Istuskelen tässä asuntovaunussani ..

alex.kasi

ja mietin että mikähän joitain kirjoittajia täällä adventismi palstalla oikein vaivaa?

Eniro on antanut ihmisten käyttöön nämä palstatilat ja jopa niin, että erilaiset intressialueet on rajattu jotta jokainen voisi helpommin löytää sinne missä keskustellaan asioista jotka heitä kiinnostavat.

Aikanaan keskustelivat adventistit Herätysliikkeet-palstalla, keskustelu oli aika ajoin turhauttavaa ja kun adventisteja siellä oikein mollattiin ja hätisteltiin pois, niin joku viimein pyysi adventisteille oman palstan, siitä on kai 5 - 6 vuotta ja keskustelu siirtyi tälle palstalle. Ei aikaakaan kun samat ihmiset jotka olivat hätistelleet adventisteja pois Herätysliikkeiden palstalta alkoivat saman mollaamisensa nyt Adventismi palstalla. No, tiettyyn rajaan asti se ei haittaa, mutta jos aletaan - niinkuin nyt on joku tehnyt - että täysin tietoisesti muutetaan minun kirjoituksiani täysin erilaisiksi ja sanotaan sitten että ei noita alexin kirjoituksia ymmärrä kukaan - silloin on menty liian pitkälle - mielestäni.

Olen miettinyt että miksiköhän joku (jotkut?) tekevät sellaista?

MIkä näitä ihmisiä oikein vaivaa? Ovatko he todella sananvapautta vastaan? vai mistä on kysymys ? Haluavatko he sananvapauden vain itselleen? Entä uskonvapaus - miksi se häiritsee niin suunnattomasti, että maailmassa on ihmisiä jotka uskovat Jumalaan??

43

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastaa ole hyvä.

      Alex on Puosu vaari ?
      Alex on pyh!?
      Alex on nikkivaras?
      Alex sotkee pastalla?

      • Ei ole..

      • alex.kasi kirjoitti:

        Ei ole..

        Vaikka Puosu vaari olisin mielelläni.. - pyh! ei ole oikein minun makuuni, - nikkivaras on mielstäni vain palstaa pilaamassa vaikka sen tekeekin aika avoimesti niin se on mielestäni turhaa - ja se että olen kirjoitellut näillä palstoilla kai kohta 10 vuotta kai kertoo että en halua näitä pilata tai sotkea.

        Taidat olla itse se sotkija - sinäkö vääristelit minun kirjoituksiani ja valitit sitten ettet muka ymmärtänyt sepustuksiasi ja vielä kehtasit syyttää minua ??

        Miksi minä vääristelisin omia kirjoituksiani? ja kirjoittaisin perään että olen täysi pöhkö, Haloo ???

        alex

        "Miksi minä vääristelisin omia kirjoituksiani?"

        Sotkeaksesi ja voidaksesi syytää toisia.
        Lisäksi puosuvaarin kirjoitus on allekirjoitettu sinuna, joten kyllä se hämmennystä herättää.

      • vaikka kuin helppoo
        helel kirjoitti:

        "Miksi minä vääristelisin omia kirjoituksiani?"

        Sotkeaksesi ja voidaksesi syytää toisia.
        Lisäksi puosuvaarin kirjoitus on allekirjoitettu sinuna, joten kyllä se hämmennystä herättää.

        On voinut olla provo ihan hyvin. Joku nikkivaras otti Puosu vaarin nikin ja kirjoitti alle alex.

        Minä pystyn aivan hyvin samalla tavalla tekemään helelistä Valon Viestin, jos vain haluaisin.

      • . . .
        vaikka kuin helppoo kirjoitti:

        On voinut olla provo ihan hyvin. Joku nikkivaras otti Puosu vaarin nikin ja kirjoitti alle alex.

        Minä pystyn aivan hyvin samalla tavalla tekemään helelistä Valon Viestin, jos vain haluaisin.

        "Minä pystyn aivan hyvin samalla tavalla tekemään helelistä Valon Viestin, jos vain haluaisin. "

        Heh, tämä taas ei todista mitään..

      • helel kirjoitti:

        "Miksi minä vääristelisin omia kirjoituksiani?"

        Sotkeaksesi ja voidaksesi syytää toisia.
        Lisäksi puosuvaarin kirjoitus on allekirjoitettu sinuna, joten kyllä se hämmennystä herättää.

        Olisi aika hölmöä että minä kymmenen vuoden kirjoittelujeni jälkeen alkaisin kirjoittelemaan tuollaiselta älyttömältä pohjalta?? Kun joku ateisti ei ymmärrä mitä kirjoitan ja valittaa ettei ymmärrä .. mutta kun monet nmuut ymmärtävät oikein hyvin - alakisinko sekoittamaan omiua kirjoituksiani - haloo !?
        Vain se joka on palstalla riitelemässä voi saada edes tuollaista päähänsä - minä haluan keskustella uskosta ja miksi ihmiset voivat uskoa Raamattuun.

        Minä jopa ymmärrän että se voi kismittää ateisteja että usko voidaan motivoida myös järjellisesti, mutta minä en ymmärrä että pilataan keskustelut kun ei enää omat argumentit riitä.

        alex

    • Hej alex. kasi!
      Niin se vain on, ettei asialliset Raamattu aiheiset keskustelut näy kiinnostavaan ketään. Laitoin jokupäivä sitten mielestäni hyvän aiheen keskusteltavaksi, mutta eipä tuo vaikuta pahemmin kiinnostavan näitä palstan kaunaisia, syyttäjähenkisiä ihmisiä. Tuollainen tyhjänpäiväinen itsekeskeinen vänkäys sensijaan näkyy poikivan pitkiä keskustelu linkkejä.

      Olisi todella mukavaa keskustella Raamatusta ja saada monia ihmisiä ymmärtämään uskon todellinen tarkoitus, mutta se näkyy olevan mahdotonta tällä palstalla.

      Senvuoksi olenkin alkanut kirjoitella muualla ja aika harvoin viitsin tänne enää tulla, vaikka juuri itse olin aikoinaan pyytämässä enirolta adventisteille omaa palstaa.

      • Mikä sinua ja alexia estää keskustelemasta asiasta palstalla?

      • Hei Iita :)
        Olet ihan oikeassa, ei täällä ole oikeastaan enää käydä minkäänlaista keskustelua - on sellaista "kyllä meidän isä teidän isän voittaa" - tyyliä. Vängätään ja syytellään ihmisiä ties mistä. Kysellään että kuka se nyt tekee ja mitä se nyt tekee, vai onko tekemättä ja jos on niin miksi ja miksei se nyt jo vastaa kun kysyin, varmaan sillä on jotain salattavaa .... ja nyt joku välkky muutteli minun kirjoituksiani toisiksi ja IHMETTELI sitten perään, kun hän ei niistä mitään tajunnut.. :)) siis ?? haloo.. on se niin lapsellista touhua ... en muuta sano. :) ...

        Niin, kyllä minä sen muistan kun tämä Adventimi palsta saatiin - oli kai joskus 2006 - jos en nyt ihan väärin muista ja oltiin siinä toivossa, että voitaisiin keskustella asioista eikä ihmisistä.

        alex

      • alex.kasi kirjoitti:

        Hei Iita :)

        "jos en nyt ihan väärin muista ja oltiin siinä toivossa, että voitaisiin keskustella asioista eikä ihmisistä. "

        Alex, sinä kommentoit itse erittäin usein toisia kirjoittajia. Niin teet nytkin.

        Ketä minä kommentoin?

        Sinua? :)

        Vai ketä?

      • helel kirjoitti:

        Mikä sinua ja alexia estää keskustelemasta asiasta palstalla?

        "helel":le!

        Kuule helel, me olemme alexin kanssa niin samoilla linjoilla, että meistä ei kumpikaan hyödy mitenkään niistä Raamattu keskusteluista. Minusta on ihan oikein tuoda eriäviäkin mielipiteitä esiin, kunhan ne perustuvat oikeasti Raamattuun, sillä meidän tehtävämme on täällä toimia nettievankelistoina ja tehdä Raamattua tunnetuksi. Jeesus voi toimia pienenkin ihmisen välityksellä ja saada paljon hyvää aikaiseksi, jos ihminen on kokosydämisesti antautunut hänen käytettäväkseen.

      • alex.kasi kirjoitti:

        Ketä minä kommentoin?

        Sinua? :)

        Vai ketä?

        Et tiedä ketä kulloinkin kommentoit?
        Ehkä kuljen sitten jatkossa perässäsi ja huomautan aina kun huokaan henkilökommentointia.
        Sitä on joskus sokea imien tekemistensä suhteen.

      • helel kirjoitti:

        Et tiedä ketä kulloinkin kommentoit?
        Ehkä kuljen sitten jatkossa perässäsi ja huomautan aina kun huokaan henkilökommentointia.
        Sitä on joskus sokea imien tekemistensä suhteen.

        ??? Ensin kirjoitit :

        ""Alex, sinä kommentoit itse erittäin usein toisia kirjoittajia. Niin teet nytkin.""

        Ja kun minä kysyin että
        ""Ketä minä kommentoin? Sinua? :) Vai ketä?""

        Vastasit että et tiedä.

        --------------
        Minä kerroin Iitalle kuinka palsta toimii (tai oikeastaan ei toimi) ja kuinka joku palstalla muutteli kirjoituksiani sellaiseksi että niistä ei saanut mitään selvää ja sen IHMETTELI sitten että niistä ei saanut mitään selvää. ?? Viisasta?

        Tarkoitatko, että en olisi mielestäsi saanut kertoa? Hah hah .. luehan omia kirjoituksiasi ja tee parannus ..

        "Vastasit että et tiedä. "

        Missä vastasin että en tiedä. Kopioi tähän perään. SINÄ valitat siitä että sinun kommenttejasi vääristellään, MITÄ teet nyt ise?!

      • etkö itse huomaa
        helel kirjoitti:

        "Vastasit että et tiedä. "

        Missä vastasin että en tiedä. Kopioi tähän perään. SINÄ valitat siitä että sinun kommenttejasi vääristellään, MITÄ teet nyt ise?!

        Sovitaanko, helel, että alat sitten vasta huomauttelemaan toisille henkilökommentoinnista, kun olet itse päässyt siitä pahasta tavasta eroon.

        Olet niin kovin kärkäs huomauttelemaan toisille sellaisesta, mitä sinä itse teet kaikkein eniten.

      • etkö itse huomaa kirjoitti:

        Sovitaanko, helel, että alat sitten vasta huomauttelemaan toisille henkilökommentoinnista, kun olet itse päässyt siitä pahasta tavasta eroon.

        Olet niin kovin kärkäs huomauttelemaan toisille sellaisesta, mitä sinä itse teet kaikkein eniten.

        Vääristelit sanomisiani Ales ja nyt nolona käyt henkilöön.
        Ehkä sinun ei kannata jatkossa puhua muiden tekemisistä mitään ennen kuin parannat tapasi.

      • Sirkka-Iita kirjoitti:

        "helel":le!

        Kuule helel, me olemme alexin kanssa niin samoilla linjoilla, että meistä ei kumpikaan hyödy mitenkään niistä Raamattu keskusteluista. Minusta on ihan oikein tuoda eriäviäkin mielipiteitä esiin, kunhan ne perustuvat oikeasti Raamattuun, sillä meidän tehtävämme on täällä toimia nettievankelistoina ja tehdä Raamattua tunnetuksi. Jeesus voi toimia pienenkin ihmisen välityksellä ja saada paljon hyvää aikaiseksi, jos ihminen on kokosydämisesti antautunut hänen käytettäväkseen.

        "helel":le!
        Tarkoitin siis sitä, kun kysyit että:"Mikä sinua ja alexia estää keskustelemasta asiasta palstalla? " Meillä ei ole mitään UUTA annettavaa toisillemme Raamattukeskusteluissa, kun uskomme lähestulkoon kaikessa juuri samoin, siksi meidän keskustelu onkin yleensä vain samanhenkisyyttä ja toinen toisensa tukemista.

        Pääasia olisi kuitenkin keskustella siitä, että miten adventistit ovat ymmärtäneet Raamatun ja miten he uskovat. Sinullakin on siis oikeus kysyä adventistilta, että miten hän uskoo, ja uskoa myöskin se, mitä hän itse sanoo uskostaan, eikä vängätä häntä uskomaan kuten sinä mahdollisesti uskot.

        Raamatun aiheista voimme myöskin tällä palstalla keskustella, koska olemme kristinuskon palstoilla, johon adventismikin kuuluu.

        Näin jos näillä palstoilla toimisimme, toinen toistamme kunnioittaen, niin keskustelu pysyisi asiallisena ja joustavana.

      • hiukan palautetta
        Sirkka-Iita kirjoitti:

        ". Sinullakin on siis oikeus kysyä adventistilta, että miten hän uskoo, ja uskoa myöskin se, mitä hän itse sanoo uskostaan, eikä vängätä häntä uskomaan kuten sinä mahdollisesti uskot."

        Minä en tarvitse lupaasi julistamiseen tai adventistien oppien kyseenalaistamiseen.
        Kommenttisi oikeastaan kertoo jo kaiken: kun ei ole perusteita mihinkään, silloin linnoittaudutaan kaiken muun mahdollisen taakse ja ruvetaan tuuppimaan "vääriä" ihmisiä pois.

        Sinun uskosi perustuu puhtaaseen huuhaahan, se ryhdy sellaista vesittämään.

        Palsta ei myöskään lukeudu kotirauhan piiriin vaan tämä on julkisen median vallassa, Eniron palsta. Jos te haluatta palstan jossa teiltä tulee ensin kysyä lupa kommentointiin, perustakaa sellainen itse. Veikkaan että saatte pitkän päälle keskustella siellä ihan rauhassa uskonne kyseenalaistajilta.
        Voitte antaa foorumille vaikka nimeksi: Adventismin norsunluutorni.

        "Näin jos näillä palstoilla toimisimme, toinen toistamme kunnioittaen,"

        Sinä et ole toisia kunnioittava vaan käyt henkilöön ja ryhdyt sanelemaan mitä muut saavat sanoa ja mitä eivät. Ymmärrät varmaan että sinua ei kuunnella.

        "kristinuskon palstoilla, johon adventismikin kuuluu."

        Kuuluu Nikaian kirkolliskokouksessa väkisin muodostettuun kristinuskon muotoon, joka nojaa enemmän hellenistisiin ja roomalaisin printeisiin kuin alkuperäiseen Jeesus-liikkeeseen.

      • pyh!
        hiukan palautetta kirjoitti:

        Höpöhöpö.

      • hiukan palautetta kirjoitti:

        Hmm - Sirkka-Iita sanboi että sinullakin on oikeus kysyä - ei hän sanonut minä annan sinulle luvan kysyä - oletko niin tuon oman inttämisesi pailoissa että et näe asioita niiden oikeassa valossa.

        Ja väitteesi että
        ## kun ei ole perusteita mihinkään, silloin linnoittaudutaan kaiken muun mahdollisen taakse ja ruvetaan tuuppimaan "vääriä" ihmisiä pois. ##
        ei sovi Sirkka Iitaan alkuunkaan.

        Jos nyt olet Raamattuun uskova - niin miksi et käyttäydy bkuin sellainen ?

        Minä olen sata procenttisesti varma, että jokaisella meistä on oppimista myös uskon asioissa ja paras tapa keskustella asioista on toisen ajatusten oikein tulkitseminen - huonoin tapa on alkaa väittämään tietävänbsä toisen uskosta enemmän kuin tämä itse.

        Se mikä pääasiassa erottaa erilaiset Raamattuun uskovat ihmiset on uskotaanko, että ihmisellä olisi kuolemattomuus itsessään tai uskotaanko että kuolemattoimuuden voi saada armosta ja oppimisen ja kuuliaisuuden kautta Jumalalta. SE on se suurin ero jota seuraa kaksi erilaista tulkintaa koko Raamatusta. Kaipa sinäkin sen tiedät entisenä Jehovan todistajana.

        Omaan kuolemattomuuteensa uskova ei tarvitse Jumalalta muuta kuin pääsylipun taivaaseen, koska hän uskoo jo olevansa kuolematon.
        Omaan kuolemattomuuteensa uskova uskoo lähes aina myös ikuiseen piinaan koska hänen pasmansa sekoavat tämän kuolemattomuus asian myötä. Hänelle Jumala on Luoja joka loi elämää ikuisesti kitumaan..
        Omaan kuolemattomuuteensa uskovan on erittäin vaikea selittää miksi Jeesuksen kuolema avaa hänelle taivaan portit.. Selityksistä tulee aina ontuvia ja jotenkin spiritismisiä..
        Omaan kuolemattomuuteensa uskova puolustaa oppinsa jumalaa - siten että ikuinen kidutus on syntisen vika, koska tämä ei rakasta piinaavaa jumalaa kaikesta sydämmestään ja sielustaan..
        Kun Raamattu puhuu kuolemasta - tulkitsee omaan kuolemattomuuteensa uskova sen vain siirtymiseksi elämästä toiseen
        kun Raamattu puhuu ihmisen tuhoutumisesta tulkitsee omaan kuolemattomuuteensa uskova sen ikuiseksi piinaksi..
        Jeesuksen uhrista tulee eräänlainen kidutusnäytelmä - jonka jälkeen Jeesus astui alas tuonelaan - koska Jeesus ei kuollut.

        Näitä vaikeuksia ei ole sillä joka ymmärtää, että vain Jumalalla on kuolemattomuus ja ymmärtää MIKSI näin on - että ymmärtää että ihminen kun kuolee hän tosiaan lakkaa elämästä ja ymmärtää että MIKSI näin on.

        Kun Jeesus kuoli hänkin lakkasi elämästä kunnes Jumala hänet heräytti kolmantena päivänä kuolleista. Ei se tarkoita, että jumalauus olisi kuollut - yhtä vähän voisi jumalauus muuttua - kuin kuin totuus olla valhetta - mutta Jeesus joka oli ilman syntiä - kuoli ja haudattiin ja nousi kolmantena päivänä kuolleista kun Jumala hänet herätti.

        Jeesus kuoli sen kuoleman joka olisi ollut niiden jotka hän osti ja nosti synneistään jotka olivat kuoleman omia. Tämä on niin selvää ja helposti ymmärrettävää että sen tajuaa kuka tahansa - jos haluaa.

        Siksi on surku hupaisaa lukea, kun sinä kirjoitat että Sirkka-Iita linnoittattuu kaiken muun mahdollisen taakse ja alkaisi tuuppimaan "vääriä" ihmisiä pois.

        Se on tosiasiassa valheellinen syytös (joihin tällä palstalla valitettavasti saa tottua) .. Jokainen saa kirjoittaa siitä mitä itse ajattelee - luonnollisesti - mutta että te väitätte tietävänne myös mitä muut ajattelevat - jopa siinä määrin että kun joku kirjoitta omia näkemyksiään - VÄITÄTTE ETTÄ EI NE OLE KIRJOITRTAJAN OMIA NÄKEMYKSIÄ?

        Totuus on että niin Sirkka-Iita kuin minäkin voimme keskustella jokaisesta uskomme osasta siten, että se joka haluaa myös ymmärtää mistä on kysymys - uskoi hän sitten samalla tavalla tai ei. Ei keskusteluja käydä siksi, että käännytettäisi muita ajattelemaan samoin kuin itse vaan siksi että asioita valotetaan eri tavalla ja eri kantilta. Kyllä jokainen saa ja täytyykin ajatella itse.. muutoinhan keskustelut olisivat tarpeettomia.. Katsos helel - ei minun tarvitse puolustaua ketään vastaan - minulla on se mitä minulla on ja sen perustuksia ei muuta muuta mikään.. Olen sanonut aikaisemmin ja sanon taas - keskustelen aina ja olen valmis vastaisuudessakin keskustelemaan omasta uskostani ja omista ajatuksistani - tee sinä samoin..

        alex

      • helel kirjoitti:

        Vääristelit sanomisiani Ales ja nyt nolona käyt henkilöön.
        Ehkä sinun ei kannata jatkossa puhua muiden tekemisistä mitään ennen kuin parannat tapasi.

        Taasko se olin minä :)
        Oletko sinä luulosairas ? Siis ihan vakavasti sanoen - sinä nimittäin oletat asioita ja sitten pidät olettamuksiasi niin varmoina (tai ainakin olet pitävinäsi) että jaat korvapuustin toisensa perään periaatteessa kenelle vain ..

        Minulle tuo johtuu epävarmuudestasi.
        Miksi muuten erosit Jehovan todistajista ? Tai olitko Jehovan todistaja? Kirjoittelustasi ainakin saa sen kuvan - entinen Jt - joka on joutunut elämänsä kriisiin ... Pitääkö paikkansa? Siis kysyn vain - kun se siltä näyttää - eikä varmaankaan vain minulle.
        '
        alex

    • Keskustellaan lapsukaiset vaikkapa vedenpaisumustarusta, joka herättää hilpeyttä.

      Mitä lihansyöjät söivät Nooan arkissa?

      Minne ulosteet ja ureat kipattiin, kun arkki oli täysin umpinainen?

      Mitä Nooa ja hänen perheensä söivät?

      Teurastettiinko ja uhrattiinko arkissa eläimiä?

      Valmistiko Nooa viiniä arkissaan ja mistä aineksista? Nooa nimittäin tarun mukaan arkin ankkuroituessa Araratille otti niin paljon viiniä, että sammui alasti poikiensa eteen.

      • En tiennytkään, että se Nooa oli kova ryyppymies! :-D Hah hah haa!

        T: Iloinen nauraja

    • Kukas sitä olis kestäny selvin päin, sitä eläinten mylvimistä ja sonnan ja urean löyhkää? Yli vuosi suljetussa "purkissa"?
      Vai oliko se peräti 380 000 vuotta?
      Yksi päivähän oli Nooalle kuin tuhat vuotta. Ei ollut yhtään hauskaa.

      Miettikääpä sitä, että arkissa oli tarun mukaan 8 ihmistä, joista 6 oli lapsia ja tuhansittain, ellei satoja tuhansia eri eläinlajeja ja vielä pareittain ja toisia samaan heimoon kuuluvia eläimiä 7 paria.
      Nämä kahdeksan ihmistä ruokkivat ja hoitivat kaikki eläimet arkissa?

      Nyt saa nauraa: Heh! Heh! ja Hih! Hih!

      Tällaisia taruja jotkut ottavat vielä ihan tosissaan ja pitävät vedenpaisumuskertomusta tositarinana. Hih!

      • Olet 100% oikeassa. Nooan arkille ja vedenpaisumukselle voi nauraa erittäin makeasti. AAHAAHAHHAAAH! :-D

        T: Iloinen nauraja

      • "arkissa oli tarun mukaan 8 ihmistä, joista 6 oli lapsia ja tuhansittain, ellei satoja tuhansia eri eläinlajeja ja vielä pareittain ja toisia samaan heimoon kuuluvia eläimiä 7 paria.
        Nämä kahdeksan ihmistä ruokkivat ja hoitivat kaikki eläimet arkissa?"

        Mikään ei kerro että he olivat enää lapsia, mutta muuten tuo kertoo oikein hyvin miten mahdoton koko juttu on.

      • näin se on...
        helel kirjoitti:

        "arkissa oli tarun mukaan 8 ihmistä, joista 6 oli lapsia ja tuhansittain, ellei satoja tuhansia eri eläinlajeja ja vielä pareittain ja toisia samaan heimoon kuuluvia eläimiä 7 paria.
        Nämä kahdeksan ihmistä ruokkivat ja hoitivat kaikki eläimet arkissa?"

        Mikään ei kerro että he olivat enää lapsia, mutta muuten tuo kertoo oikein hyvin miten mahdoton koko juttu on.

        Jumala oli suunitellut arkin ja Noa valmisti arkin sen mukaan miten Jumala käski tehdä, ja mikä on Jumalan suunittelema taikka tekemä se on täydellinen ja syntiin langennut ihminen ei ole niin viisas että pystyisi sitä edes arvostelemaan.
        Siksi se tuntuu meidän järkeemme mahdottomalle koko juttu.

      • laumojen tuoksu
        näin se on... kirjoitti:

        Jumala oli suunitellut arkin ja Noa valmisti arkin sen mukaan miten Jumala käski tehdä, ja mikä on Jumalan suunittelema taikka tekemä se on täydellinen ja syntiin langennut ihminen ei ole niin viisas että pystyisi sitä edes arvostelemaan.
        Siksi se tuntuu meidän järkeemme mahdottomalle koko juttu.

        näin se on kirjoittajalle..... Matkasihan Israelin kansa erämaassa 40- vuotta, eikä vaatteet kuluneet.

        Mitä Jumala on Nooan- arkissa tehnyt tämän keskustelun aiheen mukaan, se kristityille ei ole ongelma, asia on hoidettu..

        Mutta tämänpäivän arkki, so. Jeesuksen pelastusarkki, niin täällä meinaa jumalattomuuden lannotus tuoksahdella perinpohjin, varsinkin lauman haju meinaa tunkea ulkopuolelta sisäpuolelle.
        Omahajuisena meinaavat sisälle, eivätkä ymmärrä, että pitää puhdistautua ennen arkkiin tuloa, ts. tehdä parannus.

    • Totuuden Pasuuna

      Jos Jumla olisi suunnitellut arkin, niin ei kai hän niin typerä ollisi ollut, että antoi tarun juoppohullun Nooan rakentaa 120 vuotta puusta laivaa, vaan Jumala olisi rakentanut arkin itse yhdessä päivässä ja antanaut sen Nooalle.

      Sinun nimittämäsi "Syntiin langennut" ihminen on paljon viisaampi nyt kuin silloin tarun vedenpaisumuksen aikaan, joten voimme hyvällä syyllä sanoa, että vedenpaisumustarina on täyttä puppua ja vain hauska satu.

      • näin on...

        Eihän Jumala olisi käskenyt Noan rakentamaan arkkia jos Noa olisi ollut juoppohullu, jos ihminen kerran lankeaa hän voi nousta siitä, tuo arvostelu Noasta on vain ihmisjärjen päättelyitä.

      • Tottuuden pasunalle.

        Pistetään valoa, tälle epävireiselle pasunistille, jonka virityspöökeli ei ole B-viritteisen pasunan kohdalla oikeassa kohdassa, eikä vetopöökelillä asiaakaan voi korjata, koska sävetasoa ei ole taivaallisen a- n mukaisessa vireessä.

        tämä 120- vuotta oli jumalattomille pelastussaarnan ja Jumalan pitkämielisyyden mitta. Kun ei kuunneltu, tuli tuomio ja kuolema.

        Sama tänäänkin. Jumalan olisi oikeus surmata jumalaton nyt ja heti, tässä ja nyt ja heittää helvetin tuleen.

        Mutta tämä 120- vuotta riittää sinunkin kohdalla saarnapituudeksi.
        Jos ei käänny ja tee parannus, lopputulos on sama..... Kuolema...

        Eli pelastusarkki on edessä, mutta aatamilais- Kainilaisuus sokeana räksyttää ovilla ja haisee tuo laumasi haju hirvittävän pahalle.

        Sinä et sitä huomaa, koska laumasi ympärillä on susijoukkoa joka hieroo itseänsä omissa mielensaastutushajuissa.. Ulisette mitä ulisette..

      • lisäys..
        Tottuuden pasunalle. kirjoitti:

        Totuuden pasunalle kirjoitus ei ollut Alexin, vaan naapurin kirjoitus.... että näin, epävirieys pasunistille...

    • Annu ******

      Ihmisen vihollinen, Jumalan vastustaja, itse paholainen on kaiken takana. Tottakai hän yrittää saada kaikki lukijat puolelleen. Ei hänellä ole väliä, vaikka ihmiset uskoon tulevat. Se on oikein ja mannaa hänellekin.

      Siinä on vain yksi mutka. Jos he alkavat oikein sydämestään tutkia ja lukea Jumalan sanaa, Raamattua, ja jopa ymmärtää sitä, silloin on itse "piru merrassa". Ainoa ajatus hänellä on: Tämä täytyy saada loppumaan. Se on paholaisen tavoite.

      Niinpä täällä on oikein hyvä mollata ja haukkua meitä ties millä nimellä, ettei meidän kirkas uskomme vain tulisi esille. Sehän on niin selvä, että lapsikin sen ymmärtää. Näin sana itsekin sanoo.

      Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen paholainen on opiskellut tosissaan. Pahojen enkeleiden kanssa hän tekee parhaansa, ettei kukaan enää Jumalaa uskoisi, vielä vähemmän hänen sanaansa lukisi. Hän tietää, että ne jotka sydän avoinna sitä lukevat, saavat Jumalan kaiken avun ja viisauden. Tämä täytyy estää jopa kristillisillä palstoilla.

      Nyt eletään lopun aikaa, joten toteen käy myöskin sana, että paholaisella on kiire. "Voi maata ja merta (=kansat Raamatussa) itse P-ele on astunut teidän luoksenne, ja hän tietää, että hänellä on vain vähän aikaa!" Siksi hän ja hänen agenttinsa täällä riehuvat.

      Se on jo ennalta sanottu, joten ei siitä tarvitse oikeastaan ollenkaan välittää. Näin pitää tapahtua, ennenkuin Jeesus tulee, mutta paholainen ja hänen laumansa ovat voitettuja vihollisisa, joten me voimme mennä uskossa eteenpäin Herramme suojassa. Ei meillä ole mitään hätää, kun pidämme Jeesuksen näkyvissämme. Hänessä eläkäämme ja riippukaamme kiinni. Rukous on avain aamuun ja salpa illalla oveen, sanoi vanha ystäväni. Eikä haukku haavaa tee, ellei paha koira purra saa, sekin pitää paikkansa.

      Olkaamme rohkealla mielellä, Jeesus on voittanut ja antaa meille ikuisen elämän lahjana. Kun hän tulee, emme näe häntä vieraaana, kiitos hänelle.

      • Henas

        Kiitos Annu ajatuksesta: "Rukous on avain aamuun ja salpa illalla oveen!"
        Kiitos myös hartaus hetkestä. Ystäväsi HS

    • Markku Tampio

      Miksi te adventistit ette kirjoita omalla nimellä palstalla, vaan aina jollakin salatulla ja epämääräisellä nimimerkillä kirjoittaen..

      Häpeättekö omaa nimeänne, vai pelkäättekö te, että seurakuntanne ja sijaintinne paljastuu kaikille kaikkialla härmålandissa?

      No onhan se selvää, että jos itsekukin haluaa ikäänkuin vinoilla lähimmäisilleen aiheista, mutta ei julistaa Kristuksen evankeliumia, niin salatun ja epämääräisen nikin takaa sellainen onnistuu erinomaisesti..

      Mutta älkää kuitenkaan olko epäuskoisten jumalattomain kaltaisia, jotka puskien takaa huutelevat pimennoissaan..

      Pukekaa siis yllenne Isä Jumalan koko sota-asu, jota eivät pahain palavat nuolet vahingoita, ja seisokaa pää pystyssä (se ylempi, Jeesuksen veren evankeliumia puolustaessanne..

      "PS. ei kaikkiin epäuskoisten jumalattomain mielipiteisiin tarvitse ottaa kantaa.."

      • ei nimillä välttämät

        Sitä kun on saanut kaikenlaista huumehörhöä puukkojen kanssa vastaansa, niin ei ehdointahtoin niitä halua kotiinsa. Pitää perhettä suojella. Itsestä ei niinkään väliä, mutta nämä toiset.
        Maailma on mennyt malliinsa, että saa viisauttakin käyttää matkassa.

      • kurjalanrannasta

        Riidan haastaja Tampiolle:

        Mistä tuotakaan sinun "nimeäsi" voi pitää uskottavana, ethän ole edes kirjautunut? Ja mitä se sinun todellinen nimesi toisille kuuluukaan? Asiat mistä keskustellaan ratkaisee, eikä s, että miten täydellinen ja komealta kalskahtava nimi kullakin on!

        Annu on Annu, Alex on Alex ja Sirkka on Sirkka. Ei täällä tarvitse puhua nimistä vaan asiasta.

        Annullakin oli rekisteröity nimimerkki, mutta jostakin syystä hän ei vain yks kerta päässyt sillä kirjautumaan, eikä senjälkeen ottanut enää sitä kirjautunutta nimimerkkiä käyttöön takaisin.

        Sekin on yksilön vapautta.

        Ei itselläsikään ole kirjautunutta nimimerkkiä vaan yhtälailla puskista huutelet. Ajettiinko sinut jo helluntalaistenkin sivuilta pois, kun tulit tänne adventisteja haukkumaan?

      • Markku Tampio
        kurjalanrannasta kirjoitti:

        Kyllä tämä nimi, jolla kirjoitan on minun oma nimeni, joka on aikoinaan kirkon kirjoihin nimekseni merkitty..

        Eipä helluntailaisilla ole aihetta. Eikä varsinkaan kaltaisillasi munattomilla adventisteillakaan ole ns. munaa ajaa minua pois miltään palstalta, ellen Minä itse jää oma-alotteisesti lomalle..

        Ja suurimmalle osalle em. palstoilla on tullut jo selväksi se tosiasia, että Minä asun tässä Jyväskylän naapurikunnassa ysitien varrella ja käyn Isä Jumalan minulle uskoman Raamatun sanan kuulolla Jyväskylän vapaa- sekä helluntaiseurakunnissa. Eikä siinäkän tiedossa ole mitään häpeämistä..

        Täsmennä nyt toki, että millä tavalla Minä nyt mielipiteissäni riitaa haastan?

        Se, että Minä kirjoitan mielipiteeni hyvinkin usein silleen raflaavasti suorinvartaloinkerien ei mielestäni ole minkäänsorttista asiain riitauttamista..

      • Markku Tampio
        ei nimillä välttämät kirjoitti:

        Sitä kun on saanut kaikenlaista huumehörhöä puukkojen kanssa vastaansa, niin ei ehdointahtoin niitä halua kotiinsa. Pitää perhettä suojella. Itsestä ei niinkään väliä, mutta nämä toiset.
        Maailma on mennyt malliinsa, että saa viisauttakin käyttää matkassa.

        Vastausta ei nimillä välttämät..

        No onhan se toki tosiasia, ettei aivan kaikille arvaa omaa nimeään julkaista. Ja varsinkaan näillä palstoilla..

        On minuakin vastaan kävellyt tosi kovanluokan kriminaaleja, mutta eipä heidän kanssaan ole tullut senkummemmin erimielisyyksiä, kun keskustelu pysyy kaikkia miellyttävällä asialinjalla.. Ja vaikka Jeesuksestakin olen heidän kanssaan keskustellut ja kehoittanut liittymään Jeesuksen remmiin, niin ei ole puukkoa eikä nyrkkiä nokkarustoon tarjottu, vaan huumorilla eteenpäin..

        Voi olla, että koska minulla itselläni on nahassani merkki siitä, ettei Jumala katso henkilöön eikä paikkaan, kun hän kenetkin kutsuu omaa Poikaansa, Jeesusta seuraamaan, niin se merkki todistaa itsekullekin uskovalle ja jumalattomalle vastaantulijalle sen faktatotuuden Isä Jumalan henkilöön katsomattomuudesta..

      • Annu ;o)

        Nimeni on monessa mukana. Jokainen kohde on kuitenkin päivänvälon kestävä ja oma valintani. En kysy seurakunnaltani lupaa, missä käyn, mutta tiedän, että taivaallinen Isäni näkee. Siksi riman tulee olla melko korkealla.
        Ennen olin rekisteröitynyt tällä annu42-nimellä, jota lapsena käytettiin yhtenä kesänä. Se johtuu toisen nimeni lyhenteestä. Olen menettänyt siihen yhteyden, enkä viitsi toiste enää rekisteröityä. Enirokaan ei ole kommentoinut kirjeitäni, joten olkoon.

        siksi vain Annu

    • ## Olen miettinyt että miksiköhän joku (jotkut?) tekevät sellaista? ##

      Siis millaista tekevät? Kun yleisen syytöksen keskustelufoorumille heittää, täytyisi kyetä toteen näyttämään, mistä asiasta syyttää. Alex miettii, miksi ihmiset tekevät "sellaista", mutta ei ilmeisesti tiedä itsekään, että millaista. Vai tätäkö tarkoittaa? ...

      ## täysin tietoisesti muutetaan minun kirjoituksiani täysin erilaisiksi ja sanotaan sitten että ei noita alexin kirjoituksia ymmärrä kukaan ## (alex-kasi)

      Minun havaintoni on, että alexin kirjoitukset on jätetty rauhaan ja omaan arvoonsa. Itse hän samoja kirjoituksiaan nostelee esiin yhä uudestaan.
      Kuten todistelu, että kaikki pääsevät taivaaseen, kun tuomion paikkaa ei ole olemassakaan, vaan on se kukistettu ja "kuolema nielty".

      Mutta . . . on kirjoitettu:

      Dan. 12:2
      Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään,
      toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.

      Matt. 25:46
      "Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen,
      mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

      Ei ole viisasta viekoitella ihmisiä luulemaan, ettei tuomiota tulekaan, sillä silloin ei pahantekijällä, ainakaan minunkaltaisella isopahalla, riitä motiivia parannuksentekoon. Mutta minä tiedän ikuisesti tarvitsevani Lunastajaa.

      MARKUS 9.
      40 Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.
      41 Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille.
      42 "Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa.
      43 Jos kätesi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että käsipuolena pääset sisälle elämään, kuin että molemmat kädet tallella joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen
      44 , missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu.
      45 Jos jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat jalat tallella heitetään helvettiin
      46 , missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu'.

      En käsitä, millä aasinsillalla alex adventismin sotki aiheeseensa mukaan, mutta adventistien opetus näkyy melko selkeänä adv.kotisivuilla. Kai Arasola on tällä palstalla julkituonut ilahduttavan asian, että adventistin ei enää nykyisin tarvitse uskoa, että paavi olisi antikristus tai paavinvalta petovalta. Hyvä näin, sillä talouselämä on katolilaisuutta suurempi määräilijä. Senhän sanoo jo Raamattukin . . .

      Ilm. 13:16
      Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
      17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku*. [Kreikan ja heprean kirjaimia käytetään myös numeroina.]

      antti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1699
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1075
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1027
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      952
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      91
      794
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      146
      759
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      49
      681
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      661
    Aihe