Metoklopramidin pitkäaikaiskäyttö

Methiz

Olen potenut lapsesta saakka pahoinvointia ja minulla oli ainakin 7 vuoden ajan melkein jokapäiväisessä käytössä metopram ja myöhemmin primperan. Jo valmisteen ohjeessa sanotaan että pitkäaikaiskäyttö on kiellettyä, ja olen myöhemmin lukenut ja kuullut että lääkke voi aiheuttaa vaarallisiakin neurologisia häiriöitä. Olen myöhemmin sairastunut paniikkihäiriöön, masennukseen, levottomien jalkojen oireyhtymään ja minulla on useita oireita jotka viittaavat myös tarkkaavaisuushäiriöön (adhd.)

Aivoissani on lisäksi nesterakkula (n. 1 cm x 1 cm) joka luutavasti voi olla jonkinlainen kysta, tarkkaan ei tiedetä mikä se on, eikä myöskään mistä se on sinne tullut.

Pahoinvointia minulla on vieläkin, enkä syö enää lääkettä kun todella todella harvoin, ja sekin on erikoista että nykyään kun semmoisen ottaa, niin tulee sellainen kummallinen "horkka," kuumia ja kylmiä aaltoja, tärinää yms.
Tällaisesta samanlaisesta olotilasta lääkkeen oton jälkeen on kertonut myös eräs tuttuni.

Olen ruvennut miettimään että mistä olen voinut saada näin paljon "neurologisia sairauksia" koska suvussa niitä ei juurikaan ole ja voisi sanoa lapsuuteni olleen normaalia, ei mitään suuria traumoja, ei alkoholinkäyttöä tai pahoinpitelyä/laiminlyöntiä perheessä.

Millaisia neurologisia muutoksia metoklopramidi voi pitkäaikaiskäytössä aiheuttaa ja onko mahdollista että lääke on vaikuttanut sairauksieni syntyyn?

1

320

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ll35

      Miksi sinulla oli kyseinen lääke käytössäsi niin pitkään ja jatkuvasti otettuna??? Mikä sen pahoivoinnin syy oli?

      Minkä alan lääkäri sitä sinulle määräsi?

      Ja jos ja kun pakkauksen ohjekin jo kertoi ettei pitkäaikaiskäyttöön, niin miksi otit kys.lääkettä??



      "Millaisia neurologisia muutoksia metoklopramidi voi pitkäaikaiskäytössä aiheuttaa ja onko mahdollista että lääke on vaikuttanut sairauksieni syntyyn? " Asiaa sinun pitää kysyä neurologilta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5776
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3791
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3323
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      12
      2758
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2222
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2167
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1906
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      18
      1505
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1362
    10. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      25
      1233
    Aihe