Sosialisti Urpilainen ajaa maan karille

Entinen pääministeri, nykyinen Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen (kesk) pitää surullisena sitä, että Suomessa sekä hallitus että oppositio keskittyvät EU:n talouskriisin hoidossa kertomaan, mitä Suomi ei saa tehdä ja missä Suomi ei saa olla mukana.

Vanhasen mukaan olisi parempi keskittyä ideoimaan, mitä euron kriisin hoidossa pitäisi tehdä.

Vanhasta harmittaa nykyinen "sisäänpäin kääntynyt ilmapiiri", jota hän näkee myös aiemmin johtamassaan keskustassa.

Hän myöntää, että hänen pääministeriaikanaan (2003–2010) kriisi ei ehtinyt vielä kärjistyä ja ajatuksena oli, että se pystyttäisiin eristämään Kreikkaan, Irlantiin ja Portugaliin.

"Kun yhteisessä valuutassa ollaan, niin meidän pitäisi Euroopan laajuisesti pystyä tekemään kaksi suunnitelmaa: miten kriisi voitetaan ja mitkä olisivat järjestelmämuutokset, joilla voi tulevaisuudessa vastaavat kriisit välttää", Vanhanen sanoo.

Vanhasen mielestä Suomella voisi olla asiansa hyvin hoitaneena maana sananvaltaa tällaisessa keskustelussa.

"Me voisimme olla vahva mielipidevaikuttaja. Mutta meillä tehdään kieltolistoja eikä tehdä eurooppalaisia esityksiä siitä, mitä toimia tarvittaisiin sekä kriisissä että kriisin jälkeisenä aikana."

Vanhasen mielestä EU:ssa olisi mahdollista tiivistää talouspoliittista yhteistyötä menemättä liittovaltion suuntaan
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vieläkös Lahnasen jalka on pipi?

Olisi toivottavaa, ettei tämä poliittinen pellehermanni osallistuisi yhteiskunnalliseen keskusteluun. On nimittäin niin, että Lahnanen oli koko "pääministeriaikansa" muiden puolueiden ohjauksessa. Pillun perässä pääasiassa juossut "pääministeri" ei ollut oikein vakuuttava poliittinen toimija.

Äänestä

Vanhasen viestin nykyhallitukselle voisi tiivistää näin:

Pitäkää langat hötkyilemättä omissa käsissä ja suunnatkaa katse EU-kriisin jälkeiseen aikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanhasta kaipuu ! kirjoitti:

Entinen pääministeri, nykyinen Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen (kesk) pitää surullisena sitä, että Suomessa sekä hallitus että oppositio keskittyvät EU:n talouskriisin hoidossa kertomaan, mitä Suomi ei saa tehdä ja missä Suomi ei saa olla mukana.

Vanhasen mukaan olisi parempi keskittyä ideoimaan, mitä euron kriisin hoidossa pitäisi tehdä.

Vanhasta harmittaa nykyinen "sisäänpäin kääntynyt ilmapiiri", jota hän näkee myös aiemmin johtamassaan keskustassa.

Hän myöntää, että hänen pääministeriaikanaan (2003–2010) kriisi ei ehtinyt vielä kärjistyä ja ajatuksena oli, että se pystyttäisiin eristämään Kreikkaan, Irlantiin ja Portugaliin.

"Kun yhteisessä valuutassa ollaan, niin meidän pitäisi Euroopan laajuisesti pystyä tekemään kaksi suunnitelmaa: miten kriisi voitetaan ja mitkä olisivat järjestelmämuutokset, joilla voi tulevaisuudessa vastaavat kriisit välttää", Vanhanen sanoo.

Vanhasen mielestä Suomella voisi olla asiansa hyvin hoitaneena maana sananvaltaa tällaisessa keskustelussa.

"Me voisimme olla vahva mielipidevaikuttaja. Mutta meillä tehdään kieltolistoja eikä tehdä eurooppalaisia esityksiä siitä, mitä toimia tarvittaisiin sekä kriisissä että kriisin jälkeisenä aikana."

Vanhasen mielestä EU:ssa olisi mahdollista tiivistää talouspoliittista yhteistyötä menemättä liittovaltion suuntaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu