Kirjoitelenpa välillä palstalle vähän erilaisesta aiheesta mihin täällä on totuttu... kommentoida saa =)
Kolonialismissa ei ollut kyse vain valtapolitiikasta vaan vaikutukset ulottuivat myös kulttuurin alueelle. Vieraan kulttuurin ”opettaminen” sivistyneeksi oli yksi päämäärä, mutta myös vieraan kulttuurin historia alkoi kiinnostaa tutkijoita. Arkeologiset kaivaukset ja historialliset tutkimukset helpottuivat olennaisesti siirtomaavallan myötä, ja ajan yleiseksi trendiksi tuli siirtää vieraiden kulttuurien historiallista jäämistöä emämaiden museoihin. Länsimainen kulttuuri ulotti valtansa siis myös siirtomaiden menneisyyteen eikä ainoastaan nykypäivään. Suuria löydöksiä saatiinkin aikaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella, kun tutkijat kaivoivat esiin esimerkiksi pyramideja Egyptissä. Huomattavaa on kuitenkin se, että länsimaiset tiedemiehet eivät ottaneet huomioon paikallisten ihmisten uskomuksia tai toiveita, vaan sumeilematta toteuttivat omaa tahtoaan. Uskoakseni useat arkeologiset kaivauspaikat olivat lähes pyhiä paikkoja paikallisille, ja niihin koskemista katsottiin pahalla.
Historiankirjoitus mullistui Euroopassa 1800-luvulla Herderin, Niebuhrin sekä Ranken myötä. Kolonialismin piirteet paistavat esiin jonkin verran Herderin historiankirjoituksessa, sillä siinä korostuu selvästi kansan merkitys historiassa. Emme voi kuitenkaan puhua Herderistä kulttuurikolonialistina vaan pikemminkin kansallisromantiikan edustajana. Myös Niebuhr oli vielä selvästi nationalismin kannalla, mutta Ranke puolestaan korosti jo enemmän objektiivisuutta. 1800-luvun rotuaatteet yleistyvät varsin nopeasti länsimaissa, ja varmasti vaikutti osaltaan myös historiankirjoitukseen. Historiasta saatettiin löytää tarkoitushakuisesti tarvittavia tietoja, ja vaieta epäedullisista asioista. Myös rotujen arvoasteikkoja kyettiin tukemaan historian avulla juuri vertailemalla omaa kansaa jonkin suuren muinaisen kansan jälkeläisiksi. Historia toimi myös siirtomaaisäntien toimien oikeuttajana vieraissa maissa, mistä hyvänä esimerkkinä toimii Iso-Britannian vertaaminen antiikin Rooman valtakuntaan. Historian avulla kyettiin todennäköisesti kuvaamaan alkuperäiskansojen kehittymättömyys ja sen myötä syy maan ”sivillistämiseen”.
Uskoakseni historioitsijat eivät suhtautuneet vieraiden siirtomaiden historiaan kovinkaan objektiivisesti, ainakaan aluksi. Arkeologisetkin tarkoitusperät nojasivat alussa siihen, että emämaiden museot kykenisivät kartuttamaan kokoelmaansa. On luonnollista, että länsimaiden tavalliset kansalaiset kiinnostuivat vieraista kulttuureista löytöineen ja arkkitehtuureineen, mutta arkeologisten löytöjen siirtäminen länsimaiden suuriin museoihin oli väärin siirtomaiden asukkaita kohtaan. Heidän omat kansalliset symbolinsa, omasta historiasta kertovat löydökset vietiin pois maasta ja tilalle tyrkytettiin länsimainen kulttuurimuotoa. Kolonialismin myötä usea alkuperäiskulttuuri alkoi kuihtua. Nykyaikana käytyyn väittelyyn siitä, kenelle nämä siirtomaista haetut kansallisaarteet kuuluvat, minulle on selkeä mielipide. Arkeologiset jäänteet kuuluvat sille kansalle, joka alueella asuu eikä länsimaiden museoille, jotka keräävät taloudellista voittoa niistä.
Kolonialismissa ei ollut kyse vain valtapolitiikasta vaan vaikutukset ulottuivat myös kulttuurin alueelle. Vieraan kulttuurin ”opettaminen” sivistyneeksi oli yksi päämäärä, mutta myös vieraan kulttuurin historia alkoi kiinnostaa tutkijoita. Arkeologiset kaivaukset ja historialliset tutkimukset helpottuivat olennaisesti siirtomaavallan myötä, ja ajan yleiseksi trendiksi tuli siirtää vieraiden kulttuurien historiallista jäämistöä emämaiden museoihin. Länsimainen kulttuuri ulotti valtansa siis myös siirtomaiden menneisyyteen eikä ainoastaan nykypäivään. Suuria löydöksiä saatiinkin aikaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella, kun tutkijat kaivoivat esiin esimerkiksi pyramideja Egyptissä. Huomattavaa on kuitenkin se, että länsimaiset tiedemiehet eivät ottaneet huomioon paikallisten ihmisten uskomuksia tai toiveita, vaan sumeilematta toteuttivat omaa tahtoaan. Uskoakseni useat arkeologiset kaivauspaikat olivat lähes pyhiä paikkoja paikallisille, ja niihin koskemista katsottiin pahalla.
Historiankirjoitus mullistui Euroopassa 1800-luvulla Herderin, Niebuhrin sekä Ranken myötä. Kolonialismin piirteet paistavat esiin jonkin verran Herderin historiankirjoituksessa, sillä siinä korostuu selvästi kansan merkitys historiassa. Emme voi kuitenkaan puhua Herderistä kulttuurikolonialistina vaan pikemminkin kansallisromantiikan edustajana. Myös Niebuhr oli vielä selvästi nationalismin kannalla, mutta Ranke puolestaan korosti jo enemmän objektiivisuutta. 1800-luvun rotuaatteet yleistyvät varsin nopeasti länsimaissa, ja varmasti vaikutti osaltaan myös historiankirjoitukseen. Historiasta saatettiin löytää tarkoitushakuisesti tarvittavia tietoja, ja vaieta epäedullisista asioista. Myös rotujen arvoasteikkoja kyettiin tukemaan historian avulla juuri vertailemalla omaa kansaa jonkin suuren muinaisen kansan jälkeläisiksi. Historia toimi myös siirtomaaisäntien toimien oikeuttajana vieraissa maissa, mistä hyvänä esimerkkinä toimii Iso-Britannian vertaaminen antiikin Rooman valtakuntaan. Historian avulla kyettiin todennäköisesti kuvaamaan alkuperäiskansojen kehittymättömyys ja sen myötä syy maan ”sivillistämiseen”.
Uskoakseni historioitsijat eivät suhtautuneet vieraiden siirtomaiden historiaan kovinkaan objektiivisesti, ainakaan aluksi. Arkeologisetkin tarkoitusperät nojasivat alussa siihen, että emämaiden museot kykenisivät kartuttamaan kokoelmaansa. On luonnollista, että länsimaiden tavalliset kansalaiset kiinnostuivat vieraista kulttuureista löytöineen ja arkkitehtuureineen, mutta arkeologisten löytöjen siirtäminen länsimaiden suuriin museoihin oli väärin siirtomaiden asukkaita kohtaan. Heidän omat kansalliset symbolinsa, omasta historiasta kertovat löydökset vietiin pois maasta ja tilalle tyrkytettiin länsimainen kulttuurimuotoa. Kolonialismin myötä usea alkuperäiskulttuuri alkoi kuihtua. Nykyaikana käytyyn väittelyyn siitä, kenelle nämä siirtomaista haetut kansallisaarteet kuuluvat, minulle on selkeä mielipide. Arkeologiset jäänteet kuuluvat sille kansalle, joka alueella asuu eikä länsimaiden museoille, jotka keräävät taloudellista voittoa niistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Missä nämä taloudellista voittoa keräävät museot sijaitsevat?
Käsittääkseni 1800-luvun lopulla usea museo taisteli kävijöistä uusilla löydöilä. Tuolloin osa keräsi tästä myös taloudellista voittoa, nykyään tilanne on luonnollisesti toinen.
Lisäksi 1800-luvun ylimystöllä oli niin ikään harrastuksena kerätä esineistöä kaukaisilta alueilta.
British Museumin useimmat osastot ovat muistaakseni auki ilman pääsymaksua. Museotoiminnasta voiton saaminen tuskin on ollut korkealla museoiden kokoelmien kerääjien arvoasteikossa silloin aikoinaan sen enempää kuin nytkään. Moni tutkija toimi mielestäni vilpittömästi hyvää tarkoittaen ilman kolonialistisia taka-ajatuksia.
Monissa kolonioissa omaa paikallista historiaa myös ylenkatsottiin vielä 1800-luvulla. Esim. Egyptissä tänä päivänä saattaa monen hartaan muslimin kuulla kiroavan "kirotun faraon perheineen", koska Koraanissa sanotaan että farao ja hänen perheensä olivat kirottuja vääräuskoisia pakanoita, joiden paikka on helvetissä. Siksi moni kunnon muslimi Egyptissä yhä suorastaan kääntää selkänsä pyramideille ja Egyptiläiselle Museolle katsoen maan todellisen historian alkavan vasta islamilaisesta ajasta. Jotkut jopa ylpeilevät tietämättömyydellään.
Esimerkiksi pyramidit eivät olleet millään tavalla pyhiä 1800-luvun egyptiläisille. Niitä käytettiin jopa kivilouhoksina uusia taloja rakennettaessa. Joillekin jo pelkkä Egyptin muinaisuudesta kiinnostuminen on merkki jumalanpilkasta. Tämä ei koske tietenkään kaikkia egyptiläisiä, moni egyptiläinen toki näkee itsensä suuren egyptiläisen kansakunnan jatkumona ollen jopa ylpeä faraoiden maasta.
Muuten kyllä hyvä kirjoitus. Olen pitkälti samaa mieltä monessa seikassa. Nykyisten lakien puitteissa muinaisjäännökset kuuluvat sille maalle, missä ne on löydetty. Monasti vain kolonioiden asukkaiden mielenkiinto omaa historiaa kohtaan heräsi vasta sen jälkeen kun länsimaiset tutkijat olivat jo perustamassa museoita niiden esineistä.
Kolonialismin tuomasta länsimaisen kulttuurin pakkosyötöstä on uusia ajatuksia herättävä hyvä kirja Edward Saidin "Orientalism".