Seuraava hallitus tulee purkamaan tämän uuden tuntijakouudistuksen. Seuraavat eduskuntavaalithan ovat 2015, mutta uskon että tulee uudet ennenaikaiset eduskuntavaalit jo ehkä ensi keväänä, mutta jo viimeistään vuonna 2014, kiitos eurokriisin, ja siinä hallituksessa ovat sekä Keskusta että Perussuomalaiset mukana , ja em. puolueet tulevat repimään auki koko tuntijakouudistuksen ja silloin myös pakkoruotsi poistuu, sillä se hallitus joutuu tekemään todella kovia leikkauksia, ja keinotekoinen kaksikielisyys tulee olemaan leikkauslistalla, sillä muunkieliset ovat jo suurempi ryhmä silloin kuin ruotsinkieliset Suomessa, ja heillekin pitäisi osoittaa valtion verorahoja. Miten pitkään muut kielivähemmistöt katsovat vierestä ruotsinkielisten mellastusta ja etuoikeuksia?
Kansa inhoaa pakkoruotsia yhä enemmän ja Kokoomus teki itselleen aika vahingollisen päätöksen puoluekokouksessaan koskien pakkoruotsia ja tämä hallitus teki taas itselleen vahinkoa yrittäessään aikaistaa pakkoruotsia, eli nyt tästä hyötyy eniten Perussuomalaiset, sillä varmaankin monesta hallituspuolueesta siirtyy kannattajia Perussuomalaisten taakse. Kielivapauden kannatajat hävisivät taistelun, mutta sodan pakkoruotsitusta vastaan he tulevat voittamaan ja rutosti!
Kansa inhoaa pakkoruotsia yhä enemmän ja Kokoomus teki itselleen aika vahingollisen päätöksen puoluekokouksessaan koskien pakkoruotsia ja tämä hallitus teki taas itselleen vahinkoa yrittäessään aikaistaa pakkoruotsia, eli nyt tästä hyötyy eniten Perussuomalaiset, sillä varmaankin monesta hallituspuolueesta siirtyy kannattajia Perussuomalaisten taakse. Kielivapauden kannatajat hävisivät taistelun, mutta sodan pakkoruotsitusta vastaan he tulevat voittamaan ja rutosti!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Totta. Svekkojen suuruudenhulluus tulee koitumaan näille kohtalokkaaksi.
Ja siinä samalla lähtee myös virkamiespakkoruotsi, sekä myöskin ns. kaksikielisten kuntia tullaan tarkastelemaan uudestaan. Uskon että kaksikielisen kunnan kriteereiksi tulevat nämä: Ruotsinkielisiä pitää olla vähintään 20% kunnan asukkaista tai 10 tuhatta henkeä joiden äidinkieli on ruotsi ja samalla myöskin aloitetaan siirtyminen viralliseen yksikielisyyteen, jossa suomenruotsi, saame, romani, venäjä ja viittomakieli saavat virallisen vähemmistökielen aseman.
Suomi joutuu todella rajuun lamaan lähivuosien aikana ja meille ei ole silloin enää varaa eikä rahaa tähän naurettavaan, järjettömän kalliiseen ja keinotekoiseen ns. kaksikielisyyteen. Silloin ei enää leikata juustohöyllää vaan viikatteella.
Tuntijakouudistus saa jäädä kyllä voimaan ja aikaistakoon ruotsinopiskelu vaikka esikouluun.
MUTTA ruotsin opiskelu tehdään vapaaehtoiseksi kaikilla opintoasteilla. Yleinen virkaruotsi-vaatimus poistetaan. Surupalvelut voidaan hyvin hoitaa ilman sitä.
Ei onnistuisi ei ellei PS olisi pettänyt teidät. Mutta nyt pakkoruotsi pääsikin myötätuuleen. Näin siinä sitten kävi. Minusta teidän tulisi siirtyä PS-foorumiin. Sinne tämä kuuluu.
RKP on avoimesti liputtanut pakkoruotsin puolesta ja tehnyt dunniaan vaallupausten mukaisesti. Se että tilanne ei vastaa kansan mielipidettä keksikmäärin on täysin PS:n syytä.
"mutta uskon että tulee uudet ennenaikaiset eduskuntavaalit jo ehkä ensi keväänä, mutta jo viimeistään vuonna 2014, kiitos eurokriisin"
Jos näin kävisi niin tilanne olisi niin tukala ettei PS varmasti menisi mukaan. Sitäpaitsi siinä vaiheessa PS saattaa olla jo pikkupuolue. Jos kriisi pahenee niin varmasti hallituksella on muuta tekemistä kuin vanhojen päätösten täytääntöönpanon pysäyttäminen. Siihen menessä on jo valmistauduttu niin paljon päätöksen mukaiseen suuntaan että sen muuttaminen pikkuseikan takia olisi hölmöläisten hommaa.
Näin siis oikeassa maailmassa jossa asioiden tärkeysjärjsetys ymmärretään.
"RKP on avoimesti liputtanut pakkoruotsin puolesta ja tehnyt dunniaan vaallupausten mukaisesti."
RKP on avoimesti ilmaissut, ettei tule kunnioittamaan demokratiaa ja ottamaan huomioon enemmistön toivetta kielivapaudesta, vaan katsoo, että sillä on oikeus ajaa vain omiensa etua ja pakkoruotsi takaa ruotsinkielisten monet etuoikeudet.
Näinhän se on. Tiedetään, tiedetään.
Vastuu on siellä.
Pakkoruotsi pääsi poliittisen eliitin myötätuuleen.
Mutta kansa ei tue kaksikielisyyttä, saati pakkoruotsia!
Mahdoton yhtälö: Eliitin hiekkalaatikko vastaan kansan
arkitodellisuus ja oikeudentaju!
http://www.sttk.fi/fi-FI/uutiset/uutinen/uutiset-2012/sttk-n-kuntakysely-oman-kunnan-toiminnan-kannalta-tarkeinta-ovat-toimivat-terveyspalvelut-sosiaalipalvelut-toiseksi-tarkeimpia
Laajemmin kysyttäessä millaisessa kunnassa kansalaiset haluaisivat asua, nousivat yhteisöllisyys ja sivistyspalvelut merkittäviksi tekijöiksi.
- Vastausten perusteella yhteisöllisyydessä korostetaan huolenpitoa kansalaisista ja välittämistä. Sivistyspalveluissa puolestaan puhutaan ennen kaikkia kouluista ja kirjastopalveluista, Kostiainen kertoo.
"Mielipiteet jakautuivat eniten suvaitsevuuteen ja tasa-arvoon liittyvissä asioissa. Tämä kertoo ainakin jonkinasteisesta arvojen koventumisesta. Suvaitsemattomuus kohdistuu kansainvälisyyteen, kaksikielisyyteen, monikulttuurisuuteen, erilaisuuteen ja maahanmuuttoon."
Pakkoruotsia ei pidetä hengissä demokratian voimin. Sen takana on lahjontaa, kiristystä, korruptiota ja uhkailua.
Kaatuuko tuollainen systeemi rauhanomaisesti ja demokraattisesti. Missä sellaista on tapahtunut ja milloin?
Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa persujen kannatus ei missään tapauksessa tule nousemaan yhtä korkealle kuin vuonna 2011. PS:n eduskuntapaikkojen määrä tippuu huomattavasti nykyisestä. Jytky kuivuu kasaan kuin nahistuva myrkkysieni.
Niinhän sinä Tapio luulet.