Vt-seura vaatii karttamaan lähisukulaisiakin

Jos olen pysynyt laskuissani, tämä on nyt jo VIIDES KERTA kun tämä aloitus laitetaan esiin. Joka kerta se on poistettu, enkä vieläkään tiedä syytä, miksi. Mutta ei se mitään, tämä tulee aina uudestaan esille, sillä jokaisella on OIKEUS TIETÄÄ TOTUUS Vt-seuran väärästä toiminnasta.

Tämä ote tuoreesta Vartiotornista kertoo järjestön sairaasta kiristämisestä, jolla se kiristää entisiä jäseniään sosiaalisilla suhteilla:

"Se että perhe kannattaa uskollisesti Jehovan määräystä karttaa erotettujen sukulaisten kanssa seurustelemista, voi johtaa hyviin tuloksiin. Tätä valaisee seuraava esimerkki. Eräs nuori mies oli ollut erotettuna yli kymmenen vuotta, ja tuona aikana hänen isänsä, äitinsä ja neljä veljeään "lakkasivat olemasta" hänen seurassaan. Välillä hän yritti lyöttäytyä heidän joukkoonsa, mutta kaikki perheenjäsenet pysyivät uskollisina ja kieltäytyivät päättäväisesti pitämästä häneen yhteyttä. Kun tämä mies oli otettu takaisin seurakuntaan, hän kertoi kaivanneensa aina perheenjäsentensä seuraa, varsinkin ollessaan yksin iltaisin. Hän kuitenkin myönsi, että jos perhe olisi vähänkin seurustellut hänen kanssaan, se olisi riittänyt hänelle. Mutta koska perheenjäsenet eivät pitäneet häneen minkäänlaista yhteyttä, palava halu olla heidän kanssaan kannusti osaltaan häntä korjaamaan suhteensa Jehovaan. Muista tämä, jos joskus tunnet kiusausta vastoin Jumalan käskyä seurustella erotettujen sukulaistesi kanssa.” (Vartiotorni 15. huhtikuuta 2012 s. 12)
387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No mitäs sitten? muutenkinhan nuo tulevat kuolemaan harmassa niin mitä turhaa olla tekemisissä niiden kanssa.

Äänestä
  • "muutenkinhan nuo tulevat kuolemaan harmassa niin mitä turhaa olla tekemisissä niiden kanssa."

    Oliko tuo sarkastista huumoria vai oletko tosissasi?

    Äänestä

  • saanen epäillä vahvasti sellaisen harman tulemista. miksi harmakaan olisi totta kun seura on ennustuksissaan onnistunut tasan 0 kertaa. muutellut oppejaan ja valehdellut.

    aika sokea pitää olla että tuollaiseen kulttiin uskoo joka vedättää ja aivopesee vain heikoimpia. yleensäkin sairasta olisi palvoa teurastaja-jumalaa joka tappaa 99,9%ihmiskunnasta jotka eivät ota valheen uskontoa totuudekseen ja usko sokeasti väärin ennustelevaa kulttia joka vääristelee raamattua ja kasvattaa jäsenistään ylimielisiä itsensä korottajia muiden panettelijoita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jehovantodistajuus kirjoitti:

Jos olen pysynyt laskuissani, tämä on nyt jo VIIDES KERTA kun tämä aloitus laitetaan esiin. Joka kerta se on poistettu, enkä vieläkään tiedä syytä, miksi. Mutta ei se mitään, tämä tulee aina uudestaan esille, sillä jokaisella on OIKEUS TIETÄÄ TOTUUS Vt-seuran väärästä toiminnasta.

Tämä ote tuoreesta Vartiotornista kertoo järjestön sairaasta kiristämisestä, jolla se kiristää entisiä jäseniään sosiaalisilla suhteilla:

"Se että perhe kannattaa uskollisesti Jehovan määräystä karttaa erotettujen sukulaisten kanssa seurustelemista, voi johtaa hyviin tuloksiin. Tätä valaisee seuraava esimerkki. Eräs nuori mies oli ollut erotettuna yli kymmenen vuotta, ja tuona aikana hänen isänsä, äitinsä ja neljä veljeään "lakkasivat olemasta" hänen seurassaan. Välillä hän yritti lyöttäytyä heidän joukkoonsa, mutta kaikki perheenjäsenet pysyivät uskollisina ja kieltäytyivät päättäväisesti pitämästä häneen yhteyttä. Kun tämä mies oli otettu takaisin seurakuntaan, hän kertoi kaivanneensa aina perheenjäsentensä seuraa, varsinkin ollessaan yksin iltaisin. Hän kuitenkin myönsi, että jos perhe olisi vähänkin seurustellut hänen kanssaan, se olisi riittänyt hänelle. Mutta koska perheenjäsenet eivät pitäneet häneen minkäänlaista yhteyttä, palava halu olla heidän kanssaan kannusti osaltaan häntä korjaamaan suhteensa Jehovaan. Muista tämä, jos joskus tunnet kiusausta vastoin Jumalan käskyä seurustella erotettujen sukulaistesi kanssa.” (Vartiotorni 15. huhtikuuta 2012 s. 12)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu