Soinin selkä on kestänyt, vaikka puukkoa tulee koko ajan

Vain muutama rohkea

Perussuomalaisten Timo Soini on tehnyt sen mitä jokainen suomalainen toivoisi oman puolueensa ja kansanedustajansa tekevän.
-On pitänyt antamansa vaalilupaukset
-Ei ole suostunut myymään periaatteitaan.

Soini on alusta saakka ajanut selkeää linjaa EU-tukiasioissa.

1) Suomen ei pidä tukea muita Eurovaltioita eikä niiden pankkeja lainkaan. Tämä siksi että tällainen tuki on EU:n omassa perustuslaissa, eli Lissabonin sopimuksessa nimenomaisesti kielletty.

2) Muita maita autetaan vain IMF:n rahastojen kautta. Samalla tavalla kuin tekevät Ruotsi, Tanska ja Norja ja Iso-Britanniakin.

Tässä on kaksi aivan selkeätä asiaa, joita seuraamalla sekä Suomi että myös muu Eurooppa olisi säästynyt nykyiseltä, maa kerrallaan sarjana etenevien romahdusten kurjuudelta.

Timo Soini on koko ajan ajanut tätä yksinkertaista linjaa, ja jaksanut pysyä periaatteissaan.

Puukkoa tulee kylkeen nyt ihan joka suunnalta. Mutta kyllä kansalaiset näitä asioita ymmärtävät, ja ihan oikein ymmärtävätkin.

13

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heh heheeheeeee!

      Kylläpä onkin "SUURI" lupaus.

      Perussuomalaisten puheenjohtajan timo soinin takki kääntyi kansanedustaja jussi halla-ahon saatua rasismituomion Korkeimmalta oikeudelta.

      Timo Soini ilmoitti tänä aamuna tv-haastattelussa takinkäännöstään.Soini on nyt valmis neuvottelemaan Portugalin tukipaketista.

      Ennen vaaleja antamissaan lausunnoissa Soini vastusti ehdottomasti EU:n velkamaiden tukemista.

      • Loppu tuloo

        Bolshevikkihallitus yrittää ristiinnaulita totuuden puhujan ja laukoo vääriä syytöksiä miestä vastaan joka on puhunut totuuden.Tuo kierojen juutalaispiirien touhu ei ole historiassa mitenkään uutta sillä jo juutalaiskansa tuhoutui siihen että viattoman veri vuodatettiin ja kelmit ja kansanpetturit jäivät henkiin.Lopulta koko kansa vietiin roomalaisten orjuuteen 2000 vuodeksi,nyt on samat kommunistijuutalaiset hallituksessa myymässä suomea ja valehtelemassa minkä kieli suussa kerkee.


      • PETOSJYTKY LÖYHKÄÄ

        SOINI=KATAINEN V A L E V A S T U S T A A KAIKKEA, MUTTA TODELLISUUDESSA JUURI SEN VARJOLLA KOKOOMUS SAA KANSAN RAHAT VARASTETTUA.

        PORVARI PETTÄÄ AINA.


    • Rehti on mies

      >Perussuomalaisten puheenjohtajan timo soinin takki kääntyi kansanedustaja
      >jussi halla-ahon saatua rasismituomion Korkeimmalta oikeudelta.

      Tässä ei kuitenkaan ole kyse vaalilupauksesta, esim. vaalikoneissa, tai TV-vaalitenteissä.

      Tuokin Halla-ahon asia on edelleen kesken. KO:n päätös oli niin sekava, ja lakiin perustumattomin termein perusteltu , että se on pakko käsitellä vielä EIT:ssä.

      > Timo Soini ilmoitti tänä aamuna tv-haastattelussa takinkäännöstään.
      > Soini on nyt valmis neuvottelemaan Portugalin tukipaketista.

      Kerropas viitteesi, ja tarkalleen mitä on luvattu tai sanottu? Keskustellahan aina voi, ihan mistä asiasta tahansa.
      Mutta millaisia Portugal-tukilupauksia Soini on mielestäsi antanut?

    • totuudentorvi

      Tosiaan laitapa linkki tuosta lupauksesta, en nyt ihan usko yhteen mielipiteeseen,
      eikä sillä voi olla mitään yhteyttä Halla-Ahon tuomioon, joka on mielestäni väärä.
      Selvyyden vuoksi, en ole persu mutta en hyväksy kenenkään mustamaalausta
      perusteettomasti, totuuden sanomisesta ei pidä rangaista ketään, oli puolue
      mikä tahansa.

      • tässä

        Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo, että Jussi Halla-ahon jatko eduskunnan hallintovaliokunnan johdossa on muiden puoluiden käsissä. Soini ei vie Halla-ahon asemaa puolueen arvioitavaksi. Hän myöntää muuttaneensa mielipidettään, jonka mukaan rasistisesta rikoksesta tuomittu ei voisi jatkaa eduskuntaryhmässä.

        yle.


    • Ne vaalilupaukset

      > Hän myöntää muuttaneensa mielipidettään,

      Kyllä poliitikolle(kin) sentään pitää sallia mahdollisuus muuttaa mielpiteitään. Aika huonoksi ja vaikeaksi menisi maailma, jos ei minkään perustelujen jälkeenkään kukaan poliitikko enää ikinä voisi muuttaa mielipidettänsä.

      Soini ei ole kuitenkaan rikkonut ennen vaaleja antamiansa lupauksia, siis juuri niitä vaalilupauksia.

      Kymmenet, monet kymmenet nykyiset hallituspuolueiden edustajat rikkoivat ennen eduskuntavaaleja mm. Vaalikoneissa antamansa lupaukset. Tai TV-tenttien haastatteluissa ja pikaäänestyksissä annetut lupaukset, nämä löytyvät YouTubesta edelleenkin.

      Jopa Kristillisten Päivi Räsänen valehteli. Hänenkään TV:ssä antamansa lupaus Euromaiden ja pankkien tukemisista ei ole pätenyt.

    • Peruspeikko

      Kyllä se selkä Perussuomalaisella kestää kun on kansan tuki takana !

      • ÄÄNET VASEMMISTOLLE

        Kansan tukea EI Petosjytkyillä enää ole, eikä tule.

        Pettivät kaikki äänestäjänsä , s-tanan porvarinketkut, Kakkoskokoomus.


      • PETOSJYTKYPROTESTI

        Ei niillä mitään "kansan tukea" ole koskaan ollutkaan, eivät ne mitään kansaa edusta vaan ÄÄRIOIKEISTOLAISIA MARKKINALIBERAALEJA VEROPAKOLAISELIITTIÄ PORVAREITA.

        ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN PERÄSSÄ.


    • PETOSJYTKY LÖYHKÄÄ

      MIKÄ V-TUN SELKÄ SILLÄKIN PORVARILLA MUKA ON ?

      Pettivät kaikki äänestäjänsä, yhtään vaalilupausta eivät ole pitäneet, ei ole ollut tarkoituskaan, eivätkä koskaan tule pitämäänkään, sillä PERSUT=KOKOOMUS, sama puolue jaettuna kahdeksi.

      • oikeistorankkuri

        Viherpunikki rakki älähtää kun kalikka piskiin kolahtaa :D:D


    • Vasemmisto, häpeä

      Kahden vasemmistopuolueen edustajien selkäranka on tehty pehmeäksi keitetystä makaroonista.

      Kaikki oman kannattajakunnan edut ollaan valmiita myymään, ja köyhät laittamaan kyykkyyn. Kunhan vaan palkinnoksi luvataan Euroopan Neuvostoliiton perustaminen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe