Kerro uskoontulostasi

Tässä yksi uskoontulo. Tulen tavallisesta suomalaisesta perheestä, jossa kunnioitettiin Jumalaa sen kummemmin siitä puhumatta. Kävin kirkon tyttökerhoa ihan vapaasta tahdostani ja toimin jopa kerhonvetäjänä jossain vaiheessa. Rippikoulun kävin, jonka jälkeen pääsin tanssipaikoille. Olin ajatellut, että sitten vanhana mummona voisin kääntyä oikein tosissaan uskomaan Jumalaan. Ajattelin, että eihän sitä nuoren elämää kannata pilata kirkossa istumisella (sellainen käsitys mulla oli silloin). Kiikkustuolissa istuessani on sitten hyvä kuunnella Jumalan sanaa ja kutoa sukkaa:)
Ollessani 12 v. rukoilin itselleni hyvää miestä, joka ei joisi viinaa. Ajattelin, että sellaisia ihmisiä on vain uskovat. Olin nähnyt viinan aiheuttamat ongelmat vanhempien avioliitossa, enkä halunnut samanlaista elämää kuin äitini joutui/joutuu elämään:(
Ollessani 15v eräässä tanssipaikassa tapasin kivan pojan, jonka kanssa aloin seurustelemaan. Hyvin aikaisessa vaiheessa seurstelua tämä poika kertoi, että sitten jonain päivänä hän tulee uskoon. Sepä olikin uutinen. En todellakaan ollut iloinen tästä uutisesta. Jatkoimme kuitenkin seurustelua ja aika ajoin tämä poika kertoi elämästään millaista se oli ollut, ennen tanssipaikoille lähtemistä. 13 v hän kävi uskovien kasteella, mutta kaveripiiri oli sellainen, että maailma veti puoleensa. Vietimme railakasta elämää ja seurusteltuamme 4 v, päätimme mennä kihloihin ja niin teimme. Pian kihlauksen jälkeen hän ilmoitti, että oli uudistunut uskossaan. Kuolemanpelko oli niin suuri, että ei uskaltanut enää elää ilman Jeesusta. Ensimmäinen ajatus oli se, että nyt tulee ero. Eihän meillä olisi pitää yhteistä enää, kun toinen haluaisi mennä seurakuntaan ja toinen diskoon. Olimme jossain vaiheessa päättäneet, että tulemme yhdessä uskoon, mutta niin ei käynyt. Seurakunta rukoili paljon puolestani sen vuoden ajan ja koin kuinka Jumala veti minua rakkaudellaan puoleensa. Olisin halunnut, että joku muu olisi puolestani sanonut Jeesukselle kyllä, mutta ymmärsin, että sen voi tehdä ainoastaan minä. Mietin miksi se voi olla niin vaikeaa. Pelkäsin sitä, mitä kaverit sanoisivat. Minä, joka olin elänyt railakasta elämää yhtäkkiä tulisin uskoon...se tuntui todella vaikealta. Poikaakaverini pyysi mua silloin tällöin heidän kokouksiinsa ja joskus olin todella ahdistunut siellä, mutta joskus mulla oli tosi hyvä olla siellä. Ihmettelin, mikä tämä hyvänolon tunne on..nyt ymmärrän, että se oli Pyhän Hengen vaikutus. Eräänä juhannuksena 1991 menimme juhannusta viettämään erääseen hengelliseen tilaisuuteen ja hämmästyin nuorten suurta määrää! Mitä nämä nuoret tekevät tämmöisessä paikassa ja vieläpä juhannuksena..!!
Poikaystäväni sanoi minulle usein, että minulla on tasan 2 vaihtoehtoa! Jumala on antanut maanpäällisen elämän sitä varten, että täällä ajassa ollessamme meidän täytyy päättää ketä me seuraamme, joko Jeesusta tai sitä toista eli saatanaa. Sanoin hänelle, että minä olen itseni herra, en tarvitse mitään muuta. Mutta sinä iltana, kun Jumala kutsui minua, koin aivan selvästi, kuinka saatana piti mua kahleissa. Sisälläni kävin taistelua. Jeesus kutsui mua ottamaan hänet pelastajakseen elämääni, toinen ääni sanoi.."mitä sun kaverit tuosta tuumaa" siinä hetkessä punnitsin elämääni ja tulin siihen tulokseen, että haluan kokeilla mitä Jeesus voi mulle antaa. Olin nähnyt tarpeeksi, mitä viina saa aikaan...riitoja, tappeluja. Poikaystäväni rukoili puolestani ja siinä hetkessä koin konkreetttisesti, miten kahleet alkoivat tippumaan. Ylitseymmärtämätön RAUHA tuli sisimmääni. Tunsin, jonka kaikki painolastit olivat poissa, vihdoin mulla oli hyvä olla...olin vapaa!! Juhannuksena tuli 21v kun olen saanut olla Jeesuksen oma, elämässä on ollut vaikeuksia, mutta myös turva, että on jokin suurempi, johon voin turvautua ilon, surun, hädän keskellä. Hänen armonsa on niin suuri ja käsittämätön. Rauha on säilynyt nämä vuodet ja saan on kiitollinen Jumalalle, että olen edelleen saman miehen kanssa naimisissa ja meillä on 5 ihanaa lasta. Jeesuksen kanssa on turvallista käydä tätä tietä. Toivon, että sinä löydät myös tarkoituksen elämääsi!!

Joskus nuorena sitä vaan ymmärsi, että Jumalaa tuskin on olemassa. Ei mikään viittaa siihen että olisi. Se oli helpottava tunne, vaikkakin samalla hieman surullinen. Ei enää jatkuvaa helvetinpelkoa ja pystyi ottamaan uskisten uhkailut ja saarnat pelkkinä hassuina tarinoina.

Se oli karmea kokemus. Huone oli täynnä demoneita ja papit huusivat loitsuja yhteen ääneen.

Eikös Jeesus tullut juuri "minun tarinani" kertojan kaltaisia, syvällä synnissä rypeviä, "railakasta elämää" viettäviä varten!
Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Emme me, kunniallisesti eläneet ja avioituneet tarvii onneksemme kokea tuollaista syntielämää jota hän kehuu eläneensä(ja nainen vielä!) Hyi häpee.
Hyvä sulle että olet tullut uskoon, ja parantanut elämäntapasi. Mutta älä meille muille, oikein eläville viisti paasata ja todistaa tai neuvoa. Tiedämme kyllä paremmin uskonasiat kuin muutkin, terveet ja hyvät elämäntavat.
Pidä omana tietonasi syntisi!!

Ateistien liivaista haisevaa ulostetta on joka paikassa.

Aina kun alamme puhua uskosta Kristukseen syöksyy ateisti paikalle kuin varis perse pitkällä ja paskaa tulee yhtenä virtana.

Aikoinaan 80- luvun alkupuolella aloin syvällisemmin tutkia ihmisen käyttäytymistä ja kehitystä. Vuonna 85 paikkeilla mukaan tuli Raamatun ilmoitukset eri lehtien kautta ja viimein luin tutkimismielessä jo itse Raamattua. Vuonna 87- huomasin itsestäni, että olen uudestisyntynyt / Jeesukseen uskova ihminen ajatuksiltani ja mieleltäni. Eli kohdallani toteutui;

" te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, JUMALAN elävän ja pysyvän sanan kautta. " 1 Piet.1:23


Itse uudestisynnyin ns pystymetsästä eli kukaan toinen ihminen, tai yksikään puolue ei ollut osallisena vaikuttamassa tai tuomassa asiaa esille. (no, lehtien kautta epäsuorasti).Niin, jos ihminen tutkii tosiassaan Raamatun ilmoituksia, niin "vaarana" on tulla uskoon.

."Niin, jos ihminen tutkii tosiassaan Raamatun ilmoituksia, niin "vaarana" on tulla uskoon. "

Tarkoitin lähinnä, jos etsii totuutta salatuimpaan saakka, niin "vaarana" on tulla uskoon. Huulenheittäjät on siis eri asia tai pyrkien Raamatun ilmoitusten kautta huulenheittäjäksi.

Ns. tulin uskoon 14-vuotiaana eli ymmärsin Jeesuksen merkityksen Pelastajana, syntien anteeksi antajana, Vapahtajanani.
Tuota ennen elin lapsuuteni periluterilaisessa kodissa (vai olikohan se sitä?), meillä ei ryypätty eikä rellestetty. Käytiin joulukirkossa, kuunneltiin Jumalan palvelusta radiosta ja televisiosta ja minulle opetettiin ainakin iltarukous, joka oli tärkeä. Lapsesta asti koin itsestään selvänä, että Jumala on, kansakoulussa uskontotunnit olivat mieluisia. Kotona plarasin adventistien Aikakirjaa, joka oli kuvitettu (kuka lie ostanut?), en lukenut sitä, mutta katselin Raamattu-aiheisia kuvia, jotka ovat edelleen muistissani hienoina, vaikuttavina visioina.

Lapsuus meni hienosti, murroiässä iski kapina, omapäisesti tein kaikkea hölmöä, kaikkea piti kokeilla. Vanhempani tulivat helluntaisrk:ssa uskoon päälle nelikymppisinä (sukulaisia oli alkanut tulla uskoon useita tuota ennen).

Lähdin isäni pyynnöstä itsenäisyyspäivänä hengelliseen tilaisuuteen, jossa Raamattu-opiston kuoro mm. lauloi. Tuossa tilaisuudessa annoin elämäni Jumalalle ja halusin, että Hän ohjailee elämäni valintoja siitä eteenpäin. Raamattu-opiston kuoro oli ja on muuten vieläkin todella Jumalan Pyhän Hengen voimaa täynnä, totesin sen konferenssissa käydessäni tänä kesänä.

Vuosikymmeniä noista tapahtumista on kulunut, Jumala on ollut uskollinen, vaikka minä en sitä aina ole ollut, Hänen rakkautensa minua kohtaan ei ole laantunut, Hän rakastaa tänä päivänä minua yhtä suurella rakkaudella kuin silloin elämän alkutaipaleella ollessani. Kiitetty olkoon Herra, Hän ei hylkää eikä jätä.