Vasemmistoliiton puoluevaltuusto on ilmaissut oman kantansa ja käsityksensä Euroopan pankkien tukemisesta.
Suomen pienituloinen TARVITSEE suuria Eurooppalaisia pankkeja. Koska juuri ja nimenomaan suuret pankit tuovat aina tukea ja turvaa pienen suomalaisen ihmisen elämään.
Siksi Vasemmistoliitto on todennut että SUURIA pankkeja tullaan tukemaan niin paljon kuin ne tukea tarvistevat.
Tämä suuren pääoman ja pankkien tukimuoto on lopulta parasta tukea myös pienelle suomalaiselle eläkkeensaajalle.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vastustan. Koska olen pienen eläkkeensaaja ja niin on myös vaimoni eläkkeellä. En halua että Vasemmistoliitto tai SDP lähettää meidän eläkerahoja enää enempää Eurooppaan.
Nykyiset maksut saa lopullisesti riittää, ja nyt se meidän eläkerahoilla leikkiminen saa olla loppu.
"Siksi Vasemmistoliitto on todennut että SUURIA pankkeja tullaan tukemaan niin paljon kuin ne tukea tarvistevat."
Ehkäpä tällä kertaa Espanjan kohdalla tullaan tukemaan myöskin pieniä pankkeja(suuri kirjanpidollinen ja "tekninen" ongelma)...
Onko se siis taaskin aivan totta että Vasemmistoliitto ja SDP lähettävät 600 miljoonaa euroa Suomen pienituloisten rahoja ja eläkekassojen rahoja pankeille?
Minä en tätä rahan haaskausta enään hyväksy!
Olen hyvin vihainen sekä Urpilaiselle että myös Vasemmistoliitolle.