Täällä on jälleen keskusteltu siitä kuinka adventistit pyhittävät lepopäivänsä, joten ajattelin että jos vaihteeksi keskusteltaiskin sunnuntaista - siis siitä että miksi lähes koko maailma viettää juuri sunnuntaita lepopäivänään.
Mistä sunnuntai tulee alkujaan?
Missä on sen juuret ja tarkoitus?
Miksi sunnuntaita kutsutaan juuri sunnuntaiksi?
Jos tutkii asiaa tältä pohjalta niin, ehkä paremmin ymmärtää miksi adventistit eivät pidä sunnuntaita lepopäivänään.
Nimi sunnuntai tarkoittaa "auringon päivää" englanniksi "Sunday".
Sunnuntainb juuret ovat uskonnolliset - aivan samalla tavalla kuin sapatinkin.
Sunnuntain "pyhyys" lähtee periaatteessa auringon palvonnasta - joka oli tavalla tai toisella liittynyt moneen eri uskontoon, mikä ei sinänsä ole kovinkan ihmeellistä koska aurinko on kautta aikojen nähty valoa, elämää ja lämpöä antavana taivaan kappaleena..
Maailmassa on monia muistomerkkejä siitä kuinka aurinko tavalla tai toisella on liittynyt eri uskontoihin - esimerkiksi maailman vanhimmaksi nimetty säilynyt rakennus "Newgrange" joka on Irlannin itä rannikolla on yksi esimerkki - joka joulu valaisevat - auiringon säteeet Newgrange'n hauta holvin ... toinen esimerkki vanhoista uskonnollisista rakennuksista joissa auringon osuus on havaittavissa on Stonehenge Englannissa ja näitä on varmasti paljon muitakin - esimerkiksi Egyptissä palvottiin aurinkoa.. siis voimme todeta että sunnuntain alkujuuret ulottuvat kauaksi menneisyyteen.
Miten vaikutteita auringon palvonnasta ja sunnuntai viikottaisena lepopäivänä sitten tuli kristinuskoon?
Kun Rooman valtio alkoi rakoilemaan joskus 300 luvulla valtakunnassa olevien erilaisten uskontojen keskinäisten riitojen seurauksena, päätti keisari Konstantiinus että "nyt saa riittä tämä riitely" ja kutsui koolle kaikki "silmää tekevät" eri uskonnoista ja yksinkertaisesti määräsi, että heidän tulee päättää ja tulla yksimielisyyteen siitä että mikä on se "oikea" uskonto. Palkinnoksi saivat he haltuuunsa kaikki valtion virat ja vallan vainota niitä ”riita pukareita” jotka pitivät kiinni entisistä ”maata hajoittavista” uskonnoista.
Näin syntyi eräänlainen Rooman "ekumenia”, jonka tarkoituksena oli saada eri uskontojen keskinäiset riidat loppumaan. On siis aika luonnollista, että auringon palvonnalla suurena uskontona oli paljon sanottavaa näissä kokouksissa - joita muuten kutsutaan katolisen kirkon "ensimmäiseksi kirkolliskokoukseksi".
Kokouksen tuloksena siis syntyi uusi eräänlainen ”kompromissi uskonto” jossa oli vaikutteita eri uskonnoista - etenkin kristinuskosta ja auringonpalvelemiseen liittyvistä uskonnoista.
Suurimmalla osasta kansasta oli uskonto jossa aurinko näytteli osaa, esimerkiksi ihmiset viettivät viikottaista auringon päivään - lepopäivänään. Heille sunnuntai ja monet muut auringon palvonnasta saadut päivät ja uskomukset symbolisoivat sitä elämää ja uskonnollista systeemiä jossa he elivät ja johon he uskoivat. Heidän jumalillaan oli pitkät perinteet kun taas kristinusko oli verrattain uusi – vaikkakin aika laajalti levinnyt jo 300 luvulla..Siis se uskonto mitä kristinuskoksi kutsutaan on suurelta osin tämän ensimmäisen kirkolliskokouksen tulosta. Siellä sulautettiin yhteen erilaisia eri uskonnoista saatuja asioita.
Auringon palvojilla oli omat päivänsä jotka olivat suvälle juurtuneet kansan tapoihin joten niitä oli vaikea poistaa – ja siksi ne jäivät olemaan mutta niille annettiin uusia merkityksiä.
Yksi oli viikottainen lepopäivä (siis auringon päivä) jota katolisuudessa alkuun kutsuttiin Jeesuksen ylönousemuspäiväksi ja joka sittemmin jäi viikon ainoaksi lepopäiväksi kun sapatti yksinkertaisesti hylättiin juutalaisena päivänä (sanottiin että juutalaiset eivät edes tunnusta Jeesusta). Muita auringon palvonnasta saatuja päiviä ovat joulu (Jeesus ei todellakaan syntynyt jouluna) ja juhannus (Johannes kastajan oletetaan syntyneen juhannuksen koska Jeesuksen oletetaan syntyneen jouluna) ja päivän tasaukset. Nämä muuten muodostavat sen ristin jota käytettiin kun Jeesus murhattiin noin 2000 vuotta sitten. Risti on ikivanha auringonpalvonnasta saatu symboli sekin, josta sittemmin on tullut kristinuskon symboli joka kuvaa kuinka synti Jeesuksen kuoleman kautta voitettiin. Toisia muista uskonnoista saatuja asioita on esimerkiksi syntisen kuolemattomuus ja sitä enemmän tai vähemmän automaattisesti seuraava helvetti ikuisine piinoineen ja kiirastuli josta vielä siellä aikansa kiduttuaan voi syntinen päästä taivaaseen.. Tämän uuden uskonnon seuraksena Jeesuksen kuolemakin automaattisesti muuttui sekin, tuonelaan astumiseksi ja kun kuolemasta tuli elämä muualla, pelastuksesta tuli kuolemattoman sielun taivaaseen pääsy ja Jumalasta yhtä käsittämätön kuin Hänen Sanastaan..
Jos tarkastelemme sapatin ja auringonpäivän (sunnuntain) eroa tässä valossa - niin ehkä ymmärrämme paremmin miksi adventistit valitsevat sapatin - sunnuntain sijaan. Ei siis ole kysymys vain päivästä vaan iitä mitä kukin näistä päivistä symbolisoi adventisteille.
alex
Auringonpäivän taustoja ..
32
208
Vastaukset
- ann-elina(ei kirj)
Kiitos alex hyvästä ja selvästä kirjoituksesta, noihan ne kaikki viettelykset alkavat hyvin pienestä, mutta leviää kulovalkean tavoin ja Jumalan sana syrjäytetään ja ne jotka haluavat seurata sitä mitä Raamattu sanoo joutuvat parjauksen kohteeksi.
Näin se menee - aina kun kirkko ja politiikka yhdistyy. Kaksi valtakeskusta ihmisten elämässä joiden molempien täytyy mukautua toistensa ajatuksiin - tai muussa tapauksessa on toisen niistä alistuttava.
- kyssärin kiss
Minkätähden joulun vietto on sallittua adventisteille, mutta ei sunnuntain vietto jos nyt molemmilla on pakanallinen tausta?
- näin uskon...
Eihän adventistit minun tietääkseni joulua juhli sillä tavoin kuin muut kirkolliset, ei heillä ole joulukirkkoa ja komeita kuusia koristeineen, joillakin voi lasten takia ehkä olla joku pieni kuusi ja lahjatkin lapsille, mutta ei sen suurempaa joulujuhlaa.
- juhlia riittää
Sapatti on luomisen muistomerkki, Joululla ei ole mitään merkkiä Jumalan sanassa.
Joulun merkki perustuu ihmisten sanaan, ja ihmiseen ei tule luottaa, vaan Jumalaan! t. benkku
Sellainen ongelma näissä pohdiskeluissa on, että niissä pitää ajatella niin, että kalenteri ja päivät ovat olleet täysin muuttumattomia tuhansia vuosia ja että kaikilla Maapallon ihmisillä on ollut yhtenevä käsitys ajasta ja sen kulumisesta.
Eli maanantait ovat olleet aina maanantain paikalla, tiistait tiistain ja niin edelleen. Eli jos Timbuktussa on ollut maanantai, on maanantai ollut kaikkialla muuallakin samaan aikaan, paitsi päivämäärärajalla.
Mutta valitettavasti meillä ei ole sellaista käsittämättömän pitkää aikajanaa, jossa on noudatettu koko ajan samaa seitsemän päiväistä viikkoa, vuodesta ja vuosisadasta toiseen.
Kuten toisessa ketjussa jo kattavasti tiedetystä historiasta kirjoitin, niin ei tarvitse mennä kuin 500 vuotta taaksepäin Euroopan historiassa, niin maat elivät eri vuosissa, eri kuukausissa ja eri päivissä.
Jopa saman maan sisällä elettiin eri päivissä ja jopa eri vuodessa. Italian kaupungissa X elettiin tiistaita vuonna 1547 ja Italian kaupungissa Y elettiin samaan aikaan sunnuntaita vuonna 1544.
Joten kun ihmisillä ei ollut yhteistä aikakäsitystä, on periaatteessa aivan yhdentekevää, että minä päivänä he sattuivat palvomaan ja mitä.
Jos ihminen tunnusti juutalaista uskoa, niin hänen sapattinsa oli sinä päivänä jolloin sen alueen ihmisillä oli luulo, että nyt on sapatti ja se saattoi olla aivan eri päivä kuin juutalaisilla 500 kilometrin päässä.
Ensimmäisen kerran oli tärkeää tietää oikea ja sama päivä, kun postilaitos kehittyi ja alkoi liikuttaa ihmisiä paikasta A paikkaan B.
Seuraavaksi tuli tietää täsmällinen oikea aika, kun tehtaat tulivat. Ei ollut samantekevää milloin tulit töihin, vaan piti tulla töihin juuri oikeaan aikaan ja oikeana päivänä.
Sen jälkeen vasta koko Maapallolle on tullut yhtenäinen käsitys ajasta.
Juutalaisten (ja adventistien) sapatti on napattu babylonialaisilta, kuten historiantutkimus kertoo. Babylonialaisilla oli "pahan päivä", joka oli seitsemän päiväisen jakson seitsemäs päivä, jolloin jumalia piti lepyttää uskonnollisin menoin. Lepytys oli määrättyjen tabujen noudattamista, ja nämä tabut olivat kieltolistoja asioista joita ei saanut "pahan päivänä" tehdä.
Juutalaisten sapatti on alkukielisesti Shabbath ja babylonialaisten pahan päivä oli Shabbathum, joten tästäkin voimme jotain päätellä. Tämän jälkeen menette kirjastoon ja luette professori G.J.Whitrown kirjan "ajan historia".- Siemenen sisällöstä
Nyt Bushmann rakentaa kuin lakimaakarit Israelissa opetustaan.
Eikös vain?
Bushmann sanoo. Näin ja näin ja siksi en usko *Sanaa!
)* Sana on Jumalan Pyhäkirja!
Sehän on perimmäinen perustus, omauskoisen elämän rakennuksen* pysyvyyteen.
Se ei rakennu Jumalan sanaan.
)* tässä rakennus merkitsee ihmistä itseään, minkälaisen rakennuksen rakentaa elämästään ja edustaa sen rakennuksen julkisivua ja muotoa.
Juutalaisuudessakin eksyttiin Sanasta juuri Bushmann henkeen, siinä toisessa ääripäässä*) .
*) ihmisen perinnäissääntö.
Tarkkaan tehdään näin ja näin, niin laki on siinä täytetty ja kiivailtiin sen näköisen sapatin opin puolesta.
Bushmannin kellonheiluri on taas toinen ääripää.
Mutta Jeesuksen opetus on, että lain henki on rakkaus.
Rakkauteen sisältyy tämä sapatti.
Vaikka kuinka monesta solmusta avataan viikkojärjestys, niin sen sapatin sisältö perustuu luomiseen, eli siihen, että Jumala on kaiken takana.
Vaikka sapatti "bushmanninlainpäivänä" olisikin tarkasti luomisesta laskettuna nyt perjantai, tahi tiistai, tahi torstai, tahi maanantai, sillä tämänlaatuisena yhtälönä ei ole merkitystä, vaan lakihenkistä.
Mutta kun etenemme ajanrattaassa sen Hengen mukaan, niin nyt lauantai/sapatti merkitsee Hengessä sitä, että on Luoja olemassa ja kun näin on, tullaan loppupäätelmään, että olemme elämästämme vastuullisia.
Siihen vastuullisuuteen rakentuu Uusi taivas ja maa, jonka päämäärä on Viisaus ja sellainen elämä, jota kannattaa elää iankaikkisesti.
Se on se siemen. Siemen sisältää hoitavan yhteisöllisyyden, jota Henki ohjaa ja rakentaa Kristus-kalliolla.
///
Ei se kiista, mitä Bushmann edustaa tämännäköisenä lakihenkisen selitysteoksensa takaa, ole oikein.
Se julistaa epäuskon siemen- kylvöä, paeten Aadamin- bushmannina Jumalaa, kuten syntiinlangenneen tapa on, paeta vastuutaan elämästä.
Vastuuta, jolla tämä ihmisyhteisö kokisi jokaisen tekona mielekkään elämän, jossa terveys, hyvinvointi, leipä, koti jne. olisi oikealla tavalla rakentunut.
Jumala HUUTAA bushmannille, missä olet?
Pitää huomata, missä on, .. .. mutta kun se tieteen vaikku tukkii korvat ja epäuskon romanit julistaa väärän totuuden busmannille totuudeksi otsaansa ja merkiksi käteensä, jolla suun tunnustus tulee Jumalakielteiseksi. Eli väärä tieto, rakentaa rakennuksen vinoksi ja vinous edustaa ihmisyhteisön sairautta sen monine muotoineen, mitä jatkuvasti luemme lehdistä, uutisista, jne.
Se siemenen kasvu hedelmä vinoutumisesta on kiistaton. Mutta siemen on joillekin rakas, siksi paetaan ja haetaan aina porsaanreiät elämässä, ETTEI, tarvitsisi tehdä parannusta tekemisistään.
Mutta jos Jumala ei rakenna huonetta, se rakennus on huono, vaikka kuinka olisi pyritty rakennusta ehostamaan julkisivultaan hienoksi. Se haiskahtaa maailmalle, maailman lauman hajulle.
//
Tästä totuuden siemenestä ei bushman pääse selittelemällä ohi. - Siemenvakasta.
Siemenen sisällöstä kirjoitti:
Nyt Bushmann rakentaa kuin lakimaakarit Israelissa opetustaan.
Eikös vain?
Bushmann sanoo. Näin ja näin ja siksi en usko *Sanaa!
)* Sana on Jumalan Pyhäkirja!
Sehän on perimmäinen perustus, omauskoisen elämän rakennuksen* pysyvyyteen.
Se ei rakennu Jumalan sanaan.
)* tässä rakennus merkitsee ihmistä itseään, minkälaisen rakennuksen rakentaa elämästään ja edustaa sen rakennuksen julkisivua ja muotoa.
Juutalaisuudessakin eksyttiin Sanasta juuri Bushmann henkeen, siinä toisessa ääripäässä*) .
*) ihmisen perinnäissääntö.
Tarkkaan tehdään näin ja näin, niin laki on siinä täytetty ja kiivailtiin sen näköisen sapatin opin puolesta.
Bushmannin kellonheiluri on taas toinen ääripää.
Mutta Jeesuksen opetus on, että lain henki on rakkaus.
Rakkauteen sisältyy tämä sapatti.
Vaikka kuinka monesta solmusta avataan viikkojärjestys, niin sen sapatin sisältö perustuu luomiseen, eli siihen, että Jumala on kaiken takana.
Vaikka sapatti "bushmanninlainpäivänä" olisikin tarkasti luomisesta laskettuna nyt perjantai, tahi tiistai, tahi torstai, tahi maanantai, sillä tämänlaatuisena yhtälönä ei ole merkitystä, vaan lakihenkistä.
Mutta kun etenemme ajanrattaassa sen Hengen mukaan, niin nyt lauantai/sapatti merkitsee Hengessä sitä, että on Luoja olemassa ja kun näin on, tullaan loppupäätelmään, että olemme elämästämme vastuullisia.
Siihen vastuullisuuteen rakentuu Uusi taivas ja maa, jonka päämäärä on Viisaus ja sellainen elämä, jota kannattaa elää iankaikkisesti.
Se on se siemen. Siemen sisältää hoitavan yhteisöllisyyden, jota Henki ohjaa ja rakentaa Kristus-kalliolla.
///
Ei se kiista, mitä Bushmann edustaa tämännäköisenä lakihenkisen selitysteoksensa takaa, ole oikein.
Se julistaa epäuskon siemen- kylvöä, paeten Aadamin- bushmannina Jumalaa, kuten syntiinlangenneen tapa on, paeta vastuutaan elämästä.
Vastuuta, jolla tämä ihmisyhteisö kokisi jokaisen tekona mielekkään elämän, jossa terveys, hyvinvointi, leipä, koti jne. olisi oikealla tavalla rakentunut.
Jumala HUUTAA bushmannille, missä olet?
Pitää huomata, missä on, .. .. mutta kun se tieteen vaikku tukkii korvat ja epäuskon romanit julistaa väärän totuuden busmannille totuudeksi otsaansa ja merkiksi käteensä, jolla suun tunnustus tulee Jumalakielteiseksi. Eli väärä tieto, rakentaa rakennuksen vinoksi ja vinous edustaa ihmisyhteisön sairautta sen monine muotoineen, mitä jatkuvasti luemme lehdistä, uutisista, jne.
Se siemenen kasvu hedelmä vinoutumisesta on kiistaton. Mutta siemen on joillekin rakas, siksi paetaan ja haetaan aina porsaanreiät elämässä, ETTEI, tarvitsisi tehdä parannusta tekemisistään.
Mutta jos Jumala ei rakenna huonetta, se rakennus on huono, vaikka kuinka olisi pyritty rakennusta ehostamaan julkisivultaan hienoksi. Se haiskahtaa maailmalle, maailman lauman hajulle.
//
Tästä totuuden siemenestä ei bushman pääse selittelemällä ohi.Tämä kirjoitukseni ei ole moitteeksi, vaan omaehtoisen tien kulkijan matkaan neuvoksi, että matkamme on ajassa jonkun päämäärän takia tärkeä.
Se on ohjaamassa Jumalan tykö, sen Sanan neuvon takia, jota minä ja me kaikki joudumme puntaroimaan ja korjaamaan kurssimme, jos tie on väärään vievä.
Siis, sen Sanan edessä minä teen parannusta, Sana on jalkaini lamppu, etten eksyisi pois oikeasta ja tieni veisi turmioon.
Etten edustaisi väärää, ajatusteni takia langettaisi lähimmäistä syntiin.
Kätten tekoina, en satuttaisi lähimmäistäni, koska hän on Jumalan luoma
ja Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä, langenneita ja kutsuu parannukseen.
Heistä löytyy kääntymyksen jälkeen Jeesus, sydämestä ja jo nyt tämä kohtaaminen on siinä, että näkisin Kristuksen kasvot tämän maailmanruhtinaan Saa...tanan ... haavoittamista ihmisistä, jotka on pimeyteen eksytetty ja kylvävät rienaajan siementä, osa tietämättään.
Siksi Jumalan Sanan valo, joka kerran tuomitsee kaiken, on tuotava totuudeksi, että olisi aikaa parannuksen tekoon.
Valkeus olisi oltava vain niin kirkas, että synnintekijä näkisi tekonsa hengen ja sisällön, että tulee parannuksen tarve ja pääsisi oikeaan päämäärään, Jumalan valtakuntaan.
Njaa - minä en näkisi itse "ajanmäärittelemistä" ongelmana vaan sen, että ihmiset päättivät tehdä kompronmissin väärän ja oikean uskonnon välillä.
Sillä niin pian kuin oikeaan sekoitetaan väärää on siitäkin tullut väärä - nyt on hyvä muistaa sekin, että ei ole kysymys ainoastaan sunnuntaista kun uskontoja sekoiteltiin vaan kaikenlaisista asioista.. otin vain tässä aloituksessa tuon sunnuntain ..
alex>> Njaa - minä en näkisi itse "ajanmäärittelemistä" ongelmana vaan sen, että ihmiset päättivät tehdä kompronmissin väärän ja oikean uskonnon välillä. >>>
Tarkoittaako tuo kommentti sitä, että babylonialaisten uskonto on sitten se oikea, kun juutalaiset nappasivat sieltä itselleen sapatin ja muokkasivat siitä oman näköisen juhlansa?
Pitäisikö meidän nyt pitää sapattia babylonialaisen perinteen mukaan, niin olisimme alkuperäisen sapatin idean ytimessä?
Mutta sitten pitäisi tietää, että keneltä babylonialaiset oman juhlansa varastivat ja miten sitä muuttivat.
Jokainen uskonto mitä täältä löytyy, on sekoitusta jostain toisesta. Ongelma on vain se, että oman uskontonsa fundamentalistiset kannattajat eivät hyväksy tätä tosiasiaa, vaan koettavat kiistää sen, niin kuin se mitään auttaisi.
Ei ole mitään yhtä ja oikeaa kristinuskoa, joka oli täällä ensin ja sitten se alkoi muuttua ja sekoittua muuttuen vääräksi ja alkuperäisen vastaiseksi. Myös kristinusko on sekoitus kaikki mahdollisia uskontoja ja niistä on siihen napsittu niitä elementtejä, joita kulloiset ihmiset ovat mukaviksi kokeneet.
#Tarkoittaako tuo kommentti sitä, että babylonialaisten uskonto on sitten se oikea, kun juutalaiset nappasivat sieltä itselleen sapatin ja muokkasivat siitä oman näköisen juhlansa?#
Ei tarkoita, sanotaan vaikka niin että kun sekoitellaan useita eri uskontoja keskenään on tulos aina väärä uskonto.
Raamattu on se uskonto joka kertoo Jumalasta ja ihmisestä oikein - Jumala On TÄYDELLINEN Elämä. Ihminen ei ole - jos uskonto tai usko poikkeaa siitä on se turha. On aivan turha uskoa sellaiseen mikä ei ole todistettavasti totta.
Raamattu on kirja joka kertoo täydellisestä Jumalasta ja siitä mitä se tarkoittaa. Ihmiset jotka ovat sokeita näkemään ovat luonnollisesti eri mieltä, mutta se ei muuta asiaa millään tavalla.
alex>>> Ei tarkoita, sanotaan vaikka niin että kun sekoitellaan useita eri uskontoja keskenään on tulos aina väärä uskonto. >>>
Sellaista se on. Juutalaiset ottivat sapattinsa babylonialaisilta ja tekivät heidän "pahan päivästään" oman kulttuurinsa mukaisen pyhäpäivän.
Tosin juutalaiset matkivat babylonialaisia myös siinä, että juutalaistenkin sapatti on täynnä etupäässä kieltoja asioista, joita ei juutalaisena pyhäpäivänä saa tehdä. Älä kerää puita, älä tee sitä ja älä tee tätä.
Ja sitten tämä loppuosa vastauksesta, niin on pakko kysyä, että mitä tekemistä sillä on nyt aiheen kanssa, eli uskovan pyhä/lepopäivän kanssa?
>>> On aivan turha uskoa sellaiseen mikä ei ole todistettavasti totta. >>
Aivan oikein. Onko järkevää uskoa sellaiseen, että vuonna 1844 Jeesus hoiperteli taivaan pyhäkössä huoneesta toiseen kuin juoppo etsimässä pimeässä vessaa, jos sitä asiaa ei Raamatussa lue?
Onko järkevää uskoa 6000 vuotta vanhaan Maapallon elämään?
ja niin edelleen.- ppohhddiin
bushmanni kirjoitti:
>>> Ei tarkoita, sanotaan vaikka niin että kun sekoitellaan useita eri uskontoja keskenään on tulos aina väärä uskonto. >>>
Sellaista se on. Juutalaiset ottivat sapattinsa babylonialaisilta ja tekivät heidän "pahan päivästään" oman kulttuurinsa mukaisen pyhäpäivän.
Tosin juutalaiset matkivat babylonialaisia myös siinä, että juutalaistenkin sapatti on täynnä etupäässä kieltoja asioista, joita ei juutalaisena pyhäpäivänä saa tehdä. Älä kerää puita, älä tee sitä ja älä tee tätä.
Ja sitten tämä loppuosa vastauksesta, niin on pakko kysyä, että mitä tekemistä sillä on nyt aiheen kanssa, eli uskovan pyhä/lepopäivän kanssa?
>>> On aivan turha uskoa sellaiseen mikä ei ole todistettavasti totta. >>
Aivan oikein. Onko järkevää uskoa sellaiseen, että vuonna 1844 Jeesus hoiperteli taivaan pyhäkössä huoneesta toiseen kuin juoppo etsimässä pimeässä vessaa, jos sitä asiaa ei Raamatussa lue?
Onko järkevää uskoa 6000 vuotta vanhaan Maapallon elämään?
ja niin edelleen.ts- Babylonialaiset oli ennen luomista ja Jumala lainasi heidän sapattinsa luomisen merkiksi! Hieno oivallus raamatusta.
Mitä muuta päättelet, muna on ennen kanaa. ppohhddiin kirjoitti:
ts- Babylonialaiset oli ennen luomista ja Jumala lainasi heidän sapattinsa luomisen merkiksi! Hieno oivallus raamatusta.
Mitä muuta päättelet, muna on ennen kanaa.>>> ts- Babylonialaiset oli ennen luomista ja Jumala lainasi heidän sapattinsa luomisen merkiksi! Hieno oivallus raamatusta. >>
Näin se nuoren maan kreationistin logiikka toimii. Jos todellakin harrastamme sitä typeryyttä, niin moni asia tuntuu kovin ihmeelliseltä sangen vaatimattomalle ajatuskyvyllesi.
Ajatella, että jos Raamattu on kirjaimellista totta, niin keitä kumman väkeä Suomessakin eli jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten?
Onko tullut mieleen, että nuo ajatuspierut, joita päästelet ulos aina silloin tällöin, saattaa olla yksi suuri syy sille, miksi kristinusko on kuolemassa sivistyneestä osasta maailmaa.bushmanni kirjoitti:
>>> Ei tarkoita, sanotaan vaikka niin että kun sekoitellaan useita eri uskontoja keskenään on tulos aina väärä uskonto. >>>
Sellaista se on. Juutalaiset ottivat sapattinsa babylonialaisilta ja tekivät heidän "pahan päivästään" oman kulttuurinsa mukaisen pyhäpäivän.
Tosin juutalaiset matkivat babylonialaisia myös siinä, että juutalaistenkin sapatti on täynnä etupäässä kieltoja asioista, joita ei juutalaisena pyhäpäivänä saa tehdä. Älä kerää puita, älä tee sitä ja älä tee tätä.
Ja sitten tämä loppuosa vastauksesta, niin on pakko kysyä, että mitä tekemistä sillä on nyt aiheen kanssa, eli uskovan pyhä/lepopäivän kanssa?
>>> On aivan turha uskoa sellaiseen mikä ei ole todistettavasti totta. >>
Aivan oikein. Onko järkevää uskoa sellaiseen, että vuonna 1844 Jeesus hoiperteli taivaan pyhäkössä huoneesta toiseen kuin juoppo etsimässä pimeässä vessaa, jos sitä asiaa ei Raamatussa lue?
Onko järkevää uskoa 6000 vuotta vanhaan Maapallon elämään?
ja niin edelleen.Bushmanni:
#Onko järkevää uskoa sellaiseen, että vuonna 1844 Jeesus hoiperteli taivaan pyhäkössä huoneesta toiseen kuin juoppo etsimässä pimeässä vessaa#.
----
No kuka tuollaiseen sitten uskoo?
Enusko että maailmasta lytyy sellaista ihmistä.
Bushmanni:
#Onko järkevää uskoa 6000 vuotta vanhaan Maapallon elämään?#
----
On järkevää skoa että Raamatun historia on noin 6000 vuotta..
alex- makkaber
bushmanni kirjoitti:
>>> ts- Babylonialaiset oli ennen luomista ja Jumala lainasi heidän sapattinsa luomisen merkiksi! Hieno oivallus raamatusta. >>
Näin se nuoren maan kreationistin logiikka toimii. Jos todellakin harrastamme sitä typeryyttä, niin moni asia tuntuu kovin ihmeelliseltä sangen vaatimattomalle ajatuskyvyllesi.
Ajatella, että jos Raamattu on kirjaimellista totta, niin keitä kumman väkeä Suomessakin eli jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten?
Onko tullut mieleen, että nuo ajatuspierut, joita päästelet ulos aina silloin tällöin, saattaa olla yksi suuri syy sille, miksi kristinusko on kuolemassa sivistyneestä osasta maailmaa.Mistä sitten ajattelet Babylonialaiset saivat sen seitsemän päivän systeemisä?
ALEX-KASI :
## Auringonpäivän taustoja ..
Nimi sunnuntai tarkoittaa "auringon päivää" englanniksi "Sunday". ##
Kristityt vastaavat :
Ja lauantai eli saturday tarkoittaa saturnuksenpäivää, joten se siitä.
Mitä tulee adventisteihin niin he eivät enää nykyisin sorru kiroamaan niitä, jotka viettävät lepopäivää sunnuntaina, syystä että nämä eivät vietä auringonpäivää vaan lepopäivää oman vakaumuksensa tai perinteensä mukaisesti.
Amerikkalaiset rakentaessaan kerrostaloja jättävät väliin 13, krs:se, koska kukaan ei asuisi siinä. Minä muinoin jätiin sunnuntain väliin, mutta nyttemmin olen todennut, ettei se haittaa, vaikka yhtenä päivänä viikossa aurinko paistaisi.
Auringonpäivän taustalla on aurinko, sen toki myönnän.
antti- sapatista puhe.
Jumalan kansa, eli juutalaisuudesta kumpuava opetus Jerusalemista.
Mitä se puhuu lepopäivästä`?
Oliko siellä apostolisena aikana, sapatti, 1.n päivä. 2.n päivä jne.
Mentäskö senmukaan?
Onhan meillä pakanoilla paljonkin omia juhlia, jotka nimeämme sekä pyhitämme.
Eikös vain?
Mutta pyhittyykö se, jos esi-isät pyhittää ja mekin pyhittelemme siinä joukossa.?
Entäpä, jos Jumala pyhittää, niin missä on painoarvo, eli kullan leima? Jassoo - Jumala siis mielestäsi muistutti ihmistä (ainoa käsky muuten jossa "muistutetaan") - että muista pyhittää saturnuksen päivä??? Hah hah :)
Sunnuntai: Auringon päivä
Maanantai: Kuun päivä
Tiistai: Mars'in päivä
Keskiviikko: Merkuriuksen päivä
Torstai: Jupiterin päivä
Perjantai: Venuksen päivä
Lauantai: Saturnuksen päivä
Antti, ei Jumala muistuttanut sen enempää auringon kuin saturnuksenkaan päivästä .. vaan "Herran sapatista"..
Ja että sapatti on lauantai siitä ei liene kenelläkään epäilystäkään - juuri niinkuin tuossa joku aikaisemmin jo kirjoittikin.
Suomeksi LAUANTAI .. on yhä sapatti monissa kielissä ...
събота........bulgaria
sabato.........esperanto
Sabado....... filipin
sábado........ galisiska
S?ßßat?...... kreikka
Sabtu.......... indonesia
sabato......... italia
subota..........kroatsia
sabbati.........latin
Сабота.........makedonia
sobota..........puola
sábado ........portugalia
sâmbata...... romania
суббота.......venäjä
субота ........serbia
sobota......... slovakia
sobota......... slosenia
sábado........ espanja
sobota........ .tjekien
субота.........ukraina
Raamattu sapatista:
Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; SENTÄHDEN Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
Siis ei siksi, että se oli "saturnuksen päivä" jossain maissa - yksi on muuten sama maa jossa on myös sunday -- "auringon päivä"..
Totuus on, että ihminen hylkäsi >sapatin< ja säilytti >auringon päivän< - ei katolinen kirkko keksinyt sitä .. vaan omaksui sen.. otti sen omakseen muista uskonnoista. Näinhän se on - miksi sitä alkaisin kieltämään ..
Minäkin aikanani ajattelin, että mitäs tuosta kinaamaan - päivä kuin päivä - mutta kun asiaa tutkii niin ymmärtää paremmin mistä on kysymys ..
Taisi olla Timo Flink joka kerran kirjoitti, että sapatti on kuin jäävuoren huippu... Se avasi ainakin minun silmäni sen verran näkemään mistä oikestaan oli kysymys että aloin tutkimnaan etasiaa - että mikä se "jäävuori" sitten olisi.. ja se on >se systeemi< jota auringonpäivä edustaa..
Huomaa että kysymys on jälleen systeemistä, ei ihmisistä (jos ei nyt oteta huomioon että ihmiset ovat sen systeemin vankeja .. :)
Antti ... palstalle kaivataan asiallista keskustelua ..
alex
SAPATTI tarkoittaa lepopäivää ja sana sapatti ei tarkoita mitään suomenkielellä.
Paitsi että sapatti-sana tietysti merkitsee juutalaisten sapattia. Minä uskon, että aivan hyvin voi viettää lepopäivää lauantaina, ei sen tarvitse olla sunnuntai, jota myös pyhäpäiväksi kutsutaan. Saturday on aivan yhtä hyvä pyhitettäväksi eli Herralle erotettavaksi kuin Sunday. Ei sillä ole sivistyneessä nykyajassa mitään tekemistä Saturnuksen tai Auringon kanssa. paitsi että kumpana päivänä paistakoon aurinko.
antti- Käännetty googlesta
Että sapatti on nimenomaan lauantai tulee esiin monissa kielissä ..
Alla muutama esimerkki Googlesta:
събота........bulgaria
sabato.........esperanto
Sabado....... filipin
sábado........ galisiska
S?ßßat?...... kreikka
Sabtu.......... indonesia
sabato......... italia
subota..........kroatsia
sabbati.........latin
Сабота.........makedonia
sobota..........puola
sábado ........portugalia
sâmbata...... romania
суббота.......venäjä
субота ........serbia
sobota......... slovakia
sobota......... slosenia
sábado........ espanja
sobota........ .tjekien
субота.........ukraina - kalenterit..
Käännetty googlesta kirjoitti:
Että sapatti on nimenomaan lauantai tulee esiin monissa kielissä ..
Alla muutama esimerkki Googlesta:
събота........bulgaria
sabato.........esperanto
Sabado....... filipin
sábado........ galisiska
S?ßßat?...... kreikka
Sabtu.......... indonesia
sabato......... italia
subota..........kroatsia
sabbati.........latin
Сабота.........makedonia
sobota..........puola
sábado ........portugalia
sâmbata...... romania
суббота.......venäjä
субота ........serbia
sobota......... slovakia
sobota......... slosenia
sábado........ espanja
sobota........ .tjekien
субота.........ukrainaMyöskin Chicagon kalenterissa on sapatti lauantai viikon seitsemäntenä.
Roomalaisessa kalenterissa on lauantain kohdalla sabato. - Mutta kuka pelastuu?
Käskyjä on 10 ja yhdessä muistutetaan meitä pyhittämään Herran sinun Jumalasi sapatti.... jos tämän päivän "sivistynyt ihminen" kiireiltänsä joskus muistaa pyhittään lepopäivänsä ... niin syy miksi hän sen tekee on jo kauan sitten haipunut historian pimentoihin.
- IDENEB
´ Myöskin Chicagon kalenterissa on sapatti lauantai viikon seitsemäntenä.
Roomalaisessa kalenterissa on lauantain kohdalla sabato. ´
http://www.netikka.net/mpeltonen/sapatti.htm
roomalaiset kalenterit .. http://fi.wikipedia.org/wiki/Roomalainen_kalenteri
Mitä pyhitetään, se pyhitetään loppujen lopuksi ja alunalkaen sydämessä, joten ei varmastikaan tarvitse aina muistaa, mitä viikonpäivää lepopäivänä viettää se perhe, jonka luokse olet menossa kyläilemään. Jos huomaat siellä sitten, että ai, teillähän olikin sapatti juuri nyt tänään . . niin eikun siitä vaan sapattimeininkiin mukaan, ettet loukkaa heitä. Näin se homma toimii, se pyhityselämä. - jopas jotain
No olet sinä, Antti, melkonen tuuliviiri.
Entäs kun menet johonkin muslimimaahan, niin eikun siitä vaan meininkiin mukaan ja ylistämään pylly pystyssä Allahia... Se se on sitä Antin pyhityselämää. - Hermmannius*
Olisi valtavan hieno asia, että joku palstalainen vaivautuisi hieman tarkemmin tutkimaan kirkko-historiaa. Tämä historia selvittäisi kaikki palikat kohdalleen. Näet tämän aikainen Rooman valtakunta kunnioitti suuresti Apollonius Tyanalaista, joka oli Jeesus Nasarealaisen edeltäjä, joka on koetettu Kristittyjen taholta hävittää kokonaan kaikista kirjoituksista. Mikäli joku palstalaisista on halukas tietämään, miksi sunnuntai oli päässyt keisarin suosioon, oli se, että Keisari kunnioitti Apolloniusta, joka oli todellinen aurinkon päivän pyhittäjä. Tälle Apolloniukselle oli pystytetty hänen elinaikanaan 17 Temppeliä.
Hän toimi parantajana ennen Jeesusta ja teki ihme tekoja: muun muassa katoamalla tyhjään ilmaan.
Tästä Apolloniuksesta on tehnyt Tohtorin väitöskirjan. Nimellä Apollonius Tyana the Nazarene. by Dr. R. W. Bernard :!964: Web Publication by Mountain man Graphigs. Australia. Part 2: Similarities between Apollonius and Jeesus. Kannattaa tutustua thän asiaan historian pohjalta.- 6 tuhatta vuotta----
Niin se varmaan voi olla, mutta ei kuitenkaan unohdeta että auringonpalvonnalla on pitkät juuret historiassa.
- Ajoitus
Hermannius voisi katsoa vähän tarkemmin ja todeta, että Apollonios Tyanalainen eli ehkä Jeesuksen kanssa suurin piirtein samaan aikaan tai todennäköisemmin vähän hänen jälkeen - s. n. vuonna 15.
Se mikä tässäkin keskustelussa tuli esiin oli, että ratkaisevaa mielipiteille on se että pidetäänkö Raamattua Jumalan Sanana vai ei. Kun keskustellaan uskon-asioista on niille jotka eivät pidä Raamattua Jumalan Sanana kaikki argumentit samat - he sanovat "miksi uskoa satukirjan satuihin"? Sillä tavalla voi rakentaa muureja ympärilleen ja kieltää mitä vain sanomalla vain että "En usko satuihin" ..
Meille joille Raamatun sanoma on totuus on asia kuitenkin toinen - me etsimme vastauksia ja löydämme ne Raamatusta, tavalla jota ei ateisti useinkaan voi ymmätää.
alexVanhan testamentin kirjoitukset auringonpalvonnasta osoittavat kuinka vastenmielistä se on Jumalalle:
Hesekiel: 5
Hän (Herra) sanoi minulle: "Ihminen, katso pohjoista kohti."
Minä katsoin portilta pohjoiseen ja näin siellä alttarin, ja portin kohdalla oli patsas, joka oli herättänyt Herran vihan.
Hän sanoi: "Ihminen, näetkö, mitä he tekevät? Israelin kansa on hylännyt minun temppelini ja harjoittaa täällä iljettäviä menojaan.
Eikä tässä kaikki. Vielä iljettävämpää olet näkevä."
Hän vei minut esipihan portille, ja minä näin muurissa pienen aukon.
Hän sanoi minulle: "Ihminen, revi muuria edestäsi pois."
Minä revin muuria edestäni, tein siihen oven kokoisen aukon.
Hän sanoi minulle: "Mene ja katso, millaisia iljetyksiä he täällä tekevät."
Minä menin ja näin kaikenlaisia iljettäviä kuvia, maassa matavia ja neljällä jalalla kulkevia eläimiä ja kaikenlaisia israelilaisten epäjumalia, joita oli piirretty seinät täyteen. Kuvien edessä seisoi seitsemänkymmentä miestä, kaikki Israelin kansan vanhimpia, ja heidän joukossaan oli myös Jaasanja, Safanin poika. Heillä kaikilla oli kädessään suitsutusastia, josta pilvenä nousi tuoksuva savu.
Hän sanoi: "Ihminen, näetkö, mitä Israelin vanhimmat hämärissä kammioissaan tekevät, kukin omien jumalankuviensa edessä? He sanovat: 'Herra ei meistä välitä, Herra on hylännyt tämän maan.'"
Hän sanoi minulle: "Ei tässä kaikki. Vieläkin iljettävämpää sinä näet heidän tekevän."
Hän vei minut Herran temppelin pohjoiselle portille.
Siellä oli naisia istumassa, ja minä näin: he itkivät Tammus-jumalaa.
Hän sanoi: "Ihminen, näetkö? Eikä tässä kaikki. Vielä iljettävämpää olet näkevä."
Hän vei minut Herran temppelin sisempään esipihaan, ja Herran temppelin portilla, eteishallin ja alttarin välissä, oli kaksikymmentäviisi miestä. He seisoivat selkä Herran temppeliin päin ja katsoivat kohti itää, ja he kumarsivat maahan saakka ja PALVOIVAT NOUSEVAA AURINKOA.
Hän sanoi minulle: "Ihminen, näetkö?
Onko Juudan heimon tehtävä iljettävyyksiään jopa täällä? Eikö riitä, että he ovat vääryydellään täyttäneet koko maan? Yhä uudestaan he tällä tavoin vihoittavat minut. Katso, miten he leyhyttävät lehvillään tuoksunsa minun nenääni!
Nyt minä annan vihani puhua. Sen teen, en sääli enkä säästä.
Huutakoot minun korviini miten kovaa tahansa, minä en heitä kuule."#Hän sanoi: "Ihminen, näetkö? Eikä tässä kaikki. Vielä iljettävämpää olet näkevä."
Hän vei minut Herran temppelin sisempään esipihaan, ja Herran temppelin portilla, eteishallin ja alttarin välissä, oli kaksikymmentäviisi miestä. He seisoivat selkä Herran temppeliin päin ja katsoivat kohti itää, ja he kumarsivat maahan saakka ja PALVOIVAT NOUSEVAA AURINKOA.
Hän sanoi minulle: "Ihminen, näetkö?
Onko Juudan heimon tehtävä iljettävyyksiään jopa täällä? Eikö riitä, että he ovat vääryydellään täyttäneet koko maan? Yhä uudestaan he tällä tavoin vihoittavat minut. Katso, miten he leyhyttävät lehvillään tuoksunsa minun nenääni! #
---------
Panin merkille tuon "He seisoivat selkä Herran temppeliin päin ja katsoivat kohti itää, ja he kumarsivat maahan saakka ja PALVOIVAT NOUSEVAA AURINKOA."
Olivat siis kääntäneet selkänsä Herralle ja alkaneet palvella muita jumalia.. ja Herra kysyi: "Eikö (heille) riitä, että he ovat vääryydellään täyttäneet koko maan? "..
Muutenkin tuo silloinen Israelin sokea harhailu muistuttaa paljon maailman tilannetta tänään. On jos jonkinlaista uskoa ja uskojaa, mutta Jeesusta enimmäkseen pilkataan..
alex
Kukaan ei väitä, etteikö sapatti olisi nimenomaan lauantai ja pyhäpäivä so. viikon eka päivä tahi sunnuntai - että se on sapatinjälkeinen päivä. Siis lauantai on sapatti ja pyhä on sapatinjälkeinen päivä ja siksi sitä hengellisessä kielenkäytössä sanotaan myös viikon ensimmäiseksi päiväksi, koska sapatinlepo on aina lopuksi.
Mutta tiesikö kukaan, että lauantai on myös Saturnuksenpäivä (Saturday). Tiedättehän tuon lainavaloa heijastavan kiven?
Sunnuntaita sanotaan enganniksi Sundayksi ja se tarkoittaa Auringonpäivää.
Kukaan tuskin kylmäkiskoista Saturnusta palvoo, mutta auringonpalvojia on hiekkarannat täynnä. Ja onhan niin, ettei mitään elämää olisi ilman aurinkoa täällä luomakunnassa.
Iankaikkisuudessa, opettaa Sana, Kristus on aurinkomme ja kirkkautemme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?621223Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11890Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75815Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.84659- 53634
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt35560Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot116515Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43513