Poliitikot ja virkamiehet pitävät syvissä talousvaikeuksissa painivan Helsingin Bussiliikenteen tilannetta kestämättömänä. Päivittäinen toiminta kyetään vielä hoitamaan, mutta pitemmän päälle yhtiöltä loppuvat rahat.
"Helsingin Bussiliikenteellä on taseessaan vielä 15,6 miljoonaa euroa pelivaraa. Sillä voidaan mennä jonkin aikaa eteenpäin, mutta ei se loputtomiin riitä", Helsingin kaupungin rahoitusjohtaja Tapio Korhonen sanoo.
Kuluvalle vuodelle yhtiö on kirjannut noin 6 miljoonaa euroa miinusta. Mikäli tappiota kertyy nykyiseen tahtiin, olisi pelivaraa kahden vuoden liikennöintiin.
Tähän arvioon Korhonen ei suoraan ota kantaa. Hän kuitenkin toteaa, että Helsingin Bussiliikennettä (Helb) on kehotettu ripeästi tekemään selvää siitä, mitä se aikoo tehdä taloudellisen tilanteensa kohentamiseksi.
"Kaupunginhallitus edellyttää, että selvitys tulee syksyyn mennessä."
Helsingin Bussiliikenne on 2000-luvulla tehnyt noin 40 miljoonan euron tappiot.
Sen sijaan Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok) katsoo, että Helbillä on kaksi vuotta armonaikaa.
"Ellei puolentoista tai kahden vuoden tähtäyksellä tehdä mitään, on yhtiön talous kriittisessä tilassa", Pajunen sanoo.
Vielä Pajunen ei kuitenkaan ole valmis harkitsemaan yhtiöstä luopumista. Hänen käsityksensä mukaan Helbin taloudessa on tehostamisen varaa, joten parempaan tulokseen pyrkiminen on aivan realistista.
Kaupunginjohtajan mukaan bussiliikennealan hinnoille on tärkeää, että Helb pysyy markkinoilla.
"Markkinat eivät itsestään toimi. Jos kaupunki ei ole mukana kilpailussa, on vaara että hintataso nousee."
Yhtiön tilannetta on tukaloittanut alakanttiin viritetty kilpailustrategia. Kilpailijoiden mukaan kuluvana keväänä järjestetyllä kierroksella Helb houkutteli tilaajia peräti 5-30 prosenttia muita alemmilla hinnoilla.
Toimitusjohtaja Matti Lahdenrannan mukaan HKL on jo pitkään kehottanut yhtiöitä välttämään kannattamattomien tarjouksien tekemistä.
"Me olemme viestittäneet markkinoille, että liiketoiminnan pitää olla kannattavaa. Olemme esittäneet, että tarjouksia tulisi pikemminkin nostaa, vaikka se ei suoraan meidän etujemme mukaista olekaan", Lahdenranta sanoo.
"Siitä huolimatta tarjoukset ovat menneet aivan päinvastaiseen suuntaan."
Tuore Helbin toimitusjohtaja Juha Hakavuori on samoilla linjoilla.
"Alhainen hinnoittelu on ollut koko bussiliikennealan ongelma. Nyt meidän pitää kiinnittää huomiota omaan hinnoitteluumme, että voimme pitää sopimuksista kiinni ja samalla jättää riittävät katteet yritykselle."
Helsingin joukkoliikennelautakunnan puheenjohtaja Jessica Karhu (vihr) sanoo, että Helbin tappiokierre olisi pitänyt katkaista jo aiemmin.
"Ajattelin jo kaksi vuotta sitten, että tällä tavalla ei voi jatkua. Tämän pitäisi kuitenkin olla järkevää liiketoimintaa. Kaupunginvaltuusto kuitenkin päättää siitä, pannanko tähän vielä lisää rahaa."

Vastaukset 8
Vanhimmat
Hae leikkiporvari apua itsellesi, aiemmat perättömät jaa keksityt viestitisi poistettiin, siksi kaivoit näitä vanhoja juttuja esiin.. Mielenterveysyksikkö auttaa tarvittaessa kitkeryyteesi..
Kerrotko missä kohtaa aloittajalla meni pieleen????
Ai, missä, luit kyllä eilisen keksityn Avira jutun, sama aloittaja , näitä sepitellyt eri kokoomuslaisten nimillä ja miten sattuu, siitä asti kun Helbillä tuli alkuvuodesta irtisanomiset.
Nyt tarkoituksella kaivanut esiin vanhat jutut, eikö tämä kerro sinulle mitään Mooses? Eilinen Avira siivousjuttukin oli sairasta fantasiaa, mutta sinuun taisi mennä todesta ja satuhan on palstalta jo poistettukin..
Ei Helb:in myynti ole pois suljettu mitenkään, vaan sitä ihan vakavasti harkitaan.
http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginhallitus/Suomi/Esitys/2012/Halke_2012-06-18_Khs_24_El/ADEEF680-D992-4BC0-AD00-B670A2618492/Nettobudjetoitujen_yksikoiden,_liikelaitosten_seka.html
Käsiittääkseni sen velat on n.90miljoonaa euroa sisältäen sen 8miljoonaa jonka se sai tänä vuonna.(pyysivät 15)
http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginvaltuusto/Suomi/Esitys/2012/Halke_2012-05-23_Kvsto_10_El/C94F73AA-168E-495F-8A3B-640FCEAED668/Vuoden_2012_talousarvioon_merkityn_maararahan_ylit.pdf
Miten on luuletko koskaan helsingin kaupungin saavan edes korkoja takaisin?
http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginvaltuusto/Suomi/Esitys/2012/Halke_2012-05-23_Kvsto_10_El/C94F73AA-168E-495F-8A3B-640FCEAED668/Vuoden_2012_talousarvioon_merkityn_maararahan_ylit.pdf
Onko noissa linkkien jutuissa totuutta mukana sinun mielestäsi?
Et kuitenkaan vastannut oliko tuo aloitus totuuden mukainen vai ei?
Mikä se Avira siivousjuttu oli, oliko mielestäsi totuudenmukainen? Olet Mooses aika yksinkert. Aloittaja on katkera ja häiriintynyt.
Eli et kyennyt millään tavoin vastaamaan sinulle asetettuihin kysymyksiin.(ei kyllä yllättänyt)
Kommentoin siihen Arriva juttuun sillä tavoin, että se on viime vuosien aikan laajentunut pohjoismaihin ostamalla veolian tanskan toiminnot ja ruotsiisa pääasiassa etelässä n.6% markkinaosuudella.
Sen takia laitoin tähän toikkin nuo yllä olevat linkit, joista voit todeta Helbin myynnin olevan aivan mahdolista.
Kiitos kohteliasiuudestasi, mutta olen sen verran kai yksinkertainen etten ymmärrä kehua takaisin...
Ps. Avira on tunnettu virustorjunta ohjelma ei bussifirma...
Pps. toivottavasti edes tajusit lukea linkkien textit?
Keksitty satu Arriva juttu ja joku hoopo uksoo ja puolustaa. kateelisen hölmön panettelua nämä ketjut, mutta kun on laho puu harteilla, niin paskaa kirjoittaa.
Helbin kommarit nostaa päätään kun hiukkakaan totuutta tuodaan esille!
Aloitus oli suora kopio taloussanomista.Ei liene muuta kuin puhdasta ja
raakaa totuutta!!!