"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."
Niin se vaan on!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."
Entäs ne, jotka elivät ennen kuin kaste keksittiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäs ne, jotka elivät ennen kuin kaste keksittiin?
Kaikkia koskee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäs ne, jotka elivät ennen kuin kaste keksittiin?
Jumala hoitaa kaiken oikein. Älä huolehdi yhtään.
- Anonyymi
Luepa joskus apostolien tekoja, niin totuus saattaa kirkastua sinulle. Apostolit julistivat ensin evankeliumia ja sitten kastoivat uskoontulleet.
Ei se pitäisi noin vaikeaa olla ymmärtää.
- näin on
Jeesus pelastaa
- Jeesusarmahtaa
ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta."
- AamenkiitosJeesus
Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
- Anonyymi
Jeesusarmahtaa kirjoitti:
ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta."
Karitsalta? Palvotteko te jotain Karitsaa? Entäs Kultaista Härkää ja Suurta Pukkia?
- AamenkiitosJeesus
Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
- Anonyymi
Aamen!
- Anonyymi
Jumalanpelko on kaiken viisauden alku.
- AamenkiitosJeesus
Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
- Muistavainen
Tämä kehoitus jäi vähälle huomiolle.
- LeaveMeAloneIKnowWhatDo
Okei. Mitä voivat tehdä ne, jotka on tehty kelpaamattomiksi, kun heitäkin on?
- Anonyymi
Jumala tietää.
- Anonyymi
Jumala tietää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala tietää.
Ja näkee.
- eroarahasta.fi
Loppuiko hommat ennen rahoja.
- Ei.kannata
Jos eroat rahasta, olet kusessa.
- AamenkiitosJeesus
Anna siis anteeksi tämän kansan pahat teot suuressa armossasi, niinkuin sinä ennenkin olet anteeksi antanut tälle kansalle, Egyptistä tänne saakka."
- AamenkiitosJeesus
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
- Anonyymi
AamenkiitosJeesus kirjoitti:
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Aamen!
- Anonyymi
”jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.”
- Anonyymi
Mooses oli esirukoilija. Jalo tehtävä!
- AamenkiitosJeesus
Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat.
- Anonyymi
Valtava on Jeesuksen armo!
- AamenkiitosJeesus
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman.
- Anonyymi
"Laita lapsi asialle ja mene itse perässä."
Sadistijumala tapatti poikansa! Moraali on siis Stalinin kanssa samalla tasolla.
Eikö teitä jumalan palvojia edes hävetä. - Anonyymi
Ikiaikainen sanoma!
- AamenkiitosJeesus
Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat.
- Anonyymi
Mutta jos eivät halua pelastua?
- AamenkiitosJeesus
Mutta hän sanoi heille: "Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat.
- Taivaaseenpäinmatkalla
Jumalalla on valtava suunnitelma omiaan kohtaan ja vielä on ovi hetken auki taivaan tielleni!
- Epäilen.sitäkin
Suuret on suunnitelmat, kunhan nyt pääsisit edes kuuhun asti.
- Siinäpähänepäilet
Epäilen.sitäkin kirjoitti:
Suuret on suunnitelmat, kunhan nyt pääsisit edes kuuhun asti.
Siinäpähän epäilet.
- Anonyymi
"Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."
- Anonyymi
Niinpä. Mutta mahtaako sulla saldo riittää Muskin kyytiin.
- Anonyymi
Epäilen.sitäkin kirjoitti:
Suuret on suunnitelmat, kunhan nyt pääsisit edes kuuhun asti.
Ei ole kysymys siitä, mihin ihminen pääsee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kysymys siitä, mihin ihminen pääsee.
Jumalasta kaikki on kiinni.
- Hyväneaeka
No voe tokkiisa! Hyväne aeka kuitennii!
- AamenkiitosJeesus
Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää."
- AamenkiitosJeesus
AamenkiitosJeesus kirjoitti:
Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää."
"Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat."
- Anonyymi
AamenkiitosJeesus kirjoitti:
"Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat."
"Herra, sinun armosi ulottuu taivaisiin, sinun totuutesi pilviin asti."
- Anonyymi
AamenkiitosJeesus kirjoitti:
Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää."
Kiitos Jeesus!
- oipoii
Voe tokkiisa. Hyppeeppä järvenselällä vetteen ja ala huuvella josko jeesus hyvinnii tuasennii tallustelis avuksi. Siinnä sitä uskova testattaan.
Go on, sinä pystyt siihen.- taiuinkalojenkanssa
Senhän minä teenkin, sillalta hyppään ja eiku vetten päälle kävelemään.
- Ettodellakaan
Et ymmärrä mitään.
- Anonyymi
Ettodellakaan kirjoitti:
Et ymmärrä mitään.
"Sillä silmänräpäyksen kestää hänen vihansa, eliniän hänen armonsa; ehtoolla on itku vieraana, mutta aamulla ilo."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sillä silmänräpäyksen kestää hänen vihansa, eliniän hänen armonsa; ehtoolla on itku vieraana, mutta aamulla ilo."
Kiitos Jeesus!
- Kaaskas
Taivaalla lämpötila lähestyy absoluuttista nollapistettä. Voi kuulostaa lammaspaimenesta taivaalta kun ei ymmärrä että siellä ruumis ja sielu jäätyy.
Kannattaa kyllä hakeutua lämpimämmälle puolelle.- oiskos.että
taivasta takaa syväjäädytyksen joka takaa ikuisen elämän?
- Näin.se.vaan.onpi
oiskos.että kirjoitti:
taivasta takaa syväjäädytyksen joka takaa ikuisen elämän?
Taitaapi olla niin, että eräillä ei vaan ole ymmärrystä hengellisistä asioista.
- Niinpäniinpäpäpäniiinpää
Näin.se.vaan.onpi kirjoitti:
Taitaapi olla niin, että eräillä ei vaan ole ymmärrystä hengellisistä asioista.
Niinpä!
"Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt."
Luuk 10:21 - kjgkljg
Näin.se.vaan.onpi kirjoitti:
Taitaapi olla niin, että eräillä ei vaan ole ymmärrystä hengellisistä asioista.
Taitaa olla aika paljon enemmän ymmärrystä kuin niillä jotka perustavat maailmankuvansa ikivanhaan satukirjaan, jota myös raamatuksi kutsutaan.
- Ei.kahta.puhetta
kjgkljg kirjoitti:
Taitaa olla aika paljon enemmän ymmärrystä kuin niillä jotka perustavat maailmankuvansa ikivanhaan satukirjaan, jota myös raamatuksi kutsutaan.
Kyllä näin on:)
- Ettäsillätavalla
kjgkljg kirjoitti:
Taitaa olla aika paljon enemmän ymmärrystä kuin niillä jotka perustavat maailmankuvansa ikivanhaan satukirjaan, jota myös raamatuksi kutsutaan.
Jos Raamattu olisi satukirja, et sinä jaksaisi sitä vuosi vuoden jälkeen pilkata. 😁
- KiitosJeesuskiitos
Niinpäniinpäpäpäniiinpää kirjoitti:
Niinpä!
"Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt."
Luuk 10:21Aamen!!!
- Anonyymi
Näin.se.vaan.onpi kirjoitti:
Taitaapi olla niin, että eräillä ei vaan ole ymmärrystä hengellisistä asioista.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
- Anonyymi
Näin.se.vaan.onpi kirjoitti:
Taitaapi olla niin, että eräillä ei vaan ole ymmärrystä hengellisistä asioista.
"Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä"
- Anonyymi
Ettäsillätavalla kirjoitti:
Jos Raamattu olisi satukirja, et sinä jaksaisi sitä vuosi vuoden jälkeen pilkata. 😁
Niinpä!
- Anonyymi
Näin.se.vaan.onpi kirjoitti:
Taitaapi olla niin, että eräillä ei vaan ole ymmärrystä hengellisistä asioista.
Voi miten totta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi miten totta!
”Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.”
- Anonyymi
Ettäsillätavalla kirjoitti:
Jos Raamattu olisi satukirja, et sinä jaksaisi sitä vuosi vuoden jälkeen pilkata. 😁
Hieno fantasiakirjahan se on. Satukirjoihin uskovia sen sijaan sopii pilkata.
- Anonyymi
Näin.se.vaan.onpi kirjoitti:
Taitaapi olla niin, että eräillä ei vaan ole ymmärrystä hengellisistä asioista.
Jep
- AamenkiitosJeesus
Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'
- Anonyymi
Niinpä juuri. Herra haki keskitysleireiltäkin pois melkein kaikki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä juuri. Herra haki keskitysleireiltäkin pois melkein kaikki.
Kävitkö laskemassa ne, jotka huusivat Jeesusta?
- AamenkiitosJeesus
Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti.
- Anonyymi
Sana pysyy ja kestää!
- Kysyväinen
Etkö voisi jollakin nimimerkillä herjata ja vihata itseäsi, jotta voisit ylpeillä taivastilisi kasvamisesta, kuten pois jahtaamasi entinen ystäväsi:
"Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin.
Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille."
Sen, minkä teet toisille, tee se myös itsellesi.- AamenkiitosJeesus
ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."
- Anonyymi
Miksi Teuvo vihaat kaikkia???
- AamenkiitosJeesus
Joka on vakaa vanhurskaudessa, saa elämän; mutta joka pahaa tavoittaa, saa kuoleman.
- Päässä.laskien
Sinä ilmeisesti olet "vakaa vanhurskaudessa". Kai sinunkin pitää silti välillä kuolla, mutenhan sinulle kertyisi kaksi elämää.
- Anonyymi
"Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."
- Anonyymi
Päässä.laskien kirjoitti:
Sinä ilmeisesti olet "vakaa vanhurskaudessa". Kai sinunkin pitää silti välillä kuolla, mutenhan sinulle kertyisi kaksi elämää.
Jeesuksen oma kuolee, mutta pääsee iankaikkiseen elämään.
- AamenkiitosJeesus
Sillä hänen armonsa meitä kohtaan on voimallinen, ja Herran uskollisuus pysyy iankaikkisesti. Halleluja!
- Aamenaamenaamen
Aamen! Taivas on valtavan hieno paikka!
- Miten.niin.hieno.paikka
Siellä sinunkaan "taivaassa", ei ole kuin kivistä joutomaata.
- Hyvänenaeka
Miten.niin.hieno.paikka kirjoitti:
Siellä sinunkaan "taivaassa", ei ole kuin kivistä joutomaata.
Voi tuota jumalattoman ymmärtämättömyyttä!
- Anonyymi
Miten.niin.hieno.paikka kirjoitti:
Siellä sinunkaan "taivaassa", ei ole kuin kivistä joutomaata.
Niinkö? Oletko käynyt katsomassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkö? Oletko käynyt katsomassa?
Onhan se uskonhoureissaan voinut kuvitella siellä käyneensä.
- AamenkiitosJeesus
Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
- AamenkiitosJeesus
Herra on minun voimani ja kilpeni; häneen minun sydämeni turvasi, ja minä sain avun. Siitä minun sydämeni riemuitsee, ja veisuullani minä häntä ylistän.
- AamenkiitosJeesus
Jotka taistelevat Herraa vastaan, ne joutuvat kauhun valtaan; hän jylisee taivaasta heidän ylitsensä. Herra tuomitsee maan ääret; hän antaa vallan kuninkaallensa ja korottaa korkealle voideltunsa sarven."
- AamenkiitosJeesus
Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
Kuinka sitten jos Jeesus on muka ainoa pelastaja sanotaan toisessa kohden Raamattua, että he ylistävät ja kiittävät Karitsaa pelastuksestaan.
Jokainenhan tietää, että on olemassa Jumalan Israel, mutta sen alkuna on oikea Israel.
Samoin on olemassa Jumalan Karitsa, mutta sen alkuna on oikea Karitsa.
On siis Karitsa, joka on ainoa arvollinen koko Luomakunnassa. Hänet on teurastettu kuten Ranskan vallankumouksessa giljotiinillä teurastettiin ja Kristus puolestaan ristiinnaulittiin.
Myös ovat Ranskan vallankumouksen hedelmänä tullut lääkintätaito, jonka avulla on lunastettu miljardeja ihmisiä elämään. Isorokko ja tuberkuloosi ja monet muut sairaudet kyettiin lähes hävittämään. Lannoitetehtaat toivat satoon kymmenkertaisen lisäyksen jne.- AamenkiitosJeesus
Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen.
- Jeesusarmahtaa
ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta."
- Ih-met-te-le-väi-nen
No mikä niillä oli hätänä, kun piti niin suurella äänellä parkua?
Ei tarvi pelastusta kun ei ole mitään ikuista helvettiä.
Se on vain niille jotka uskovat siihen.- Anonyymi
Noinkohan on? Entä jos helvetti on? Pidät siis Jeesusta valehtelijana.
- AamenkiitosJeesus
silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
- AamenkiitosJeesus
Jeesus sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."
Eikö toki tule uskoa myös uskontunnustuksiin???
Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Kaikkiin kolmeen. Ja eikö myös Pyhää henkeä sanota VIRVOITTAJAKSI JA ELÄVÄKSI TEKIJÄKSI. En voi olla pahastumatta tuosta otsikosta ja sen jälkiosan lauseesta - EI KUKAAN MUU!
Onhan se syntiselle ja jumalattomalle tai rikolliselle tai maailmaan kuuluvalle tärkeä asia, että JEESUS ON KAIKKI KAIKESSA, mutta minua siitä huolimatta vähän häiritsee.
Sanoohan Jeesus myös sen: Maailma ei voi henkeä saada! Mutta kuitenkin:
Sillä niin on Jumala MAAILMAA rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, jotta ei hukkuisi yksikään joka häneen uskoo, vaan pelastuisi.- Niinsevaanonpi
Hyvät ohjeet!
- AamenkiitosJeesus
Eivät kaikki halua pelastua!
"Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat."
Joh 3:19- Surullistamurheellista
Se on todella surullista!
- AamenkiitosJeesus
Sinä, minun väkevyyteni, sinulle minä veisaan kiitosta, sillä Jumala on minun linnani ja minun armollinen Jumalani.
- AamenkiitosJeesus
Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän.
- AamenkiitosJeesus
Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.
Aamen! - Aamenaamenaamen
Aamen!
- SietämätönTotuus
Jumalan lähettämästä rajusta eksytyksestä johtuen, Jeesukselta kelpaa nimi, risti ja veri. Mutta totuus on sietämätöntä. Niin kuin tämäkin:
Eräs toinen, hänen opetuslapsensa, sanoi hänelle: "Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni."
Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua! Anna kuolleiden haudata kuolleensa."
Kuka nyt tätäkin noudattaisi, kun luterilaisen kirkonkin tärkein tehtävä on hautaan siunaaminen.- SietämätönTotuus
Siksi Jeesus sanoo:
"Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä."
"Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!' - Anonyymi
"Kuka nyt tätäkin noudattaisi, kun luterilaisen kirkonkin tärkein tehtävä on hautaan siunaaminen."
Totta kai se on kirkon tärkein tehtävä, kuuluuhan niidenkin jotain palkkansa eteen tehdä. Muut kirkon tehtäväthän ovatkin enimmäkseen sellaisia askartelu luonteisia, kahvittelutilaisuuksia yms. Senpä vuoksi esim. papin virka sopisi paremmin hentorakenteisemmalle naiselle. Naisethan ovat muutenkin sosiaalisempi ja empaattisempia, kuin tunteettomat miehet.
- AamenkiitosJeesus
Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
En tunne tekeväni syntiä, joskus teen virheitä, korjaan ne virheeni kykjeni mukaan. Jos Jeesus pelastaa niin paljon kiitoksia.
- Jeesustelja
Se lumivalkoinen jeesus syntyi 6.4 mormoonien viittausten mukaan http://www.mormonismi.net/artikkelit/neitsyt1.shtml
- AamenkiitosJeesus
Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.
- Vastaajospystyt
Pidätkö sinä palstalaisia idiootteina ,kun hoet tuota mantraasi lukuisissa (lukemattomissa) ketjuissa?
- Palstaaseurannut
Vastaajospystyt kirjoitti:
Pidätkö sinä palstalaisia idiootteina ,kun hoet tuota mantraasi lukuisissa (lukemattomissa) ketjuissa?
Mikäs palstapoliisi sinä luulet olevasi? Sinä, joka pilkkaat jatkuvasti uskovia ja Jumalan Sanaa, olet vihoviimeinen, jolla on oikeutta sanoa mitään henkilölle, joka siteeraa Jumalan Sanaa Raamattu-palstalle!
Häpeä, jos enää osaat! - Josymmärrätmitätarkoitan
Palstaaseurannut kirjoitti:
Mikäs palstapoliisi sinä luulet olevasi? Sinä, joka pilkkaat jatkuvasti uskovia ja Jumalan Sanaa, olet vihoviimeinen, jolla on oikeutta sanoa mitään henkilölle, joka siteeraa Jumalan Sanaa Raamattu-palstalle!
Häpeä, jos enää osaat!Luulisi nuo lorut typerimmänkin tajuavan vähemmälläkin hokemisella.
- Niinsevaanonpi
Josymmärrätmitätarkoitan kirjoitti:
Luulisi nuo lorut typerimmänkin tajuavan vähemmälläkin hokemisella.
Ehkä typerin ymmärtääkin, mutta sinä et! 😀
- AamenkiitosJeesus
Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää."
- VainJeesuspelastaa
"Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen."
- AamenkiitosJeesus
"Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse."
- AamenkiitosJeesus
"Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."
- AamenkiitosJeesus
Ja iloitkoot kaikki, jotka sinuun turvaavat, ja riemuitkoot iankaikkisesti. Suojele heitä, että sinussa iloitsisivat ne, jotka rakastavat sinun nimeäsi.
- Paavalinveli
Niin todellakin, Jeesus pelastaa, ei Paavali, mutta Paavali oli Jeesuksen kutsuma ja lähettämä apostoli.
- AamenkiitosJeesus
"Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen."
Joh 14:2,3- Anonyymi
Eikö se toistaitoinen puusepän vökkelö ala saada viimennii valmista aikaseksi. Taitaa aika mennä joutavia huplatellessa ihan niin kuin maan päällä ollessakin. Mutta onhan se tietty rakentaminen vaikeaa tyhjiössä ja painottomassa tilassa. Parta valskaa happinaamatista. Pyytäis jelppiä hokkuspokkusjumalalta
- AamenkiitosJeesus
"Sillä sinä olet minun turvapaikkani, vahva torni vihollista vastaan."
Psalmi 61:4- Anonyymi
Torneilla ei olekkaan ollut merkitystä tykistön keksimisen jälkeen. --> Raamattu on jälkeenjäänyt kylätappelukuvaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Torneilla ei olekkaan ollut merkitystä tykistön keksimisen jälkeen. --> Raamattu on jälkeenjäänyt kylätappelukuvaus.
Meidän oma pikku vanhuksemme on tehnyt saman tempun lukuisia kertoja.
Tämä temppu noudattaa aina samaa kaavaa.
Tämä kaava menee seuraavanlaisesti:
Ensin hän mahtipontisesti, omalla nimimerkillään ilmoittaa vetäytyvänsä palstalta. Me kaikki olemme toki uskovamme hänen ilmoituksensa. Kyllähän hän nyt sentään sanansa pitää! No, annahan olla, hän alkaa kuitenkin kirjoittamaan anonyyminä ja tekeytyy ihailijaksi ja kannattajaksi, siis itsensä ihailijaksi! Me olemme taas uskovinamme, että hänellä on tällaisia ihailijoita, toki, toki, mitenkäs muuten.
Sitten lopulta hän ilmestyy takaisin, täysin sen ”pyhän” lupauksen unohtaneensa, jonka hän uljaasti antoi.
Näin tulee käymään nytkin!
- Anonyymi
aivas on ihana paikka.Sinne on hyvä pyrkiä
Kerrohan kaikki mitä omakohtaisia kokemuksia sinulla on kyseisetä paikasta kun osaat noin mainostaa asiaasi
Toivoisin että olet rehellinen ja et käytä mielikuvitustasi etkä valehtele vaan kerrot kaiken taivaasta kokemasi konkretian (kokemuksen) täysin vailla valheita ja sen miten olet taivaassa käynyt asian kokemassa- Anonyymi
Uskonharhainen kertoilee harhojaan ja uskomuksiaan täytenä totena.😂
- Anonyymi
Ei ole muuta Pelastajaa kuin Jeesus Kristus!
- Anonyymi
Tässä yksi, joka lähti taivastielle.
https://areena.yle.fi/1-50331105 - Anonyymi
Kerro tarkemmin. Millainen paikka taivas on ja mitä siellä tehdään?
- Anonyymi
Siellä veisata jollotetaan virsiä, ja kiitetään ja palvotaan sitä narsistista diktaattoria!
- Anonyymi
Ihminen on liiankin hyvin sopeutunut nimenomaan maan olosuhteisiin. Olet varmaan nähnyt kuinka hankalat varusteet tarvitaan jo ihan lähietäisyydellä.
Taivaan lämpötila on kolme kelviniä ja säteily tappaa nopeasti. Ei kovinkaan tavoittelemisen arvoinen paikka varsinkaan kun valmisteluista vastaa 2000v vanhalla tietämyksellä työtävieroksuva puuseppä. - Anonyymi
Jeesus on hyvä!
- Anonyymi
Miltä maistui?
Ja kumpaa päätä maistoit?
- Anonyymi
Jeesus lähetti oman Totuuden Henkensä kasteessa niihin 3000 ihmiseen, jotka kastettiin vedestä ja Hengestä.
Helluntailailaiset ja muut eksyttäväiset heresian jenkkilahkot yrittävät, että ihminen ottaisi vastaan jokin epäpyhän hurmoshengen sisälleen "Jeesuksena" siitä vaan lonkalta avaamansa sielun portit selälleen kun tarpeeksi painostetaan ja uhkaillaan tekemään sitä ratkaisua.
1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja. - Anonyymi
Taivas on ihana paikka.Sinne on hyvä pyrkiä,?
Millainen se sinun mielestä on?
Oletko käynyt,minä en ..en usko että sinäkään.- Anonyymi
En ole käynyt, mutta tuttuni on. Hän kuoli kranaatin räjähdykseen sotaharjoituksissa, mutta hänet palautettiin elämään. Ilmestyskirjassa kuvaillaan taivasta.
- Anonyymi
Taivas on kuin lähi-itä 2000 vuotta sitten.
Eli ei kovin ihanalta vaikuta. - Anonyymi
Kiitos Jumalalle pelastuksesta! 😁
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1244018Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3152063Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481811- 1061740
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21740IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391671Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4431526Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531272Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4431229