itsemurhaviesteistä

Tällä keskustelupalstalla on monia itsemurhaviestejä. Ei täällä kukaan usko niihin, kun niitä on niin paljon. Kannattaa mennä ammattiauttajalle tai soittaa hälytyskeskukseen, jos apua tarvitsee. En jaksa edes avata itsemurhaviestejä, koska niihin on niin tottunut ja niissä on kaikissa samanlainen sisältö: lähinnä tympii. Mitä te muut ajattelette itsemurhaviesteistä?
8335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyvä kysymys.


Tässä täytyy tehdä pari asiaa selväksi;


A:Suomi on hyvin itsemurhamyönteinen kulttuuri. Jos epäonnistunut, tapa itsesi! Tämän takia itsemurhaan suhtaudutaan myönteisesti "vaihtoehtona" Suomen laki mm sallii itsemurhan ja periaatteessa itsemurhakonsultoinnin;


"Itsemurhaan avustamisesta ei rikoslaissa ole erityisiä säännöksiä. Rikosoikeuden yleisten oppien perusteella avustajan rankaiseminen avunannosta tai yllytyksestä edellyttäisi rangaistavaa päätekoa. Itsemurha ei ole rangaistava teko. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin katsottu mahdolliseksi, että itsemurhassa avustanut tai siihen yllyttänyt voitaisiin saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen välillisenä tekijänä tilanteissa, joissa itsemurhan tehnyt ei esimerkiksi psyykkisistä syistä olisi ymmärtänyt tekonsa merkitystä. Myös jos avustajalla olisi asemansa perusteella erityinen velvollisuus estää seuraus, vastuun on joskus katsottu voivan seurata laiminlyöntisäännösten perusteella.

Itsemurhassa avustamisen nimenomainen kriminalisointi saattaisi johtaa vaikeisiin tulkintaongelmiin mahdollisen avunantajan tai yllyttäjän toimien ja myötävaikutuksen arvioimisessa. Se myös muuttaisi itsemurhan tutkinnan kuolinsyyntutkinnasta rikostutkinnaksi. Kriminalisointi edellyttäisi itsemurhatapauksissa lähiomaisten tai muun lähipiirin kuulustelua mahdollisten osallisten selvittämiseksi. Uhrin lähipiiri saattaisi kokea tutkinnan syyllistävänä, ja se olisi heille henkisesti raskasta muutoinkin vaikeassa elämäntilanteessa. Erityissäännöksen aiheuttamat haitat saattaisivat siten valtaosassa itsemurhatapauksia olla suuremmat kuin mahdollisesti saavutettavat hyödyt."

Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 2005
Oikeusministeri Johannes Koskinen


http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/110696-yle-palkkamurhan-saa-tilata-ilman-rangaistusta-suomessa

http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/1302673952797



B:Suomessa laman tosiasiassa rakensi yksi mies. Minulla on henkilökohtainen historia tämän miehen kanssa. En suoraan sanoen uskalla sanoa enempää. Sanotaano, että olemassaolooni on vaikuttanut kaksi miestä. Tavallaan toiminut minun "kummi-isinäni" ja tämä mies on heistä toinen;

http://yle.fi/uutiset/koivisto_presidentin_valtaa_karsittu_liikaa/5052968



Yksi mies rakensi Suomen laman, tositarina! Yksi mies RÄJÄYTTI itsemurhatilastot tässä maassa kattoon!

http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2008/05/22/koivisto-painosti-oikeuslaitosta/200813935/12



Tositarina.



C:Nettiuhoa pääosin. Suomalaiset kokee ettei internetissä voi jäädä kiinni ja ettei kukaan jäljitä, joten täällä uhotaan noista asioista aika avoimesti. Suomalaisille internet on ikäänkuin villi länsi ja täällä saa periaatteessa tehdä ja sanoa ihan mitä vaan.


Periaatteessa sen voi tehdä ihan puhtaasti tislatulla hengitysilmalla. Tämä on minun vakaa uskomukseni perustuen 30-vuoden kansainväliseen tutkimustyöhön. Kun konsultoin itsemurhassa niin ylläpito yleensä sensuroi ihan vaan periaatteesta. Heidän eettinen ohjenuoransa ei mielestäni kiellä itsemurhassa avustamista. Olen valmis tekemään ylläpidon kanssa diilin;lisätkää eettiseen ohjenuoraanne että itsemurhassa konsultointi on kielletty. Tuolloin LUPAAN etten enää konsultoi! Mutta kaikella kohtuudella; poistakaa myös muut viestit silloin. On tekopyhää että sensuroitte vain minua. Tosin tämähän on teidän foruminne. Tehän voitte vaikka sulkea sen, niinkuin Jippii teki.

Äänestä

Olen ihan samaa mieltä. On aika vaikea sanoa mikä on tosissaan ja mikä pilaillessaan kirjoitettu. Välillä sitä jää miettimään jotain tiettyä kirjoitusta ja toivoo ettei se olisi totta.. Vaan on se kyllä niinkin et parhaiten sitä apua saa muualta kuin näiltä palstoilta. Ehkä näistä sellaisen ensiavun voi saada..

Äänestä
  • Ja oli muuten ainoa viesti minulta tänne tänään. Hyvin harvoin tänne kirjoittelen muutenkaan.. Nyt ajattelin tehdä poikkeuksen kun huomasin tuon kirjoituksen.

    Äänestä

  • ''''' kirjoitti:

    Ja oli muuten ainoa viesti minulta tänne tänään. Hyvin harvoin tänne kirjoittelen muutenkaan.. Nyt ajattelin tehdä poikkeuksen kun huomasin tuon kirjoituksen.

    Myönnän et itsekin suunnittelin aika pitkään itsemurhaa ja olin vähällä tehdäkin sen viime talvena. Erään ihmisen sanat saivat minut miettimään asioita uudesta näkökulmasta.. Niitä olen itseasiassa koko alkukesän mietiskellyt. Ja täytyy todeta et hän on oikeassa. Ja luulen et kun muutan pois tältä paikkakunnalta, on se samalla uuden sivun kääntäminen elämässä. Jättää kaikki vanha taakseen.. Se voi olla mukavakin asia.
    (Ja tosiaan ainoa viesti minulta tälle palstalle tänään.)

    Äänestä

Juuri näis se on: sinua tympii, et edes halua tämän vertaa ottaa vastaan lähimmäisesi hätää. Tulee vain mieleen, mitä tekemistä on sinulla itselläsi jatkuavasti tarkakkailla tätä palstaa. Onko tätä vain sinun surua ja tuskaa varten ja menetätkö jatkuvasti läheisiä?
Suomessa on paljon näitä ystäviä, joilla on hyvin vaikea jopa kuoleman vaikeaa? Pitääkö heitä pompotella eri luukuille? Soita sinne, ei tänne, olet väärällä palstalla ym. Näin se yleensä on monesti kun ihminen etsii apua.
Tämä palsta voi olla monelle juuri se ensimmäinen skel avautua ja purkaa pahaa oloa. Sinulla mielestäni ei taida olla sitä todellista akuuttia tarvetta olla täällä. Voist ihan hyvin itse pitää paussia ja teet ihan oikein jos et avaa noita viestejä joihin ei sinulla liikene sydäntä ja sympatiaa.
Tämä on juuri palsta jossa saa ja on mahdollista etsiä ymmärrystä.

Äänestä
  • Sinähän voit sitten itse auttaa näitä itsemurhaviestejä lähettäviä. Tai ainakin luulisi jos noin kiivaasti tulet sanomaan asiasta, niin täytä sitten se oma vastuusi ja tee asian hyväksi jotakin.

    Äänestä

ihannhyvä

Äänestä

''Joskus en näe parempaa päivää. En näe. Suljen silmäni. Lämmin kyynel valuu poskeani pitkin. Älä huoli, tämä ei satu... Olen poissa''

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tympiii kirjoitti:

Tällä keskustelupalstalla on monia itsemurhaviestejä. Ei täällä kukaan usko niihin, kun niitä on niin paljon. Kannattaa mennä ammattiauttajalle tai soittaa hälytyskeskukseen, jos apua tarvitsee. En jaksa edes avata itsemurhaviestejä, koska niihin on niin tottunut ja niissä on kaikissa samanlainen sisältö: lähinnä tympii. Mitä te muut ajattelette itsemurhaviesteistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu