keskusta lähtenyt samoille linjoille persujen kans

yrittävät saada kannatusta vaikka kaikkihan sen tietää että kepulaiset on kaxnaamasta sakkia! Oltiin niin yhtä perhettä ennen kokoomuksen kans. Minä en ainakaan vielä ole unohtanut kepulaisten 10 000euron jätevesi lakeja jne. jotka ne mul-kut ottasivat uudelleen esille jos pääsisivät isoimmaksi puolueeksi. Ainut hyvä vaihtoehto perussuomalaiset!
471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vanhanen kylvi,persut niittää

Äänestä
  • Olen kyllä sitä mieltä että Matti Vanhaselle persut ovat suuressa kiitollisuuden velassa.

    Vieläkin puistattaa kun muistan miten Vanhanen lupasi jatkaa vaan edelleen pääministerinä vaalien tuloksesta riippumatta.

    Kekkos-syndrooman oireet olivat silmiinpistävät.

    Kekkonen kirjoitti ensin testamenttiaan että "kun minä kuolen..." mutta muutti sen sitten myöhemmin muotoon "JOS minä kuolen..."

    Äänestä

Niihän demaritkin lähti viime eduskuntavaaleissa samoja asioita ajamaan kuin perussuomalaiset mutta kun vaalit oli ohi niin politiikka muuttui toiseen suuntaan.

Todellinen huijaus demareilta ja pettää äänestäjiä ja tarkoitus oli vaan viedä ääniä pois perusuomalaisilta .

Sama asia on keskustassakin menossa kun itse olivat hallituksessa viime kaudella niin ajoivat kovalla linjalla eu tukirahojen myöntämistä.

Äänestä

kepulaiset ovat populisteja siinä missä persutkin. Demarit huijaa kaikista eniten, vappupuheissa luvataan kuu taivaalta mutta niin vaan menee Urpilainen bilderberg-kokoukseen saamaan toimintaohjeet

Äänestä

Kommentoi aloitusta


persu----------- kirjoitti:

yrittävät saada kannatusta vaikka kaikkihan sen tietää että kepulaiset on kaxnaamasta sakkia! Oltiin niin yhtä perhettä ennen kokoomuksen kans. Minä en ainakaan vielä ole unohtanut kepulaisten 10 000euron jätevesi lakeja jne. jotka ne mul-kut ottasivat uudelleen esille jos pääsisivät isoimmaksi puolueeksi. Ainut hyvä vaihtoehto perussuomalaiset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu