Juu meillä on ollut 4 pientä koiran pentua, jotka luovutetaan nyt uusiin perheisiin. Tänään lähti jo yksi uuteen kotiin ja kun edes ajattelen koiravauvaa tulee itku. Todennäköisesti en voi olla muiden luovutuksessa mukana, etten käy itkemään ostajien edessä. Vaikka jo olen jo 17-vuotias niin silti tulee aivan kamala olo luopumisesta. Joka päivä olen touhunnut pentujen kanssa niin kyllä sitä pakosti kiintyy. Kun ajattelen olisin hyvin itsekäs jos pitäisimme kaikki, sillä tilanpuute tulee vastaan.
Onko muita joilla on ollut näin? Ja oliko samanlaisia itkemistä.
Vitsit. Jo tuli itku tätä kirjottaessä.
Onko muita joilla on ollut näin? Ja oliko samanlaisia itkemistä.
Vitsit. Jo tuli itku tätä kirjottaessä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
itse hankin kuukausi sitten ensimmäisen koiranpentuni, ja pentua hakiessa tuli kyllä surumieli kasvattajan puolesta kun "joutuu" luovuttamaan pennut uusiin koteihin. meidän pentumme on narttu, ja joskus ajattelin että sillä voisi joskus muutamien vuosien päästä yhdet pennut tehdä, mutta luovuin kyllä ajatuksesta kun ajattelenkin sitä luopumisen tuskaa. mutta niin, kyllä se siitä, teillähän on pentujen äiti siellä kotona muistuttamassa ihanista pennuista :) ja voithan kysyä joltain pennun uudelta omistajalta jos saisit joskus käydä katsomassa pentua! jos sattui esim samalle paikkakunnalle. tai hoitaa vaikka lomien aikaan tms :)
Aloittajalle: hyvä, että vielä on empaattisia ihmisä, jotka todella rakastavat koiriaan. Tuntui hyvältä lukea kirjoituksesi. Niin moni kasvattaja vain rahastaa pennuilla ilman tunteen häivää. Olet tunteva aito ihminen, siksi tunnet surua. Älä koskaan koveta itseäsi, laisiasi ihmisiä tarvitaan tässä kovassa maailmassa.
Kasvatushan on vähän skitsofrenista hommaa - toisaalta on iloinen, että pennut saavat hyvät kodit ja toisaalta surullinen, kun niistä joutuu luopumaan.
Itse hyvästelen pennun aina edellisenä iltana. Halaan, suukotan ja itken silloin eroitkuni, että olen sitten reipas, kun pentu lähtee. Silti tulee haikea mieli, kun auto kaartaa pihasta. Toisaalta uusien omistajien ilo pennusta ja yhteydenpito lähdön jälkeen helpottaa ikävää. Soitan tai laitan aina viestiä viimeistään seuraavana päivänä, kun pentu on lähtenyt (kun samana iltana en kehtaa...).
Kun myöhemmin seuraa pentujen kehitystä ja toivottavasti onnellista yhdessäoloa uusissa kodeissaan, se on kasvatustyön suurimpia iloja.
Oma kasvatustyöni loppui ensimmäiseen pentueeseen. Pentuja oli neljä joista suuren surutyön kanssa myin hyville ystävilleni 2 pentua ja kaksi jäi kotiin koska en kestänyt ajatusta luopumisesta..
Onneksi kyseessä kääpiörotu ja iso asunto eli minulla oli mahdollisuus ratkaisuuni.
Olen samaa mieltä tuon kommentin kanssa, että hyvä kasvattaja tuntee surua kun pentu lähtee. Ei ainakaan ole yhtään pentutehtailun makua ! Itse olen hakenut kaksi pentua samalta kasvattajalta ja kummallakin kerralla on kasvattajalla ollut kyyneleet silmissä kun pentu on autoon nostettu ja meidän huomaan annettu.
Meillä on toiminut hyvin se, että olemme kasvattajan kanssa Facebook-kavereita. Pennun uusi omistaja lataa aina sivustonsa täyteen kuvia pikkuisestaan - niin ainakin me teimme. Muut FB-kaverit on jo ihan kyllästyneitä kuvasarjoista pentu istuu -pentu nukkuu - pentu kaivaa maata - pentu syö - pentu edestä - pentu takaa jne.
Samoin tuo FB-kaveruus (sekä kännykkänumero) auttoi myös hirveästi erityisesti ensimmäisen pennun kohdalla. Aina kun meille pennun uusille omistajille tuli kysymyksiä eteen, niin pystyimme kysymään apua kasvattajalta.
Muista, sinä olet nyt kasvattajan roolissa, sinulta kysytään neuvoa.
Muistan tuon surullisuuden.
Toisaalta, kun pennut ovat nyt kohta puolivuotiaita, ja uusilta omistajilta saa viestejä on aivan ihana kuulla, kun ne ovat aivan pähkinöinä, kun pentu osaa jo sitä ja sitä ja on NIIIN hyvä ja ihmeellinen ja rakas jajajaja....
Olet kyllä todella reipas nuori nainen. Minullakkin on tuo sama kohta edessä, meidän tyttö synnyttää ihan minä päivänä vaan ja pelkkä ajatus pentujen luovuttamisesta saa mut herkistymään.. Tsemppiä sulle!!