Nimittäin siperianpunkki. Toivottavasti kyseinen elukka päätyi Ahvenanmaalle.
Jälleen yksi lahja idältä Suomeen
dinner kirja
765
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kävimme viime kuussa virkistäytymässä Ahvenanmaalla, katsomassa mm. sitä linnoitusta jonka Nikolai I rakennutti ja jonka englantilaiset ja ranskalaiset hävittivät Krimin sodassa. Ahkerana luonnon tarkkailijana panin merkille, ettei Ahvenanmaan puolella näkynyt lainkaan merimetsoja, joista on Turun saaristossa ymmärtääkseni tullut jonkinlainen vahinkoeläin. Paikallisella väestöllä lienee keinonsa merimetsojen torjuntaan.
Mieltä lämmitti nähdä monen vuoden jälkeen Eckerön jykevä postitalo, joka 1820-luvulla asetettiin suuren keisarikunnan rajamerkiksi vastapäätä Ruotsia. Samaa pietarilais-helsinkiläistä uusklassista tyyliä, jota imperiumin jäljiltä löytää Ahvenanmaalta Siperiaan saakka. Euraasia oli jo kerran, kahdestikin. Tällä vuosisadalla on tuon idean kolmannen elämän aika.
Punkkeja siellä ainakin on. Ei tietenkään tappavia punkkeja. Mitähän seuraavana idästä tulee. Tietääkseni ilmastonmuutoksen takia on myös Siperian kovat tuulet vierailleet talvella.
Selvennykseksi sanottakoon että koroljovi mutantteineen haaveilee että roistovaltio Venäjä saa valloitettua Suomen sinne Eckerön postitaloon asti. Siitä on hyvä tähyillä Ruotsin yli Atlantille asti.
Nämä t-kadun agentit ihailevat sitä mitä imperialistiset tsaarit ja isä-Stalin ovat saaneet aikaan. Kyllä diktaattori Putininkin pitäisi saada jotain vastaavaa aikaan!
Mutta ajat ovat vaikeutuneet, ei venäläisiä kulakkeja enää noin vain tapeta miljoonia ja kaikki entiset satelliitit ovat liittyneet Natoon. Suomi taitaa olla heikoin lenkki?
NATOSTA ja NATOSTA. Amerikkalaisilla itselläänhän on läskeysongelma. Rasvakulttuuria sitä ei enää tänne tarvita.
Kyllä täytyy olla stallarien salajuoni kyseessä taaskin. Kuten on hirvikärpäsetkin.
Jos ei idässä asuisi slaaveja niin ei täällä olisi hirvikärpäsiä. Olisi ne tappaneet hirvensä sukupuuttoon niin siinä olisi kuolleet ne kärpäsetkin. Ei ne elä ilman hirviä. Tai se taigapunkkikin, länsimainen kansa olisi myrkyttänyt ne jo aika päivää sitten.
Ei muuta kuin rautaa rajalle niin saa punkit kintuihinsa vauhtia menee takaisin siperiaan.