Apua

Onko kaikissa e-pillereissä oikeasti niin kiduttavat sivuvaikutukset vai ovatko ainoastaan minun aivoni näin yliherkät? Vasta kolme päivää olen syönyt ja tuntuu että koko elämä on romahtamassa. Kaikki oli ennen aloitusta hyvin ja olin todella onnellinen ja nyt en tunne itseäni lainkaan omaksi itsekseni. Ensimmäiset sivuvaikutukset olivat järkyttävä ja epänormaali nälän lisääntyminen vaikka olisinkin jo syönyt ja lisääntynyt unen tarve vaikka nukun ihan riittävästi. En osaa enää rakastaa ja kaikki intohimo on elämästä poissa. Nyt kahden päivän ajan en ole muuta kuin maannut huoneessani ja itkenyt täysin mitättömiä asioita joista mieleni haluaa vetää aivan järkyttävän draaman. Juuri nyt on pää kipeä eikä tee mieli syödä tai nähdä ketään. Ajattelen kuolemaa ja tekee mieli viillellä. Voivatko nämä olla vain aloitukseen kuuluvia ja menevätkö ne ohi? En haluaisi koko kesää pilata kun olisi niin paljon aihetta iloon mutta en osaa enää nauttia mistään. En käytä pillereitä ehkäisyyn vaan hormonien ja ihonhoitoon. Mietin että pistän huomenna stopin koko hommalle, eivät taida olla pillerit minun juttuni ainakaan tässä vaiheessa elämää. Mieluummin elän vartalo surkeana kuin mieli surkeana.
079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


gfg5 kirjoitti:

Onko kaikissa e-pillereissä oikeasti niin kiduttavat sivuvaikutukset vai ovatko ainoastaan minun aivoni näin yliherkät? Vasta kolme päivää olen syönyt ja tuntuu että koko elämä on romahtamassa. Kaikki oli ennen aloitusta hyvin ja olin todella onnellinen ja nyt en tunne itseäni lainkaan omaksi itsekseni. Ensimmäiset sivuvaikutukset olivat järkyttävä ja epänormaali nälän lisääntyminen vaikka olisinkin jo syönyt ja lisääntynyt unen tarve vaikka nukun ihan riittävästi. En osaa enää rakastaa ja kaikki intohimo on elämästä poissa. Nyt kahden päivän ajan en ole muuta kuin maannut huoneessani ja itkenyt täysin mitättömiä asioita joista mieleni haluaa vetää aivan järkyttävän draaman. Juuri nyt on pää kipeä eikä tee mieli syödä tai nähdä ketään. Ajattelen kuolemaa ja tekee mieli viillellä. Voivatko nämä olla vain aloitukseen kuuluvia ja menevätkö ne ohi? En haluaisi koko kesää pilata kun olisi niin paljon aihetta iloon mutta en osaa enää nauttia mistään. En käytä pillereitä ehkäisyyn vaan hormonien ja ihonhoitoon. Mietin että pistän huomenna stopin koko hommalle, eivät taida olla pillerit minun juttuni ainakaan tässä vaiheessa elämää. Mieluummin elän vartalo surkeana kuin mieli surkeana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu