MARCELLO MAGARONIEN PIÄMINISTERI MOITTI SUOMEA

Uskomaton Etelä-Europpa mafioineen moittii Suomea, kun täällä ei krikiitittömästi hyväksytä avustuksia ja pankkitukia. Osoittaa todellistä ylimielisyyttä ja härkäpäisyyttä mielipiteillä, että Suomen pieni viisimiljoonainen kansa pitää ruokkia näitä roistovaltioiden eliittiporukoita kerskakulutuksessaan.

On hyvä, että edes joku pitää tavallisen kansankin puolta näissä neuvotteluissa, hyvä
hyvä Jutta PIDÄ NE ROSVOT KURISSA. Kyllä sinne Etelä-Europpaan uppoaisi vaikka koko pohjolan rahat.

Ei tavallinen kansa ole tästä EU-jäsenyydestä hyötynyt, hyödyt ovat menneet pääomapiireille ja nyt tappiot pitäisi mennä veronmaksajille
764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

SUOMI EI OLE VELVOLLINEN RAHOTTAMAAN eteläeuroopan hunsvotti valtioita !!!

Äänestä

EU:n perussopimuksia on muutettu tilanteeseen sopivaksi jo moneen kertaan.
Suomen perustuslakiin lisättiin huomaamatta lisäys että Suomi kuuluu EU:n johonkin juttuun.

Päätökset ja lait hiotaan hikisessä etelässä yön aikoina, jolloin on varmaan tosi kivaa.

Etelän ihmiset virkistyy illan tullen, mikä on itetysti vaarana pohjoisen ihmiselle.

Äänestä

Näitä Benito Persläpiä ilmaantuu sitämukaa lisää kun kriisi leviää.Samaan porukkaan kuuluu myös meidän talouskomissaarimme,joka on täysi nolla.!0 päivää on mennyt jo monta kertaa,eikä mitään järkevää ole tapahtunut.Nyt ei ole pelkästään talouskriisi,vaan entistä enemmän on kyse polittisesta kriisistä.Komission puheenjohtaja ja talouskomissaari ovat tehtävänsä tehneet ja saavat mennä.Komission puheenjohtajana ei voi olla henkilö jonka suurin saavutus on hymyily kameroille.Selitetään ja selitetään ilman mitään kouriintuntuvaa muutosta vuodesta toiseen.Eihän tälläinen vetele,vaan nyt joko tehdää kuten on aikaisemmin sovittu tai jotkut lähtevät uppoavasta laivasta.

Äänestä

tähän ON tehtävä loppu,,,



Nykyinen suomen EU politiikka on suomen kansalaisten kiusaamista, koko pieni kansamme ON VASTAAN KOKO EU:ta, miksi me emme saa vihellettyä POIKKI KOKO HULLUA TOUHUA,,, kun siitä EI kertakaikkiaan tule yhtään mitään,
meillä on totuttu rehelliseen toimintaan, sana on aina pitäny, mitä on luvattu, emme kertakaikkiaan halua noitten ammatti rikollisten kanssa sammaa euroon,,, se on loppu ny,

LYPSYLEHMÄN OSAAN ON KANSA VÄSYNY,,,,

JÄRJEN KÄYTTÖ EU politiikkassa ON SALLITTUA,,, JOS sitä järkeä yleensä onkaan suomalaisilla, taitavat kaikki olla jo niin sekasi etteivät ymmärrä koko touhusta enään hölökkysen pöläystä,,,

Äänestä

Jos suomen pidättäytyminen avustuksista mafiapankeille ei kelpaa, on nevottelijoiden sanottava, että me siirrymme markkaan. niin yksinkertaista se on, ei siinä mitään citykepulaisen sovitteluja tarvita.
Itse ne ovat siellä etelässä ryssineet ne hommat.
Vaikuttaa siltä, että EU:sta kehittyy samalainen valtio kuin entinen neukkula.

Kuka muuten kävi aikoinaan Neuvostoliitossa???

Äänestä

KÄSIIN suomalaisilla TODELLA SIKAMAISEN TÖRKEÄTÄ PUHETTA TÄLTÄ ITALIAN PÄÄMINISTERI MÄNTILTÄ. Luuleeko se äijjä, että eletään Rooman vallan aikaa, erehtyy katkerasti, täällä pohjolassa kansa ottaa kohta vallan ja nämä uussuomentuneet politikot pistetään linnaan miettimään tekosiaan.
Tällä nykyisellä menolla tulevat suupolvet maksavat rooma-veroa selkä vääränä.
Ja kokovartalo-Marihan tämän hulluuden aloitti, nykyisen pääministeri -poikasen kanssa.
Omaisuudet vastuullisilta takavarikkoon ensi tilassa. Jos valtion hallinnossa on hekilöitä joilla on sijoituksia tukea hakevissa valtioissa tai pankeissa, niin sijoitukset on HETI JÄÄDYTETTÄVÄ HETI.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyt EU sortuu kirjoitti:

Uskomaton Etelä-Europpa mafioineen moittii Suomea, kun täällä ei krikiitittömästi hyväksytä avustuksia ja pankkitukia. Osoittaa todellistä ylimielisyyttä ja härkäpäisyyttä mielipiteillä, että Suomen pieni viisimiljoonainen kansa pitää ruokkia näitä roistovaltioiden eliittiporukoita kerskakulutuksessaan.

On hyvä, että edes joku pitää tavallisen kansankin puolta näissä neuvotteluissa, hyvä
hyvä Jutta PIDÄ NE ROSVOT KURISSA. Kyllä sinne Etelä-Europpaan uppoaisi vaikka koko pohjolan rahat.

Ei tavallinen kansa ole tästä EU-jäsenyydestä hyötynyt, hyödyt ovat menneet pääomapiireille ja nyt tappiot pitäisi mennä veronmaksajille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu