Parisuhteen saamiseksi tehdyt parannukset kesällä?

farkkuhametyttö

Otetaas vähän rakentavampaa keskustelua naisten haukkumisille vaihteeksi. Mitä olet tehnyt nyt tänä kesänä parantaaksesi mahdollisuuksia saada parisuhdetta?

Minä itse olen ollut enemmän ulkona ns. ihmisten ilmoilla. Olen pyöräillyt, käynyt pikkukylämme kesätapahtumissa ja kaikissa muissa tapahtumissa, joissa on torilla jotakin elämää. Olen myös ns. hengaillut puiston penkillä ja katsellut ihmisten menoa. Rahatilanne ei aina mahdollista sitä, että olisin joka kerta ostamassa torikahvilasta kahvia tai torilta mansikoita, mutta ainakin olen ihmisten lähellä kuuntelemassa muiden jutusteluja.

Olen myös liikkunut enemmän. Paino on sama, mutta kiinteytymistä on tapahtunut ja esimerkiksi pyöräillen isotkaan mäet eivät enää tunnu pahalta.

Olen käynyt myös kerran lavatansseissa sekä käynyt itseni ikäisen serkun juhannusjuhlissa.

Parisuhdetta ei ole löytynyt, mutta olen jutellut muutaman miehen kanssa ja yrittänyt flirttailla ja olla aktiivisempi. Sen sijaan, että katselisin kenkieni kärkiä, olen katsellut enemmän ihmisiä. Ehkä tämä tästä vielä lähtee sujumaan:-D

15

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Treenannu, tehny töitä...

      Vaan enpä ole liikkunut paljoa ihmisten parissa tai ollut aloitteellinen saati yritteliäs seuran saamiseksi.

      Eli fuck all.

    • ..........,

      Yritän polttaa miestissini pois ensi kesään mennessä. Näiden kanssa on jotenkin iso kynnys lähteä viettelemään naisia. Tänä kesänä ei ehdi, ellei vedä jotain Christian Balen Machinist-diettiä. Pitäisi myös päästä jotenkin ujoudesta ja muutoshaluttomuudesta eroon.

    • der Mensch

      Olen myös käynyt enemmän ihmisten ilmoilla, esim. 5 päivää festareilla. Kasvatin rivon ja naamaani sopivan kesäparran.
      Festareilta ei naista löytynyt, mutta juttelin aika monen naisen kanssa ja niistä jäi positiivinen olo omiin tsäänsseihin. Ehkä se siitä.

    • kjbgqa

      En ole tehnyt mitään uutta mahdollisuuksieni parantamiseksi. Minkäs sille voi, kun työt estävät viettämästä aikaa ulkona. Netin kautta olen pääasiassa seuraa etsinyt. Kävin kyllä baarissakin pitkästä aikaa ja ensimmäistä kertaa elämässäni nainen teki ihan oikeasti aloitteen minua kohtaan eli hän aloitti juttelun ja hän pyysi numeroa jne...
      Tosin ulkonäkönsä puolesta hän on minua alempitasoinen. Mutta kyllähän hän seksiseuraksi saattaisi kelvata.

      Tyhmää tässä on se, että hankin työn oikeastaan sen vuoksi, koska ajattelin että naisille on niin tärkeää että miehellä on työ. Mutta nyt se työ estää minua tapaamasta naisia. Samaan aikaan työttömät somalit tuolla iskevät naisia.

      • glfkhjlfkkhl

        Sun pitää päästä iskemisessä työttömien somalien tasolle...


    • Ne tavanomaiset, eli olen pyrkinyt liikkumaan vähän enemmän ja olemaan syömättä niin kuin kesällä yleensä syön, eli roskaruokapainotteisesti. Olen myös koittanut käydä eräissä ulkoilmatapahtumissa, eli ns. festareilla, ja pyrkinyt olemaan vähän sosiaalisempi sillä tavalla. On ollut myös muita tapahtumia, joissa joissakin on tullut jopa juteltua tyttöjen kanssa ja harjoiteltua omaa ulosantia, eli sivuuttamaan luontaisen ujouden ja vähäpuheisuuden. Smalltalk-taidoissani on kyllä edelleen huomattavasti kehitettävää näin jälkikäteen ajatellen (siis voi itku mistä kaikesta olisin voinut viime viikollakin yhden kanssa jutella :( )

    • Kahvitauolla vielä?

      Olen jatkanut keväällä alkanutta kuntoilua ja kroppa alkaakin olla jo ihan kohtuu hyvässä kunnossa, viimeksi olen ollut näin hyvässä kunnossa joskus vuosia sitten yliopistoaikoina. Hiuksien olen myös antanut kasvaa jotta alkava kaljuuntuminen ei näkyisi niin selvästi ja tässäkin olen onnistunut, vaikken mitään metrilettiä olekaan kasvattanut.

      Naisia olen yrittänyt lähestyä, mutta melko heikoin tuloksin. Tämän kesän ainoa "onnistuminen" oli se kun kaverin kanssa ollessani eräässä pienessä pubissa onnistuin juttelemaan parin tuopin ajan eräällä noin oman ikäiselleni naiselle. Töissä olen myös yrittänyt "tuppautua" naispuoleisten kollegoiden kahvipöytiin ja jutella työasioiden lisäksi myös muista asioita, kun aiemmin olen aina ollut vain ns. asialinjalla. Olen jopa maininnut töissä olevani sinkku ja etsiväni naista. Tämä kaikki ei tietenkään kovin paljolta vaikuta, mutta minun asteikollani tämä on ollut todella avointa ja ulospäin suuntautunutta toimintaa minulta.

    • ~c~

      No mä erosin niin on paljon helpompi aloittaa uus parisuhde, jos tarjoutuu tilaisuus.

      • wradgi

        Koska mies ei enää vaikuttanut tarpeeksi jännältä vai? Mies ei enää ollut kusipäinen vaan alkoi oikeasti välittää sinusta ja sellaiset miehethän eivät sinua kiihota joten uutta pelimiestä kehiin vain, eikö niin?


      • ~c~
        wradgi kirjoitti:

        Koska mies ei enää vaikuttanut tarpeeksi jännältä vai? Mies ei enää ollut kusipäinen vaan alkoi oikeasti välittää sinusta ja sellaiset miehethän eivät sinua kiihota joten uutta pelimiestä kehiin vain, eikö niin?

        En vaan jaksanut alkaa käydä perusasioita läpi.


      • wradgi
        ~c~ kirjoitti:

        En vaan jaksanut alkaa käydä perusasioita läpi.

        Niin, eihän suhteen eteen mitään töitä pidä joutua tekemään.


      • ~c~
        wradgi kirjoitti:

        Niin, eihän suhteen eteen mitään töitä pidä joutua tekemään.

        Niin en sanonut, eikä siitä ollut kyse.


    • Varma juttu

      Vaihda farkkuhameesi farkkushortseihin, niin vientisi moninkertaistuu.

    • Jazzzzzipoika

      No en varsinaisesti ole vielä mitään tehnyt, mutta kohta alkaa Pori-jazzit, joten enköhän mä sinne tästä eksy ilmaiskonsertteja kuuntelemaan ja teeskentelemään ymmärtäväni jotain jazz-musiikista... ja tietty naisia bongaamaan :)
      Ainoa aika vuodesta, kun Porissa näkee muitakin kuin karhulippispäisiä teinejä corollansa ratissa.

      Ja kun tässä ihan muutaman sadan metrin päässä asun tapahtuma paikalta, niin autottomuuskaan ei ole mikään este. Niin että jos joku naisporukka tarvii majotusta (max 3 hlöä.) niin sekin saattais onnistua reisimajotuksella :D

    • Empä ole juuri tehnyt yhtään mitään asian eteen... kun on muitakin asioita mietittävänä kuten asunnon etsiminen ym. muuttoa suunnittelmissa. Elikkä ei ole ollut edes ns. haku päällä lainkaan, ei siis tosiaankaan kiinnosta tähän elämän tilanteeseen hakea lisää mietittävää... parempi on olla yksin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      81
      1959
    2. Olisikin se meidän tapaaminen jo liian jännää

      Näin pitkän ajan jälkeen.
      Ikävä
      73
      1236
    3. Mitä tapahtunut?

      Ken tietää mitä viitostiellä betonin kohilla käynyt punaisen auton kanssa?
      Suomussalmi
      18
      1179
    4. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      85
      1104
    5. Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!

      https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os
      Maailman menoa
      272
      943
    6. Ikävöin kyllä

      En voi ottaa nyt yhteyttä, joten puran tänne järjetöntä ikävääni. Tunteeni sinua kohtaan ovat valtaisat.
      Ikävä
      33
      936
    7. Kenen kanssa haluaisit suhteeseen?

      Laita omasi ja hänen nimensä ensimmäinen kirjain 😊
      Ikävä
      49
      894
    8. Mies, riittääkö sulle näkemään vilauksen musta?

      Etkö halua ottaa minua kiinni?
      Ikävä
      62
      879
    9. Tiedätkö sinä

      Miten lähellä tänään oli että olisin pyytänyt sua treffaamaan. Olin täysin valmistunut siihen, mutta en löytänyt sinua t
      Ikävä
      19
      839
    10. Hesari tunnustaa että Ukraina on häviämässä sodan - Suomen poliittinen eliitti housut kintuissa

      Oliko aivan pakko sitoutua politiikkaan jossa pumpattiin älyttömät summat rahaa Kankkulan Kaivoon eli Kiovan natseille?
      Maailman menoa
      213
      829
    Aihe