Tietääkö kukaan, mistä löydän Niinistön blogikirjoitukset ennen hänen valintaa presidentiksi? Hänen bloginsa vain kiittää ja kumartaa, eikä päästä lukemaan aikaisempia kirjoituksia.
Niinistön blogitekstit ennen valintaa presidentiksi
MK2012
351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näillä palstoilla hyväksytään edelleenkin solvaavia ja halventavia kirjoituksia rakkaasta, pätevästä, ei ketään loukkaavasta Tarjasta. Eivät ole moderaattorit hereillä.
Niinistö osoittaa toiminnallaan sen, mihin hän pyrkii. Jokainen, joka seuraa politiikkaa voi arvioida, mitä mainostoimistot ovat luvanneet ja mitä on toteutumassa. Odotetaan puoli vuotta. Sitten nähdään totuus Niinistön toimista kansan hyväksi. Tosin todennäköisesti toimet suosivat rikkaita eikä köyhiä.
halonen loukkasi ihmisten oikeudentuntoa poistamalla kaltaisiltaan ökyrikkailta varallisuusveron.
Antoi toveri liliukselle velat anteeksi ja nimitti toveri liikasen pankkiin.