Kampaamoalalle kuitin antamisen pakko

Aikaisemmin käsityövaltaista Kampaamoalaa suorastaan hemmoteltiin. Erittäin alhainen 12% ALV-verokanta oli kokeiltavana neljän vuoden ajan. Kokeilu kuitenkin loppui tämän vuoden alussa. Nyt Kampaamoala pimeine myynteineen laitetaan entistä kovempaan verosyyniin.

»»"HARMAA TALOUS REHOTTAA KAMPAAMOALALLA
Velvollisuus antaa kuitti torjuisi kauneudenhoitoalan harmaata taloutta.

Yrittäjää koskeva lakisääteinen velvollisuus antaa asiakkaalle kuitti vähentäisi harmaata taloutta parturi-kampaamoissa ja kosmetologeilla.

Näin todetaan kauneudenhoitoalan harmaan talouden torjuntaa selvittäneen työryhmän loppuraportissa. Työministeri Lauri Ihalaisen asettaman työryhmän tehtävä oli tehdä yhteistyössä alan järjestöjen kanssa ehdotukset siitä, miten kassan ja kirjanpidon ohi tapahtuvaa myyntiä voi ehkäistä. "»»
http://www.kauppalehti.fi/omayritys/harmaa talous rehottaa kampaamoalalla/201207208037

Mikäli tuo kuittilapun antaminen on asia jolla Verottaja ja Ihalainen saadaan tyytyväiseksi, niin sellainen lappu varmasti parturikäynneiltä saadaan jatkossa ulos.

Käytetty PC-miniläppäri maksaa n. 150 euroa, ja käytetyn tulostimen saa alle 100 eurolla. Tällaiseen laitekombinaatioon saa helposti ilmaisen ohjelman joka tulostaa nätin ja uskottavan näköisen kuitin aivan kaikille halukkaille parturin asiakkaille.

Se on sitten ihan eri juttua, että mitenkä moni noista miniläppärillä olevista myynneistä viedään firman kirjanpitoon saakka. Mutta se asiakaskuitti kyllä tosiaan saadaan ihan aina ulos.

http://yle.fi/uutiset/sipila_espanja_voisi_korjata_kriisinsa_vuodessa_veroja_nostamalla/6200764

Nythän tosiaan Suomi ja Suomen verottaja kerää korkeata veroa meiltä, että sillä rahalla sitten voimme tukea etelän maissa puoliteholla töitä tekeviä huilailijoita. Espanja, Kreikka ja Italia maksavat 10% keveämpää verokuormaa kuin suomalaiset, ja suuri osa myynnistä noissa maissa tapahtuu pimeänä, maan verottajan ulottumattomissa.

Ihan oikeasti, ei nämä Etelä-Euroopan esimerkit millään lailla kannusta siihen, että täällä Suomessa kannattaa PK-yrittäjän olla kovin tunnollinen ja jämpti noissa ALV:ien ym. maksamisten kanssa.

Kyllä Elinkeinonharjoittajan ja PK-yrittäjän on lopulta katsottava Kreikka-apuja ennen ihan vaan omaa ja oman perheensä etua näissäkin asioissa. Kukaan muu ei sitä tee, eikä sosiaalitoimisto auta, jos yrittäjältä rahat loppuu.
11362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

nyyh nyyh, vali vali

Äänestä

Ihan hyvä jos laki uudistuu ja samalla pistetään verohuijarit kuriin. Ennen kaikkea tämä on palvelus niille yrittäjille, jotka toimivat rehellisesti ja jotka ovat epäreilussa kilpailuasemassa vilunkipellejen vuoksi.

Mitä arvonlisäveroon tulee, niin se on kuluttajan maksama vero jossa yrittäjä toimii vain välittäjänä verottajalle. Se että esim. juuri kampaaja perii tämän veron asiakkaalta, mutta jättää tilittämättä verottajalle, on mitä suurimmassa määrin toisten rahojen varastamista.

Äänestä

""Mitä arvonlisäveroon tulee, niin se on kuluttajan maksama vero jossa yrittäjä toimii vain välittäjänä verottajalle.""

Sen mitä minä olen kuullut, niin keskimäärin suomalainen kuluttaja on aivan yhtä raivoissaan noiden veromiljardien lähettämisestä kevyemmin verotetulle Etelä-Euroopalle.

Ruokakaupassa asioiva kuluttaja tai edes yrittäjäkään vain ei vain voi ALV:lle mitään, sen joutuu kassalla aina maksamaan.

Kauppatiskin toisella puolen oleva kauppias kuitenkin voi. Ja hän myös käyttää tämän edun hyväksensä. Kauppias toteuttaa erittäin laajasti käytössä olevaa, ja hiljaisesti hyväksyttyä YLEISTÄ, eurooppalaista ALV-veromoraalia.

""Se että esim. juuri kampaaja perii tämän veron asiakkaalta, mutta jättää tilittämättä verottajalle, on mitä suurimmassa määrin toisten rahojen varastamista. ""

Jos tämä asia yhtään vaivaa mieltä, niin ajattele pikaisesti läpi ajatuskuvio että Suomesta lähetetään 2000 miljardia euroa kampaamoiden ja muiden yritysten keräämiä ALV-veroja Espanjaan pankkitueksi.

Rahat lähetetään ihan vaan sen takia että espanjalaiset itse voivat säilyttää kevyen verokantansa. Eivätkä espanjalaiset itse joudu kiristämään vyötään ja itse rahoittamaan omia pankkejansa.

Kun tämän suomalaisten niskaan heitetyn epäreiluuden hoksaa, niin ei yhtään kirpaise. Ei haittaa laittaa käteismaksuina saamiaan setelitolloja harmaan kassan puolelle.

Hölmöläistä, suomalaista ylikilttiä PK-yrittäjää ei kukaan tule mitaleilla palkitsemaan taikka pelastamaan. Ihan omiakin kyynärpäitä on toisinaan uskallettava elämässä käyttää.

Äänestä
  • Juuri näin.
    Maksaako valtio yrittäjälle mitään korvausta siitä, että toimii välittäjänä ALV suhteen.
    Miten tämä ALV veronkanto on yrittäjälle langennut vailla korvausta?

    Äänestä

Kreikka talkoot alkavat näkyä kaikessa.

Äänestä

Se kokeiluajan ALV muuten oli 9%

Äänestä

""Se kokeiluajan ALV muuten oli 9% "

No eipä sitten ole ihme että kampaajilla on suuri houkutus nyt päällä. Ennen piti lähettää Valtiolle vajaa kymmenesosa käteen saaduista rahoista, nyt pitääkin lähettää jo lähes neljäsosa koko potista.

Tänään Hesari käsitteli samaa parturi-kampaajien ohimyynnin asiaa pääkirjoituksessaan. Kirjoittaja väitti, että kunhan vaan laitetaan "tyyppihyväksytyn kassan" hankkimisen pakko kampaajille, niin sen jälkeen ohimyynti on täysin mahdotonta.

No ei se nyt vaan ole. Edellä jo kuvattiin halpa laitejärjestely jolla saadaan kuitti aikaiseksi ihan aina. Tämän oman harmaakassan vieressä voi sitten olla se Verottajan haluama tyyppihyväksytty kassalaitekin, ja sinne voi aina nappaista jonkun myynnin sinnekin, niin pysyy verottaja tyytyväisenä.

Minä ainakin olen niin raivona tuonne Etelä-Eurooppaan kärrättävistä rahoista, että teen ihan varmana pimeää myyntiä aina kun se vaan on mahdollista. Ja neuvon muillekin kuinka menetellä niiden kuittiensa kanssa.

Tämä "Pohjoismaisen veronaksajan korkean moraalin ja kilteyden aika" on nyt ohitse. Normaalia eloonjäämiskamppailua tämä tästä eteenpäin nyt on.

Maanosan etelälaidalle miljardeittain meidän rahoja siirrellään, ja ne rahat ei koskaan sieltä takaisin tule.

EVM-kassan 12.5 miljardia euroa on jo nyt menetettyä rahaa, eikä se edes tule riittämään Italian velkoihin. Tuokin kaikki on Suomen velaksi maailmalta ottamaa rahaa. Maksakoon joku muu suomalainen tuon hölmöyden, minä en maksa jos voin sen maksamisen jotenkin vaan kiertää.

Äänestä
  • Rikolliset yrittävät aina selittää toimintaansa. Rikollista toimintasi silti on, jolla yrität pistää maksuja muiden veronmaksajien maksettavaksi. Toivottavasti käry käy.

    Ja sitten vielä perusteihisi. "EVM-kassan 12.5 miljardia euroa on jo nyt menetettyä rahaa, eikä se edes tule riittämään Italian velkoihin. Tuokin kaikki on Suomen velaksi maailmalta ottamaa rahaa."

    Valtaosa mainitsemastasi summasta on takuupääomaa, jota Suomi ei ole ottanut velaksi yhtään mistään.

    Äänestä

Kuluttajista jo 93 % maksaa ostonsa tilastojen mukaan pankkikortilla meidän liikkeessä. Eli teoriassa vain 7 % on enää käteistä rahaa liikenteessä, joka olisi mahdollista pistää "harmaaseen kassaan". Eli tilittämätöntä alvia kertyisi ehkä muutama kymppi kuukaudessa, mikäli käteisen osuus jätetään kokonaan kirjaamatta. Käteinen raha menee kuitenkin kirjanpitoon, koska sitä yleensä tarvitaan esim. siivoustarpeiden, asiakaslehtien, konttoritarvikkeiden tms. pikkutarpeiden ostamiseen jatkuvasti.

Ainahan voi kysyä tutulta asiakkaalta, haluaako hän kuitin. Yleensä ei halua. Vaikka periaatteessa nykyisinkin on velvollisuus antaa kuitti, mikäli sitä joku asiakas kiusallaan pyytää. Kuitilla ei ole mitään merkitystä kuluttajalle ja yrittäjä voi annetusta kuitista huolimatta turvallisin mielin jättää myynnin kirjaamatta niin halutessaan.

Pikkurikollissia veroasioissa ovat kaikki suomalaiset. Kuinka usein vaaditte kuittia lastenammalle maksetusta palkkiosta? Entäs ruohonleikkaajalle tai koiran ulkoiluttajalle? Jäätelökioskilta tai mansikanmyyjältä? Taksista?

Entäs matkakorvaukset, omalla autolla ajetaan ja kilometrejä merkitään varmasti "riittävä määrä". Jotkut työnantajat maksavat verovapaina päivärahoina osan palkasta, vaikka päivärahaoikeutta ei olisikaan. Tai palkanlisää maksetaan verovapaina kilometrikorvauksina, vaikka todellista ajoa ei olisi metriäkään. Esimerkkejä riittää harmaasta taloudesta.

Äänestä

> Rikollista toimintasi silti on,

Mutta kuitenkin VAIN yhtä rikollista kuin mitä se on 70%:ssa, ihan normaalia kaupankäyntiä Etelä-Euroopan maissa. Sieltä minä tämän olen oppinut.
Että Valtiolle on turha liikkeenharjoittajan maksaa mitään veroja, jos ne voi helpolla kiertää, ja silloin Valtio verottaa jotakin muuta tahoa.

> jolla yrität pistää maksuja muiden veronmaksajien maksettavaksi.

Sanoin jo edellä että minun puolestani, maksakoon joku muu suomalainen tuon Etelä-Eurooppan pankkiireille menevän Suomen maksaman pankkituen hölmöyden. Minä en siihen aio osallistua, sikäli kuin vain on vallassni veroa kiertää, edes pienessäkään määrin.

> Toivottavasti käry käy.

No ei ole käynyt 12 vuoteen kuitenkaan. Joten ei taida käydä ihan kohta lähitulevaisuudessakaan, kyllä minä oman hommani osaan.

Sitä paitsi Verottajan on erittäin veikeata pystyä osoittamaan että MITEN PALJON olen veroja kiertänyt. Jos pahimmilleen käy, niin sanon aloittaneeni sen vasta noin kuukausi sitten, kun firmalla alkoi mennä tosi heikosti.

Ei sellaisesta pikkuvilpistä pienelle liikkeenharjoittajalle enempää kuin maksimissaan 2.000 - 3.000 veronkorotksen mätkäystä tule. Sellaisen summan kykenen maksamaan aivan hyvin, jos jostakin syystä sattuisi Verotarkastus pieneen firmaamme tulemaan. Ei ole koskaan tullut, eikä ole viidellä naapurifirmallakaan käynyt, ja samalla lailla nekin kauppaa tekee, pieniä toiminimellä tekeviä kaikki.

Pimeenä olen tehny tennenkin. Omalta kohdaltani erona on nyt vain se, että kerron kaikille muillekin halukkaille että miten käteiskuittien kanssa kannattaa toimia. Autan samassa hädässä olevia muitakin yrittäjiä.

Nuo Etelä-Euroopan pankkituet nyt vaan kussee sen verran polttavasti minun kintuille, että minä kusasen kanssa Valtion suuntaan takaisin nyt.
_____
> > "EVM-kassan 12.5 miljardia euroa on jo nyt menetettyä rahaa,
> Valtaosa mainitsemastasi summasta on takuupääomaa, jota Suomi
> ei ole ottanut velaksi yhtään mistään.

No nythän päästtään asiaan. Kyllä se EVM:n 12.5 miljardia käytännössä on ihan oikeata, Suomen ulkomailta otettavaksi tulevaa velkaa. Alla viite Valtioneuvoston paperiin.

""Valtioneuvoston kirjelmä U 6/2011 vp
»»Suomen osuus EVM kokonaispääomasta olisi 12,5818 miljardia euroa. Tästä 1,43792 miljardia euroa olisi maksettua pääomaa ja 11,14388 miljardia euroa takuupääomaa.
EVM hallintoneuvosto voi päättää kokonaispääoman puitteissa, että jäsenten tulee maksaa 7 pv määräajassa vielä maksamatta oleva osuus pääomasta. »»

Totta se vaan on, että Suomella on ruhtinaalliset 7 pv maksuaikaa maksaa tuo jäljellä oleva 11,14 miljardin euron loppupääomasta. Suomi EI VOI KIELTÄYTYÄ maksamasta. Vaan raha on maksettava heti kun EVM sen rahan meiltä vaatii. Rahan Suomi hankkii velkana ulkomaisilta rahoittajilta ja luovuttaa EVM:lle.

Toisaalta viime viikon EU-huippukokouksen päätös takaa sen, että tuo Suomen koko 12.5 miljardia tullaan tarvitsemaan ja vaatimaan hyvin nopealla aikataululla. http://tinyurl.com/cl8ru6m

Suomen mutinoista piittaamatta, EVM-kassa alkaa tosiaan ostaa rajoituksetta velkamaiden lainapapereita eurooppalaisilta pankeilta. Kun Suomen 12.5 miljardia euroa on maksettuna EVM-kassaan, on kassalla sen jälkeen käytettävissään 500 miljardia rahaa, jolla se voi noita roska-velkakirjoja pankeilta ostaa.

Voi mainita esimerkkinä että Italialla on ulkona 1870 miljardin euron edestä omia velkakirjojansa ja Espanjallla 600 miljardilla. Lisäksi Espanjalaisilla pankeilla on velkaa 3200 miljardin verran.

Kun EVM-kassa alkaa noita valtioiden velkakirjoja ostella, ja lisäksi tukee siinä ohessa vielä pankkejakin suoraan, niin siihen savottaan ei 500 miljardia kovin pitkään riitä.
Silloin on EVM:n pakko pyytää lisää rahaa jäsenmailta, pyydetään Suomeltakin taas vaikka 12,5 miljardia lisää.
_____
Vaikka PK-yrittäjä olenkin, niin ei se silti tarkoita että olisin aivan tyhmä.

Ja että enosaisi sanomalehtiä lukea. Tai etten ymmärtäisi mitä siellä sanotaan, ja kuinka nuo EU-velkasopimukset vaikuttavat seuraavan 10-20 vuoden aikana omaan ja perheen ja lasten aikuiselämään.

Olen vihainen yrittäjä tällä hetkellä! Ja teen oman pienen osani edistääkseni sitä, että Suomen Valtion verotulot tulevat romahtamaan.

Kannustan kaikkialla joka ikistä muuta yrittäjää tekemään PIMEÄÄ, harmaalla rahalla tehtävää kaupankäyntiä.

Pikkuinen toiminimellä yrittäjä olen, vain yhden perheen elannon verran saan viikon raatamisellani kasaan. Mutta koiran lailla en meinaa noita EU-raippaveroja maksaa, ja koirana en meinaa tappelematta kuolla. Yksinkertaisesti tappelen niillä rajallisilla välineillä ja keinoilla mitä käytettävissäni on.

Äänestä

Kukapa sitä vapaaehtoisesti maksaisi sen enempää, kuin on pakko. Kyllä minäkin teen pimeästi aina, kun on mahdollista. En ole tosin kauneudenhoitoalalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perheen etu ensin kirjoitti:

Aikaisemmin käsityövaltaista Kampaamoalaa suorastaan hemmoteltiin. Erittäin alhainen 12% ALV-verokanta oli kokeiltavana neljän vuoden ajan. Kokeilu kuitenkin loppui tämän vuoden alussa. Nyt Kampaamoala pimeine myynteineen laitetaan entistä kovempaan verosyyniin.

»»"HARMAA TALOUS REHOTTAA KAMPAAMOALALLA
Velvollisuus antaa kuitti torjuisi kauneudenhoitoalan harmaata taloutta.

Yrittäjää koskeva lakisääteinen velvollisuus antaa asiakkaalle kuitti vähentäisi harmaata taloutta parturi-kampaamoissa ja kosmetologeilla.

Näin todetaan kauneudenhoitoalan harmaan talouden torjuntaa selvittäneen työryhmän loppuraportissa. Työministeri Lauri Ihalaisen asettaman työryhmän tehtävä oli tehdä yhteistyössä alan järjestöjen kanssa ehdotukset siitä, miten kassan ja kirjanpidon ohi tapahtuvaa myyntiä voi ehkäistä. "»»
http://www.kauppalehti.fi/omayritys/harmaa talous rehottaa kampaamoalalla/201207208037

Mikäli tuo kuittilapun antaminen on asia jolla Verottaja ja Ihalainen saadaan tyytyväiseksi, niin sellainen lappu varmasti parturikäynneiltä saadaan jatkossa ulos.

Käytetty PC-miniläppäri maksaa n. 150 euroa, ja käytetyn tulostimen saa alle 100 eurolla. Tällaiseen laitekombinaatioon saa helposti ilmaisen ohjelman joka tulostaa nätin ja uskottavan näköisen kuitin aivan kaikille halukkaille parturin asiakkaille.

Se on sitten ihan eri juttua, että mitenkä moni noista miniläppärillä olevista myynneistä viedään firman kirjanpitoon saakka. Mutta se asiakaskuitti kyllä tosiaan saadaan ihan aina ulos.

http://yle.fi/uutiset/sipila_espanja_voisi_korjata_kriisinsa_vuodessa_veroja_nostamalla/6200764

Nythän tosiaan Suomi ja Suomen verottaja kerää korkeata veroa meiltä, että sillä rahalla sitten voimme tukea etelän maissa puoliteholla töitä tekeviä huilailijoita. Espanja, Kreikka ja Italia maksavat 10% keveämpää verokuormaa kuin suomalaiset, ja suuri osa myynnistä noissa maissa tapahtuu pimeänä, maan verottajan ulottumattomissa.

Ihan oikeasti, ei nämä Etelä-Euroopan esimerkit millään lailla kannusta siihen, että täällä Suomessa kannattaa PK-yrittäjän olla kovin tunnollinen ja jämpti noissa ALV:ien ym. maksamisten kanssa.

Kyllä Elinkeinonharjoittajan ja PK-yrittäjän on lopulta katsottava Kreikka-apuja ennen ihan vaan omaa ja oman perheensä etua näissäkin asioissa. Kukaan muu ei sitä tee, eikä sosiaalitoimisto auta, jos yrittäjältä rahat loppuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu