Jehovan todistajat ovat tunnettuja karttamisesta. Karttaminen perustuu raamattuun ja karttamista harjoittavat monet muutkin uskonnot, vaikka se ei ole virallinen oppi eikä sitä pidetä melua. Erityisesti tuntuu olevan niin, että uskovainen karttaa ateistisesti suhtautuvaa ja toisin päin.
Vartiotorniseura kehottaa karttamaan muita paitsi kotona-asuvia, alaikäisiä ja vanhuksia jotka ovat avun tarpeessa.
Toisin kuin täällä välillä tarkoitushakuisesti annetaan ymmärtää, kaikki eivät kuitenkaan karta, monet vanhemmat mm. katsovat että lasten kohdalla on kyse omantunnonasiasta tai että karttaminen nyt vaan ei koske omia lapsia.
Tästä huolimatta, kuten hyvin tiedetään, on joitakin vanhempia jotka lapsiaan karttavat.
On myös ihan tavallisia todistajia, jotka ainakin tervehtivät eronnutta tai erotettua tai ovat tekemisissä sellaisen kanssa, joka on haluttu eristää oman toimintansa ja käytöksensä vuoksi. Tällainen henkilö saattaa olla kastettu mutta toimeton.
Kukaan ei ole kieltänyt, etteikö seura kovasti esitä karttamisvaatimuksia ja jopa anna ymmärtää, että sillä tavalla todistaja parhaiten saa hukkateillä olevan henkilön takaisin lauman pariin. Onneksi on niitä toditajia, joilla on järki päässä ja osaavat suhtautua asioihin muutenkin kuin mustavalkoisella näkemyksellä ja täydellisyyteen pyrkivällä ohjeistuksen noudattamisella.
Usein nämä henkilöt ovat niitä, joilla ei ole niin kova tarve aina luokitella ihmisiä oikeisiin ja vääriin todistajiin, ja oikeisiin ja vääriin exiin.
Ihminen on sosiaalinen olento ja eristäminen on kautta aikain ollut erinoimainen keino ohjailla ihmisten käytöstä, ilman ruokaa ja suojaa jättäminen toimii myös. Samoin fyysinen ja henkinen pahoinpitely.
Karttamista ja eristämistä tapahtuu kautta maailman ja pitkin, poikin yhteiskuntaa erilaisin perustein.
Kuitenkin uskonnollinen yhteisö on helposti miellettävissä jonkinlaiseksi turvasatamaksi ja elämän kiinnekohdaksi, erityisesti niillä joilla ei ole muuten ihmissuhteita tai elämä ei ole mennyt ns. aivan putkeen. Erityisesti tällaisissa kohdin kartettavaksi joutuminen on vaikea kokemus ja epäilemättä se saattaa joissakin kohdin olla se i pisteen päälle, joka aiheuttaa dramaattisia seuraamuksia. Voikin kysyä millaista itsepetosta tarvitaan monissa karttamistapauksissa, kun kuvitellaan sen oikeasti olevan henkilölle hyväksi.
Nöyryyttäminen ei yleensä ole kohteelle hyväksi, sen sijaan se kohentaa nöyryyttäjän itsetuntoa.
Jehovantodistajuus edellyttää paljon jaksamista jäseniltään lukuisten kokousten ja kenttävelvoitteiden muodossa. Se ei tue epäuskoisia vaikka raamattu niin kehottaa vaan eristää heidät. Se edellyttää nöyryyttä, jota ei normaalista ihmisistä löydy ja syyllistämällä elämän vaikeuksista ihmistä se lisää raskaita taakkoja jo vaivaisen kannettavaksi sen sijaan, että keventäisi kuormaa tai osallistuisi taakan kantamiseen. Ei ole siis mitenkään ihmeellistä jos joku väsyy ja jättää koko jutun, varsinkin jos vielä on epäilyksiä johon pitäisi odottaa ja odottaa Jehovan antamaa uutta valoa.
Sen, joka aikoo lähteä Jehovan todistajista, olisi hyvä pyrkiä rakentamaan elämää seurakunnan ulkopuolella jo ennen päätöksen realisointia. Tällä tavalla ei ehkä törmää siihen tilanteeseen, että on jäänyt kovin yksin. Vaikka oma perhe tai suku ei karttaisikaan, niin tapauksessa että he ovat todistajia, esim. raamatullisista näkemyksistä tuskin paljon kannattaa keskustella.
Jehovan todistajaa motivoi helposti se, kun hän näkee ikävien ennustusten toteutuvan. Eli jos ns. pilaa elämänsä maailmassa, menee huonosti, ihmisiä kuolee jne. he saavat siitä vettä myllyynsä ja tämä osoittaa vain miten oikeassa ovat olleet kun ovat tienneet siitä seuraavan ongelmia kun joku jättää seurakunnan. Osa syytä on varmasti omassa toiminnassa kun ei ole tottunut maailmassa katuja tallaamaan, niin kyllähän siinä saa kaikenlaista helposti aikaiseksi. Osasyy voi olla kuitenkin karttamisella. Karttajien tarkoitus kun ei ole auttaa henkilö uuteen elämään ja pärjäämään tukemalla tätä, vaan aivan päinvastoin. Mitä huonommin tällä menee, sen parempi.
Karttaminen ei siis ole suinkaan rakkaudellista vaan menetelmä, jolla opetetaan tavoille.
Uskonnollinen ahdasmielisyys on asia, jota toivoisi jollain tavalla voitavan vähentää. Valitettavasti uskonnllisten yhdyskuntien johto on yleensä se, joka asian määrää ja he ovat aika pihalla tavallisesta elämästä.
Karttamisen kriminalisointi voisi silti olla kelvollinen laki, vaikka sitä ei ehkä heti noudatettaisi.
Vartiotorniseura kehottaa karttamaan muita paitsi kotona-asuvia, alaikäisiä ja vanhuksia jotka ovat avun tarpeessa.
Toisin kuin täällä välillä tarkoitushakuisesti annetaan ymmärtää, kaikki eivät kuitenkaan karta, monet vanhemmat mm. katsovat että lasten kohdalla on kyse omantunnonasiasta tai että karttaminen nyt vaan ei koske omia lapsia.
Tästä huolimatta, kuten hyvin tiedetään, on joitakin vanhempia jotka lapsiaan karttavat.
On myös ihan tavallisia todistajia, jotka ainakin tervehtivät eronnutta tai erotettua tai ovat tekemisissä sellaisen kanssa, joka on haluttu eristää oman toimintansa ja käytöksensä vuoksi. Tällainen henkilö saattaa olla kastettu mutta toimeton.
Kukaan ei ole kieltänyt, etteikö seura kovasti esitä karttamisvaatimuksia ja jopa anna ymmärtää, että sillä tavalla todistaja parhaiten saa hukkateillä olevan henkilön takaisin lauman pariin. Onneksi on niitä toditajia, joilla on järki päässä ja osaavat suhtautua asioihin muutenkin kuin mustavalkoisella näkemyksellä ja täydellisyyteen pyrkivällä ohjeistuksen noudattamisella.
Usein nämä henkilöt ovat niitä, joilla ei ole niin kova tarve aina luokitella ihmisiä oikeisiin ja vääriin todistajiin, ja oikeisiin ja vääriin exiin.
Ihminen on sosiaalinen olento ja eristäminen on kautta aikain ollut erinoimainen keino ohjailla ihmisten käytöstä, ilman ruokaa ja suojaa jättäminen toimii myös. Samoin fyysinen ja henkinen pahoinpitely.
Karttamista ja eristämistä tapahtuu kautta maailman ja pitkin, poikin yhteiskuntaa erilaisin perustein.
Kuitenkin uskonnollinen yhteisö on helposti miellettävissä jonkinlaiseksi turvasatamaksi ja elämän kiinnekohdaksi, erityisesti niillä joilla ei ole muuten ihmissuhteita tai elämä ei ole mennyt ns. aivan putkeen. Erityisesti tällaisissa kohdin kartettavaksi joutuminen on vaikea kokemus ja epäilemättä se saattaa joissakin kohdin olla se i pisteen päälle, joka aiheuttaa dramaattisia seuraamuksia. Voikin kysyä millaista itsepetosta tarvitaan monissa karttamistapauksissa, kun kuvitellaan sen oikeasti olevan henkilölle hyväksi.
Nöyryyttäminen ei yleensä ole kohteelle hyväksi, sen sijaan se kohentaa nöyryyttäjän itsetuntoa.
Jehovantodistajuus edellyttää paljon jaksamista jäseniltään lukuisten kokousten ja kenttävelvoitteiden muodossa. Se ei tue epäuskoisia vaikka raamattu niin kehottaa vaan eristää heidät. Se edellyttää nöyryyttä, jota ei normaalista ihmisistä löydy ja syyllistämällä elämän vaikeuksista ihmistä se lisää raskaita taakkoja jo vaivaisen kannettavaksi sen sijaan, että keventäisi kuormaa tai osallistuisi taakan kantamiseen. Ei ole siis mitenkään ihmeellistä jos joku väsyy ja jättää koko jutun, varsinkin jos vielä on epäilyksiä johon pitäisi odottaa ja odottaa Jehovan antamaa uutta valoa.
Sen, joka aikoo lähteä Jehovan todistajista, olisi hyvä pyrkiä rakentamaan elämää seurakunnan ulkopuolella jo ennen päätöksen realisointia. Tällä tavalla ei ehkä törmää siihen tilanteeseen, että on jäänyt kovin yksin. Vaikka oma perhe tai suku ei karttaisikaan, niin tapauksessa että he ovat todistajia, esim. raamatullisista näkemyksistä tuskin paljon kannattaa keskustella.
Jehovan todistajaa motivoi helposti se, kun hän näkee ikävien ennustusten toteutuvan. Eli jos ns. pilaa elämänsä maailmassa, menee huonosti, ihmisiä kuolee jne. he saavat siitä vettä myllyynsä ja tämä osoittaa vain miten oikeassa ovat olleet kun ovat tienneet siitä seuraavan ongelmia kun joku jättää seurakunnan. Osa syytä on varmasti omassa toiminnassa kun ei ole tottunut maailmassa katuja tallaamaan, niin kyllähän siinä saa kaikenlaista helposti aikaiseksi. Osasyy voi olla kuitenkin karttamisella. Karttajien tarkoitus kun ei ole auttaa henkilö uuteen elämään ja pärjäämään tukemalla tätä, vaan aivan päinvastoin. Mitä huonommin tällä menee, sen parempi.
Karttaminen ei siis ole suinkaan rakkaudellista vaan menetelmä, jolla opetetaan tavoille.
Uskonnollinen ahdasmielisyys on asia, jota toivoisi jollain tavalla voitavan vähentää. Valitettavasti uskonnllisten yhdyskuntien johto on yleensä se, joka asian määrää ja he ovat aika pihalla tavallisesta elämästä.
Karttamisen kriminalisointi voisi silti olla kelvollinen laki, vaikka sitä ei ehkä heti noudatettaisi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ongelmaa ei ole niiden kohdalla, jotka aikuisiällä vapaaehtoisesti liittyvät yhteisöön. Sen sijaan ne lapset, jotka syntyvät Jehovan todistajien yhteisöön ovat kieltämättä melko arkoja ja pelokkaita sen suhteen millaiset vanhemmat heillä on: Luotettavat vai epäluotettavat?
Pitää vain toivoa, että koska kyseessä on Jehovan todistajat ja kansa ne lapset, jotka syntyvät yhteisöön ovat syntyneet siihen omasta vapaasta tahdostaan ja halustaan. Koska Jt väittää olevansa montaa eri juttua olisi helppo osoittaa paikka yhteisössä jäsenille hylkäämättä ja hylkimättä.
He ovat:
1. raamatuntutkijain seura
2. veljesseura
3. traktaatinjakoseura
4. kristillinen seurakunta
5. kansa
jne.
Jos joku ei kelpaisikaan raamatun mukaan kristilliseen seurakuntaan haureuden tai muun sellaisen tähden ei ole lainkaan sanottua, että hän ei kelpaisi kansaan tai traktaatteja jakamaan tai raamatuntutkijaksi. Vain Israelin kansa on pappiskansa ja sen keskuudessa on tarkat lait Mooseksen lain mukaan kansaan kuulumisesta. Muilla kansoilla ei tällaisia lakeja pitäisi olla. Onhan VT heprealaisten omaisuutta Psalmien mukaan. "Vain Israelin kansalle sinä olet antanut lain...... Ps. 119???"
Shalom!
Paljon mielestäni ihan hyviä ajatuksia. Varmaankin yhä enemmän ja enemmän yhteiskunnassamme kiinnitetään huomiota ihmisten henkiseen hyvinvointiin, enkä näe mahdottomana että tuohon liittyen ja tuossa yhteydessä uskonyhteisöjen toimintatapoihin mm. karttamiseen kiinnitettäisiin lainsäädännöllisesti huomiota.
Pari kohtaa mitkä itseäni hieman häiritsi aloituksessa oli, että mielestäni hieman perusteettomasti päättelit henkilöiden/tahojen, mm. palstan kirjoittajien ja Jehovan todistajien motiiveja/tarkoitusperiä näissä teksteissä:
"Toisin kuin täällä välillä tarkoitushakuisesti annetaan ymmärtää, "
ja
" Jehovan todistajaa motivoi helposti se, kun hän näkee ikävien ennustusten toteutuvan. Eli jos ns. pilaa elämänsä maailmassa, menee huonosti, ihmisiä kuolee jne. ", " Mitä huonommin tällä menee, sen parempi."
Ensimmäiseen liittyen palstalla on ollut runsaasti (suurelta osalta ilmeisesti poistettuja) kommentteja aiheen tiimoilta ollut henkilökommentointeja seuraa arvostelevia henkilöitä ja palstakirjoittajia kohtaan kuinka näitä on esitetty valehtelijoiksi. Valheen ja virheellisen/epätäsmällisen/puutteellisen tiedon erona on se, että ensimmäiseen liittyy väärän tiedon tarkoituksellinen levittäminen, jonka voi todeta vain esim. jos keskusteluketjussa (rekisteröitynyt) nimimerkki tämän esittämän virheellisen tiedon korjaamisen jälkeenkin esittää virheellistä tietoa. Muissa tapauksissa mielestäni ei olisi hyvä olettaa, että esim satunnainen lehtijuttuja lukenut satunnainen palstakirjoittaja olisi perehtynyt täsmällisesti jokaikiseen yksityiskohtaan ja kykenisi joka yhteydessä esittämään saman tasoista tietoa kuin esim. vuosikymmeniä todistajuudessa ollut henkilö ilman mitään epätäsmällisyyksiä ja esitetyn tiedon puutteellisuuksia. Parempi olisikin mielestäni vain yksinkertaisesti korjata esitetyn tiedon puutteet ja virheet, ilman olettamuksia (joita ei voi usein edes varmuudella todentaa) tietoa esittävän henkilön motiiveista ja tarkoitusperistä.
Todistajien karttamismenettelystä oli joku kirjoittanut, että kaikkia todistajuuden jättäneitä kartetaan seuran ohjeistuksen mukaisesti. Tähän oli sitten mm. korjattu, että kuitenkin mikäli kyse on lapsena kasteelle menneestä henkilöstä ja joka on vielä alaikäisyydessään ollessa jättänyt seuran ja Jehovantodistajuuden vielä kotona asuessaan, niin vanhemmat kuitenkin huolehtivat edelleen lapsestaan ja huolehtivat mm. aineellisista tarpeistaan jne.