Ottakaa iisist ja ryypätkää sillon ku huvittaa, älkääkä memnkö naimisiin, saatte siitä vaan vaivan taakkaa elämällenne. Kerran täällä vaan eletään, joten ottakaa iisist, joten ei mitään naimisia ja kakaroita jalkoihin pyörimään.
Kakruist voi myös peljätä et ne kuolee. Sitä ei ole ku niitä ei mene tekeen.
Monethan tekee niin, että ne menee naimisii ja tekee kakaroita, ku ei ne uskalla kehtaa olla tekemättä kakrui ja menemättä naimisii, niin sitten ne kadehtii niitä, jotka on siitä vapaita, niitä jotka on uskaltanu valita toisin ku naiminen ja kakrujen teko..
Kakruist voi myös peljätä et ne kuolee. Sitä ei ole ku niitä ei mene tekeen.
Monethan tekee niin, että ne menee naimisii ja tekee kakaroita, ku ei ne uskalla kehtaa olla tekemättä kakrui ja menemättä naimisii, niin sitten ne kadehtii niitä, jotka on siitä vapaita, niitä jotka on uskaltanu valita toisin ku naiminen ja kakrujen teko..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mut kun tuli jo tehtyä niitä kakruja.
Itsellä ei ole kakruja mutta kuolemaa minäkin nuorena pelkäsin. Jeesus Kristus tuli elämääni ja kuoli ja voitti ylösnousemuksellaan kuoleman hirmuvallan elämstäni. Kuolen kerran fyysisesti mutta minulle on Herralla varattuna ylösnousemusruumis.
Valitettavasti elämä ateistina ja tai jumalattoma niin toivotonta kuin annat ymmärtää. Siinä asiassa yhdyn täysin sanoihisi.
Siis uskomalla satulolentoon voitit kuolemanpelkosi.
Minä uskon mieluummin tosiasiohin ja pelkään sitä mitä on aiheellista pelätä.
Totta se on: Pelkäsin ennen ihan hirveästi kuolemaa, mutta nyt olet pelosta vapaa. En ole ahdistavaa olla kuolevan ystävän tukena kun tietää että ystävä muuttaa pian taivaan ihanuuteen. Tämäkin ajallinen elo on ihanaa ja mielekästä kun on tuo iankaikkisuusperspektiivi. Niin ei aloittajalla valitettavasti asiat ole.
Entäpä jos tuo kuoleva ystävä ei olekaan uskova eikä tulekaan uskoon ennen kuolemaansa, eikö sinua uskovana yhtään ahdista hänen kuolemanjälkeinen kohtalonsa?
j,jl,jllj, kun uskot tosiasioihin, miten olet näitä tosiasioita oppinut muuten kuin lukemalla, katsomalla ja kuuntelemalla kuten Kiessa vai oletko sinäkin lukenut satua ja uskot siihen :)
Kukaan ei tiedä edes nimeään, ennen kuin se kerrotaan.
ÄLKÄÄ LISÄÄNTYKÖ tähän maailmaan pelkäsitte sitten kuolemaa tai ette!
Minä olen jo 70 v ja kerran sen virheen painostettuna tehnyt. Nyt en enää tekisi.
Tämä maailma on totaalisesti pahan hallitsema pahojen ihmisten kautta. Tulette sen taatusti huomaamaan ennemmin tai myöhemmin jos järkenne vähänkään toimii.
Ei ole olemassa mitään takeita mistään hyvästä kuoleman jälkeenkään ja ajalta ennen syntymää olevat muistot ovat mielikuvituksen tuotetta, jolla yleismaailmallinen paha yrittää teitä harhauttaa saadakseen teidät lisääntymään ja siten lisäämään pahuutensa kohteita.
Minun on pakko jaksaa vielä vähän aikaa tätä kiusattuna olemistani, olenhan vasta 70 v.
Kaikkein suurimman virheen tein tehdessäni lapsen tähän maailmaan tämän äidin jatkuvan painostuksen ja ruikutuksen takia.
Viimeksi näin lapseni mielisairaalassa kymmenkunta vuotta sitten. Äiti tahallaan kidutti tämän alkujaan mitä viehättävimmän persoonan sinne kaikkien sosiaaliviranomaisten ja tuomioistuimien avustamana. Viimeksi nähdessäni hän oli täysin eri persoona ja täynnä pahuutta ja valhetta. Tilaa kuvaisi parhaiten jos sanoisin demonin muuttaneen hänen ruumiiseensa. Ja sen ruumiin ulkonäkökin oli jo muuttunut... Tätä kuvausta vain ei virallinen lääketiede usko, koska paha silloin paljastuisi ja sitähän paha ei salli koskaan!
Paha voittaa aina tässä maailmassa, hyvä ei koskaan. Jeesuskin ristiinnaulittiin. Muista mahdollisista maailmoista en tiedä, pahan levittämiksi saduiksi niitä epäilen.
USKOKAA minua! Minulla on jo 70 v kokemus tästä asiasta! Eikä ensimmäistäkään poikkeusta ole ilmennyt!
PS. Äitinikin kuolinvuoteellaan tuskankouristusten välissä pyysi anteeksi, että oli minut tänne tehnyt. Annoin anteeksi sillä hän ei silloin nuorena vielä tiennyt mitä teki.
Nyt te tiedätte paremmin joten tehkää te viisaammin.
Vaikka ettehän te mitään tästä opiksenne ota. Ja pahuus vain jatkuu ja lisääntyy...
Totta turiset, se syntyvä lapsi on aina uusi tragedia.
Ihmiset, me kuitenkin olemme sellaisia että nuorena emme sitä tajua ja kun tajuamme on jo myöhäistä.
Minua on aina stressannut suuresti se että olen sattunut syntymään, mutta ketä siitä voisi syyttää? Kuitenkin minulla on luonnollisesti tunnesiteitä myös vanhempiini, joten en ole voinut heille koskaan mainita kuinka vittumainen onnettomuus syntyminen oli.
Itseasiassa tajusin tämän joskus aika pienenä, ehkä 6 vuotiaana. Olen pitänyt tätä sisälläni sen 20 vuotta, koska sosiaalinen ohjelmointi antaa ymmärtää, että avautuminen on rasittavaa muiden kannalta.
Omia lapsia en hanki koskaan, jos he isäänsä tulisivat, niin heistä tulisi hyvin masentuneita, aneemisia, ja kyynisiä paskoja.
Josta tulikin mieleeni, että tälläisiä tuntemuksia tykätään nykyään diagnosoida, ja näitä halutaan pitää epänormaaleina tuntemuksina. Oikeastaan kaikki joka poikkeaa siitä normaalista "tottelevainen ja ahkera työntekijä joka ei ajattele boksin ulkopuolelta, ja menee päivä kerrallaan" on sitä täysin epänormaalia ja suorastaan mielisairasta ajattelua/käytöstä.
Olemme lähes kaikki olleet joskus iloisia pieniä lapsia, mutta elämä on perseraiskannut meidän. Tiesittekö muuten, että keskimääräisesti ottaen ihmisen onnellisimmat ikävuodet ovat n. 1-3. Sen jälkeen se on turpa kiinni ja tukka pois eli lopun elämää mennäänkin sitten talutusnuorassa.
niinkö