Poliisi jahtasi sunnuntaina Forssassa törkeästi kaahannutta miestä.
27-vuotias loimaalaismies kaahasi moottoripyörällään ympäri kaupunkia yrittäen karistaa poliisiautoa hänniltään.
Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Humalaisen motoristin takaa-ajo alkoi, kun poliisit yrittivät pysäyttää miestä iltakahdeksalta Forssan keskustassa. Poliisien tarkoituksena oli tarkistaa miehen ajokunto. Motoristi päättikin ampaista karkuun.
Poliisitiedotteen mukaan mies ajoi päin useita punaisia liikennevaloja. Hänen nopeutensa oli välillä jopa 130 kilometriä tunnissa, kun alueella olisi saanut ajaa neljääkymppiä. Välillä motoristi ajoi pitkin kevyen liikenteen väyliä.
Takaa-ajo päättyi ulosajoon. Puhalluskokeessa mies puhalsi 0,75 promillea. Alkoholin lisäksi miehen epäillään käyttäneen huumaavia aineita. Hänellä ei ole ajo-oikeutta, sillä hänet oli jo aiemmin määrätty ajokieltoon.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Joo. Rattijuopoilta pitäisi ottaa kortti pois.
Aina vainotaan:
2.7.2012 aamulla 06.00 aikaan Kormuntiellä Riihimäellä ajoi poliisin pitämään puhallusratsiaan 39-vuotias mieshenkilö henkilöautolla. Puhallustulos 0,42 mg/litra hengitysilmaa. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena.
On se typerää yrittää väkisin saada lisärangaistuksia motoristille. Eikö riitä että ylinopeudesta sakotetaan? Jos ylinopeudesta narahtaa ei oikeudenmukaisuuden vuoksi saisi missään nimessä mm. puhalluttaa. Ei, se on väärin. Yhdestä rikoksesta rankaisu tulisi riittää! Anneli Auerkin väkisin tehtiin syylliseksi useisiin rikoksiin. Samoin Pekka Auvinen. Mielestäni jos rattijuoppo pysäytetään ja sillä on vaikka pikkulapsia juuri raiskattuna takapenkillä niin ei kaveria saisi enää pedofiliasta tuomita jos kerran jo rattijuoppudesta rangaistaan. Ei,se olisi epäoikeudenmukaista. Se olisi vain tarkoitushakuista vainoamista ja syyllistämistä.
Lisäksi rattijuoppoa ei saisi pidättää eikä laittaa ajokieltoon jos kiistää syyllisyytensä. Silloin tulisi kuskin päästää jatkamaan matkaansa ja vasta sitten käräjillä saisi ottaa kortin pois jos siihen aihetta. Sama juttu jos vaikka suojatiellä narkkari ajaa pikkulapsen päälle niin ei saisi yliajajaa pidättää eikä edes ajoa estää sillä jos kuski vaikka kiistää tapahtuman ettei muista kenekään päälle ajaneensa niin silloin pitää tosiaan kuski päästää jatkamaan matkaansa välittömästi. Käräjillä sitten vasta katsottaisiin rangaistukset.
Poliisipartio sai lauantaina iltapäivällä ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Muurolan suunnalla. Partio tavoitti epäillyn Muurolassa ja puhallutti tämän. Puhallustulos oli 2,01 promillea. Mieskuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Mies jäi kiinni yli kolmen promillen rattijuopumuksesta ja ajo-oikeudetta ajamisesta Ylöjärven keskustassa Mikkolantiellä maanantai-iltana.
Vuonna 1966 syntynyt paikkakuntalainen yritti pysäköidä henkilöautoa terveyskeskuksen kohdalla sijaitsevalla parkkipaikalla yhdeksän aikaan illalla. Lähellä ollut ihminen arvasi oikein parkkeerausongelmien aiheuttajan ja otti yhteyden hätäkeskukseen.
Poliisin mittariin puhaltaminen näytti törkeät lukemat, ja mies määrättiin verikokeeseen
Näiltä ajo-oikeudetta ajaviltakin pitäisi ottaa ajokortti pois. Loppuisi se kännissä ajelu siihen.