Katainen 11.9: Emme saa Kreikalta lanttiakaan!

Pääministeri Jyrki Katainen ylimääräisessä uutislähetyksessä 11.9. 2012:
"Nyt euroalueen hajottua ja Kreikan siirryttyä takaisin drakman käyttöön valuuttanaan, myös euroalueella aiemmin laaditut sopimukset raukeavat. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että myös Suomen saamat vakuudet raukeavat.

Kreikka ei enää ole euromaa, joten sitä eivät näinmuodoin sido aiemmin tehdyt sopimukset. Suomi ei tule saamaan antamaansa lainaa takaisin, eikä saa myös sovittuja vakuuksia.

Hallitus ei ole vastuussa tästä koko EU:n laajuisesta kriisistä - emme voineet mitenkään tietää, että näin tulisi käymään. Taustalla on ennalta-arvaamaton markkinavoimien liikehdintä ja kansainvälisten valuuttamarkkinoiden rajut muutokset. Kansainvälinen politiikka on tällaista, kaikkea ei voida ennakoida.

Uskon kuitenkin, että tulemme selviytymään tästäkin tilanteesta EU-maiden päättäväisellä yhteistyöllä. Hallituksen luottamus Euroopan kykyyn selvitä on vankka".
http://www.hs.fi/msn/kotimaa/Katainen Tilanne eurokriisissä erittäin vaarallinen/a1341888786417
10115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hei,me tienataan tällä !!

Kyllähän narsissiluonne aina selityksen keksii. Toki typerän ja vasttuuttoman,mutta kun erkon paja sitä jatkuvasti toistaa niin taas kansa nostaa jykän ykkösex

Äänestä

Ei väliä. Pikkurahoja. Lompakkoni on ehtymätön runsaudensarvi, kyllä minä maksan.

Äänestä

Tuon että kreguilta ei saada mitään takaisin, tiesi suurinosa meistä taviksista, jopa Timo Soinikin! kusipäiset päättäjämme ei sitä halunneet vain uskoa EU ja nato kiimassaan!
Kutosen matemaatikko ja saumasukilla koreileva blondi, eivät ole kelvollisia maatamme johtamaan! Senkin tietävät muut paitsi demarit ja kokomustat!


Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä

""Al­kaa tul­la rii­taa yh­des­tä jos toi­ses­ta­kin asias­ta. Syy­nä on se, et­tä mo­nia pää­tök­sen­te­ki­jöi­tä ai­dos­ti pe­lot­taa", Ka­tai­nen sa­noo"

Heh.... syytäkin on. Jokohan Katainen kaipaa niitä vanhoja kunnon aikoja Siilinjärven rauhassa.

Äänestä

Kataisen puheissa kuultaa, että vika on kansassa jos he haluavat erota EUta
Tosin niitä rahoja emme saa takaisin,tehtiinpä mitenpäin vain.

Äänestä

Toivottavasti moni muistaa minunkin sanoneen juuri nuo sanat Kreikasta jo vuosi sitten tällä palstalla.

Ja juuri noin siinä tulee käymään

Äänestä

Onneksi tuli viimeisten viikkojen aikana tehtyä hyviä sijoituksia kiinteään ja muuhun helposti kaupattavaan omaisuuteen, neuroeuroja ei ole enää kuin alle 5% kaikesta omaisuudesta.

Äänestä

Näin on markat ja onneksi ei tarvitse enää huolehtia eu direktiiveistä eikä kuunnella naama kiiltävänä esintyvän Kataisen ruikutusta.

Äänestä

Nyt ei ole kyse Kataisen omista rahoista, vaan valtion rahoista eli meidän kaikkien. Hän kehtaakin myöntää, että varat on nyt menetettyjä, emmekä koskaan saa niitä takaisin, sanoihan sen nyt järkikin aikaa sitten, ettei tällainen menettely auta asiaa. Nyt siis odotamme nöyrinä, kun kaikki muutkin maat jättävät velkansa pystyyn ja kukaan ei enää auta meitä. Onko todella näin, ettei hallituksessa istu ainottakaan järkevää ihmistä? Mikä näitä vaivaa? Antavat oman maan kansalaisten kärsiä siitä, että sijoittajat eivät vaan joudu maksamaan tappioitaan, mutta köyhien kukkarolle on tungosta. Juuri näinhän ne asiat hoidetaan.

Äänestä

Tämä on sitä suurenluokan pelottelua, mitä Katainen on tehnyt koko ministerikautensa ajan. Kun sitten kansa pelkää tarpeeksi, poliitikko kuvittelee, että se hyväksyy mitä vain.
Kun nyt hypättäisiin yli laidan, kestäisimme vielä Kreikan tuomat tappiot, mutta jatkossa, kun aletaan rahoittaa isoja maita, voi olla myöhäistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rahan liikkeet kirjoitti:

Pääministeri Jyrki Katainen ylimääräisessä uutislähetyksessä 11.9. 2012:
"Nyt euroalueen hajottua ja Kreikan siirryttyä takaisin drakman käyttöön valuuttanaan, myös euroalueella aiemmin laaditut sopimukset raukeavat. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että myös Suomen saamat vakuudet raukeavat.

Kreikka ei enää ole euromaa, joten sitä eivät näinmuodoin sido aiemmin tehdyt sopimukset. Suomi ei tule saamaan antamaansa lainaa takaisin, eikä saa myös sovittuja vakuuksia.

Hallitus ei ole vastuussa tästä koko EU:n laajuisesta kriisistä - emme voineet mitenkään tietää, että näin tulisi käymään. Taustalla on ennalta-arvaamaton markkinavoimien liikehdintä ja kansainvälisten valuuttamarkkinoiden rajut muutokset. Kansainvälinen politiikka on tällaista, kaikkea ei voida ennakoida.

Uskon kuitenkin, että tulemme selviytymään tästäkin tilanteesta EU-maiden päättäväisellä yhteistyöllä. Hallituksen luottamus Euroopan kykyyn selvitä on vankka".
http://www.hs.fi/msn/kotimaa/Katainen Tilanne eurokriisissä erittäin vaarallinen/a1341888786417

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu