Tutkimusyhtiö Strategy Economicsin johtaja Matthew Lynn uskoo Suomen antavan euroalueelle pian hatkat. Suomi olisi paremmassa jamassa heti ensimmäisestä päivästä lähtien, samalla tavoin kuin Viro jätettyään kohtalon tuomitseman rupla-alueen Neuvostoliiton romahdettua, Lynn kirjoittaa.
SUOMI JÄTTÄÄ EURON KUTEN VIRO RUPLAN
ENNUSTUS 2012
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
miksi me ees mentiin euroon? Ja Suomi lakkasi olemasta vuonna 1995
mitä suotta. lähetetään vain ne loputkin eurot kreikalle. ei niitä paljoa kuitenkaan enää ole.
Suomen lähteminen Eurorta on täysin mahdollinen tilanne tulevaisuudessa. Se lähteminen ei vain voi tapahtua näiden nykyisten Kataisen ja Urpilaisen vetäessä hallitusta.
Tuollaisen asian päättäminen ja toteuttaminen vaatii jo ihan oikeaa johtamista ja luonteen lujuutta ja uhrautuvaisuutta. Mitään näistä ominaisuuksista en näe sen paremmin Kataisella kuin Urpilaisellakaan olevan.
Molemmat ovat lopulta kuitenkin sellaisia helposti johdateltavissa olevia pikkuvirkamiehiä. Menevät ihan helposti sinne suuntaan, minne hukan viekkaampi ihminen haluaa mairitteluillaan johdatella ja viedä.